Lähettänyt Majiná M : Jul 12, 2019 12:41:23 GMT 2
Mitä tapahtui 10/7/19Peli on päättynytAnsamaassa käydään nyt keskustelua koko porukan kesken siitä, mitä talleilla tapahtui muutamia päiviä sitten. Majina on kerännyt kaikki tallin vintille istuskelemaan. Nainen kertoo ensin kaikille vielä kaikki yksityiskohdat, mitä tähän mennessä tiedetään ja varmistaa että kaikki ovat ajantasalla tiedoista. Sitten keskustelu tallilaisten välillä saa alkaa. Tässä keskustelussa Majina paljastaa muutamia seikkoja, ja epäilyksiä sekä mietitään minkälaisia muita turvatoimia valvontakameroiden lisäksi voitaisiin keksiä.
Tähän roolipeliin saavat osallistua kaikki tallilaiset vuorotellen. Kun teet oman roolauksen, sinun tulee odottaa, että kaikki muut osallistuneet, ovat kirjoittaneet omat tekstinsä, ennenkuin voit kirjoittaa uudelleen. Kokeilen toimisiko tälläinen Poll, hyvänä tässä, että näkisi ketkä osallistuvat. (Klikkaa omaa nimeäsi, niin olet mukana.) Muista että jos osallistut, sinun on kirjoitettava, etteivät muut jää odottamaan roolaustasi. Tämä roolipeli loppuu viimeistään maanataina 15.7 ja se kertoo vain tästä vintillä tapahtuneesta keskustelusta, joka tapahtuu oikeasti yhden päivän aikana. Roolaus kestää siksi useampia päiviä, koska osallistujia on toivottavasti monia, ja teksteissä voi kestää, kun täytyy vuorotella.Hahmot - Majina, Dochas, Kaapo, Anni, Saaga, Lumi sekä Dafina
715 posts
1,114 ♥
Kouluratsastaja
|
Lähettänyt Majiná M : Jul 12, 2019 23:06:53 GMT 2
Majina käveli rappuset ylös vintille, jossa koko muu lössi jo odotteli. "Noniin, moi kaikille. Te varmaan tiedättekin, ainakin osa teistä tietää, että miksi halusin koota meidät jonnekkin juttelemaan".
Kun Majina oli vielä kerrannut tapahtumat, alkoi uusien uutisten aika lähestyä. "Kaupungin toisella puolella on sittenkin toinen talli, nimi taisi olla joku Purovuo tai jotain." nainen aloitti. "Täällä pikkukaupungissa sana leviää nopeasti, joten Ansamaan tapahtumista tiedetään jo aika paljon myös sen ulkopuolella. Minä menin ja googletin Ansamaan ja sieltä löytyi talliimme liittyen melkoisen mielenkiintoisia keskusteluja. Kerron kuitenkin vain pääpiirteittäin, mitä mieltä kaupunki on tästä. Purovuo on kuulemma perheyritys, jossa tarjotaan korkeamman tason ratsastusopetusta ja kaikkea mahdollista siinä sivussa. Purovuolla on kuulemma todella kilpailunhenkinen ilmapiiri ja heidät tunnetaan boikotoivan muita alueen talleja rankalla kädellä. Tämä Purovuon porukka oli kuulemma aluksi vain naureskellut Ansamaalle, eikä ottanut tosissaan meidän toimintaamme. Ilmeisesti ajattelivat ettemme me voisi viedä heiltä asiakkaita, koska tallillamme on niin huono maine.
Nyt kun meillä on alkanutkin mennä hyvin, se on aiheuttanut kärkkäitä keskusteluja Purovuossa. Kaiken tämän kertoi nainen, joka on kyseisellä tallilla hevosenhoitajana." Majina kertoi ja rykäisi välissä kurkkukaan "Tietysti tämä pitää osata ottaa myös niin, ettei se välttämättä pidä paikkaansa. Mutta vakuutan, että ainakin minulle, nainen kuulosti uskottavalta." Voidaan siis olettaa, että mahdollisesti Purovuolla on jotain tekemistä hevosvarkauden kanssa, ehkä ei. Tämä olisi kuitenkin ollut hyvä tapa yrittää pelotella hevosten omistajat pois talleiltamme. Tässä välissä käytiin keskustelua Purovuosta ja jotkut kertoivat aika pahojakin huhuja kyseisestä tallista ja sen omistajista. Sitten Majina jatkoi vielä.
"Poliisi soitti tänään aamulla ja kertoi enemmän meitä takaa ajaneesta ja talleille hevosta varastamaan tulleesta toisesta miehestä. Olimme oikeassa ainakin yhdessä asiassa, nämä kaksi miestä tunsivat toisensa ja olivat todennäköisesti suunnitelleet koko homman. Kaksikkoa on yritetty haastatella, mutta eivät ole suostuneet kertomaan tarjottiinko heille kenties palkkiota tästä teosta. Poliisi epäilee siis, että heidät olisi palkattu, sillä molemmat olivat köyhemmän puoleisia, hevosista tietämättömiä aikamiehiä, eikä kunnollista motiivia toimille saada järkeiltyä." Majina sanoi ja katsoi Dochasia sillä ilmeellä, että nyt oli suu niin kuiva, että on jonkun muun vuoro puhua. "Poliisille on kuitenkaan turha mennä sanomaan Purovuosta vielä mitään, koska ei ole minkäänlaisia todisteita" Dochas lopetti. Tämän jälkeen alkoi puheensorina.
715 posts
1,114 ♥
Kouluratsastaja
|
Lähettänyt Anni V : Jul 13, 2019 12:38:04 GMT 2
Olimme kokoontuneet Ansamaan vintille keskustelemaan parin päivän takaisista tapahtumista, jotka olivat mietityttäneet kaikkia enemmän tai vähemmän. Ansamaasta oltiin yritetty varastaa hevonen ja Majina oli joutunut Kaapon kanssa hurjaan taka-ajotilanteeseen. Nyt yritimme keksiä, mitä meidän pitäisi asialle tehdä ja selvittää, kuka tämän jutun takana oli. Istuin jännittyneenä paikallani ja kuuntelin Majinan selitystä. Hän epäili, että kaupungin toisella puolella sijaitsevalla Purovuon tallilla voisi olla osuutta asiaan. Olin kuullut aiemminkin samankaltaisia juttuja kyseisestä tallista, mitä Majina meille selosti. Oli helppo uskoa, että kilpailuhenkiset purovuolaiset voisivat ottaa nokkiinsa, kun Ansamaa - talli, jonka ei pitänyt menestyä - yhtäkkiä menestyikin hyvin ja he voisivat hyvinkin haluta tallille pahaa, esimerkiksi luomalla Ansamaalle jo entistäkin huonompaa mainetta. Kun Majina oli lopettanut puheensa, vilkuilin muita tallilaisia vintillä hieman epäuskoisena. Koko tilanne vaikutti ihan absurdilta. Meidän pitäisi jotenkin löytää todisteita, ennen kuin voisimme todellisuudessa syyttää Purovuota yhtään mistään. "Tietääkö kukaan muu Purovuosta mitään?" uskaltauduin ujosti kysymään vieressäni istuvilta Saagalta, Lumikolta ja Dafinalta. "Siis sellaista, mikä ei olisi pelkkä huhu?" // Sori vähän tönkkö aloitus, mutta en keksinyt parempaa repliikkiä
539 posts
876 ♥
Vatun kärsivällinen kesyttäjä
|
Lähettänyt Saaga M : Jul 13, 2019 17:30:48 GMT 2
Istuin sinä iltana Ansamaan vintillä, porukka oli kokoontunut puhumaan viime aikaisista erikoisista tapahtumista. Suorastaan pelottavista. Itseäni oli huolettanut kovasti, että Ansamaan asukkaille tai hevosille kävisi huonosti. Majina kiipesi vintille ja istahti seuraamme keskustelemaan vakavanpuoleisena. Hän kertoi, että kaupungin toinen talli Purovuo voisi olla ainakin osittain vastuussa kuluneiden päivien tapahtumista. Kuuntelin Majinan selitystä silmät pyöreinä ja nyökkäillen. En ollut kuullutkaan, että kaupungissa olisi toinen talli. Käperryin vaaleanpunaisen hupparini hihoihin ja muutuin mietteliääksi, Kun Majina lopetti puhumisen. Olin asunut Ansamaalla vasta muutaman viikon, ja nyt jo tuli draamaa käsille. Aika absurdi tilanne, tuumasin mielessäni ja katselin muita paikallaolijoita tutkivasti. Anni kysyi äkkiä, että oliko kukaan muu tietoinen Purovuon asioista. "Ei, mä en ole ikinä kuullutkaan", vastasin tuumaillen ja hieraisin kutiavaa nenääni. "Onko niillä sitten joku syy olla niin kilpailunhaluinen ja varuillaan Ansamaan suhteen? Luulisi että tällasella pienellä paikkakunnalla olisi syytä tehdä yhteistyötä keskenään", sanoin mietteliäänä ja nostin katseeni Anniin.
~Avatar on Majinàn piirtämä! ♥Ansan Ulpukka 12/05/21-> ♥Kaapon huoltaja
|
Bodaava Biisoni
Lähettänyt Aava P : Jul 13, 2019 18:58:48 GMT 2
Olin vasta saapunut Ansamaahan, itse asiassa vasta eilen, ja nyt jo oli jännittäviä tapahtunut. Istuimme vintillä odottamassa Majinaa. Olin huolissani. Sain miltei heti tietää mitä oli tapahtunut. Toivottavasti kenellekkään ei satu. Pian Majina saapuikin ja kertoi uusia asioita tilanteeseen liittyen. En kyllä yhtään ihmettele, miksi Purovuolaiset hyökkäsivät Ansamaahan. Kun Majina lopetti puhumisen, oli hetken hiljaista. Sitten Anni, kämpoäkaverini, kysäisi tietääkö kukaan Purovuosta mitään. Saaga vastasi kieltävästi. "Onko niillä sitten joku syy olla niin kilpailunhaluinen ja varuillaan Ansamaan suhteen? Luulisi että tällasella pienellä paikkakunnalla olisi syytä tehdä yhteistyötä keskenään", tyttö vielä jatkoi. "Olet oikeassa Saaga. Mutta Purovuossa ihmiset varmasti pelkäävät menettävänsä asiakkaat Ansamaalle, jossa huhujen mukaan kummittelee ja menneisyys on mitä on. Ehkä purovuolaiset yrittävät sabotoida niin, että ihmiset luulevat että historia toistaa itseään", tuumin
avatar © liberty meadows comics
91 posts
101 ♥
Jaffan hoitaja
|
Arvaamaton Aromurmeli
Lähettänyt Dafina K : Jul 13, 2019 22:23:28 GMT 2
Minä olin kiven kovaan väittänyt, että outouksia voisi tapahtua vain hevoskirjoissa ja televisiosarjoissa, mutta myönnettäkööt, että olin melko hämmentynyt Majinàa, Dochasta ja Kaapoa koetelleesta illasta, joka koostui näin lyhyesti ilmaisten: hevosvarkauksista ja hurjasta takaa-ajosta, joka loppujen lopuksi päätyi kolariin. Luoja ansaitsi totisesti kiitoksensa, että tallin pyörittäjissä henki vielä pihisi.
Kaikki olivat kokoontuneet tallivintille pohtimaan, mitä oikein oli tapahtunut. Siellä hämähäkinseittien ja kuivan heinän seassa, öljylampun valossa oli hiljaista ja jännittynyttä, vain Majinàn tumma ääni kertasi tapahtumia. Kun Purovuon talli tuli esille, minä nielaisin.
Kukaan ei tuntunut huomaavan vaivaantumistani, mutta muiden kirkkaan viattomat pään pudistelut sai minut selvittelemään kurkkuani ja miettimään sanoja, joilla ilmaisisin sopivan asiallisesti tietäväni Purovuosta yhtä sun toista, olin jopa vieraillut paikan päällä. Talli sijaitsi aivan koulumme lähellä, ja koulumme tekikin Purovuon kanssa ainakin jokseenkin tiivistä yhteistyötä.
- Mä tunnen paikan koulun puolesta, sanoin tyynen viileästi. - Ja joitakin Purovuolaisiakin, luokallamme on muutamakin. Kieltämättä melkoisia besserwissereitä.
|
Lähettänyt Majiná M : Jul 13, 2019 22:58:27 GMT 2
Moni tuntui miettivän Purovuota, mutta kaikki pudistelivat päätänsä Annin kysellessä tietääkö joku paikasta. Satuin kuitenkin huomaamaan, ettei yksi uusimmista tulokkaista reagoinut ainakaan kieltävästi, liekkö tiesi jotain mitä ei tahtonut kertoa. Saaga kommentoi tallien yhteistyöhön liittyen, johon Kaapo vastasi "Millaista yhteistyötä?". Lumikko puhu puoleksi Kaapon päälle, johon puolet porukasta hymähti virnuillen. "Oleppa Kaapo hiljaa siellä" Dochas kiusoitteli. Kaapo oli juuri sitä tyyppiä, että `minunhan päälleni ei puhuta´, mutta taipui kuitenkin hymyilemään Lumikolle. Tyttö puhui kuitenkin ihan järkeviä, Purovuo taitaa vain olla sitä tyyppiä, että halutaan kaikki heille, eikä asiakkaita muualle. Liekkö sitten kovinkin rahan ahneita. "Mä tunnen paikan koulun puolesta" sanoi Dafina ja katkaisi ajatukseni. "Ja joitakin Purovuolaisiakin, luokallamme on muutamakin." tämä jatkoi. Mietin mielessäni, että toivottavasti nyt ei mitään parhaita kavereita kuitenkaan, kun sen verta ikävän aiheen parissa ollaan. "Nii justiin, millanen paikka se on sun mielestä, kun me muut ei heistä mitään tiedetä. Voisko ne tehä mitään tällästä?" vastasin. "Ainaki huonompi mesta ko Ansamaa, ko ei menny sinne" vastasi sipsejä syövä Kaapo, johon porukka naurahti. "Mitä mä just pari minuuttia sitten sanoin" Dochas sanoi katsoen Kaapoa haastaen. "Kellään, joka syö juusto snacksejä tai antaa hiusten kasvaa naamalle, niin ettei silmiä nää, ei ole täällä sanottavaa" mies sanoi vitsaillen. Kaapo laski pussin kädestään ja hyppäsi Dochasin päälle ottaen tämän niskalenkkiin. "Ei hyvä päivä" Majina huokasi yrittäen näyttää vakavalta, mutta pikku virne lipesi. "Me tytöt voidaan keskittyä tähän oikeaan ongelmaan, eikö" nainen sanoi.
715 posts
1,114 ♥
Kouluratsastaja
|
Lähettänyt Anni V : Jul 14, 2019 0:07:30 GMT 2
Kukaan ei tuntunut tietävän Purovuosta paljon mitään, mutta keskustelu alkoi saada uusia käänteitä siinä vaiheessa, kun Dafina ilmoitti tuntevansa useammankin purovuolaisen. Sisälläni kihelmöi, kuinka jännittävää tämä olikaan, mutta istuin naama peruslukemilla ja seurasin sivusta kun Majina tenttasi Dafinaa. Naisen kysymykset haihtuivat kuitenkin kuin tuhka tuuleen, kun huomio siirtyi varsinaisesta asiasta hetkeksi muualle. Dochas ja Kaapo kinastelivat keskenään kuin pahaiset kakarat, he olivat kyllä hassu kaksikko. Majina näytti silminnähden kyllästyneeltä ja huokaisi syvään. "Me tytöt voidaan keskittyä tähän oikeaan ongelmaan, eikö", Majina sanoi meille ja yritti pysyä vakavana, mutta kyllä hän hieman virnuili Dochasin ja Kaapon touhuille. Heistä ei nyt suoraan sanottuna ollut kamalasti apua tämän mysteerin ratkaisemisessa. Sen sijaan Dafina taisi olla avainasemassa tämän jutun ratkaisemisen suhteen, tai ainakin toivoin niin, koska no, hän oli ainoa jolla oli yhteyksiä Purovuohon. Oli kyllä hyvä, että joku ansamaalaisista tunsi Purovuon porukkaa, koska muuten tutkintamme olisi ollut paljon vaikeampaa. Dafinalta voisi saada arvokasta tietoa - jos hän oli läheisiäkin kavereita purovuolaisten kanssa, hän voisi yrittää udella tietoja heiltä... Mahdollisimman huomaamattomasti tietenkin. "Niin, siis Dafina on meistä ainoa, joka tuntee purovuolaisia?" varmistin vielä ääneen. "Mitä sä siis tiedät niistä? Ootteko te läheisiäkin? Sori, kaikki nyt varmaan tenttaa sua, kun muilla ei oo Purovuosta oikein mitään tietoa..." selitin hieman nolona.
539 posts
876 ♥
Vatun kärsivällinen kesyttäjä
|
Lähettänyt Saaga M : Jul 14, 2019 9:51:28 GMT 2
Tunnelma vintillä oli jokseenkin rentoutuneempi kuin aluksi. Jotkut puhuivat päällekäin, ja etäisesti kuulin Kaapon kysyvän lisäkysymyksen mun yhteistyöpointtiin. Dochas heitti huulta toiselle ja minua alkoi hymyilyttää. Kun Dafina paljasti, että tunsi Purovuon tallilaisia koulunsa puolesta, mielenkiintoni heräsi. Ehkä Dafinalla olisi jotain arvokasta tietoa, joka voisi auttaa meitä. Nojasin leukaani käsiini mietteliäänä ja katsoin Majinaa kun tuo rupesi myös mielenkiintoaan kitkemään lisää infoa Dafinasta.¨ Kaapo heitti vitsiä siitä, että Ansamaan täytyi olla parempi paikka, kun Dafina ei ollut mennyt Purovuolle. Dochas ja Kaapo rupesivat siitä leikkitappelemaan ja mä rupesin kikattamaan niille. Peitin suuni kädelläni ja katselin poikia huvittuneena. Mä oikeasti pidin sekä Dochasista että Kaaposta, olin heidän kanssa viettänyt ehkä eniten aikaa kaikista tallilaisista. Majina kiinnitti naisten huomion takaisin itse asiaan. Yritin vaivalloisesti pidätellä kikatustani ja purin huultani. Oikeastihan tämä oli aika vakava keskustelu, johon meidän kuuluisi keskittyä. Anni rupesi kyselemään Dafinalta lisää liittyen Purovuohon. Hän myös pahoitteli, kun kaikki tenttasivatkin nyt Dafinaa. "Joo sori tosiaan, toivottavasti sua ei ahdista kun jouduit nyt huomion keskipisteeksi", myötäilin. "Mutta jatkakaa vaan", kehotin viitaten Dafinaan ja varastin sipsejä Kaapon pussista poikien leikkiessä.
~Avatar on Majinàn piirtämä! ♥Ansan Ulpukka 12/05/21-> ♥Kaapon huoltaja
|
Bodaava Biisoni
Lähettänyt Aava P : Jul 14, 2019 14:49:16 GMT 2
Vintin ilmapiiri oli jotenkin mukavampi, oli helpompi hengittää. Kun Dafina kertoi, että hänen luokallaan on purovuolaisia hän sai heti kysymystulvan. Kaapo naurahti että Ansamaa on parempi paikka kuin Purovuo, kun Dafina valitsi Ansamaan Purovuon sijasta. Dochas torui Kaapoa ja miehet aloittivat leikkitappelun. Porukka yrittää pysyä vakavana, mutta tirskahdus karka monen suusta. Majina siirsi aiheen takaisin Purovuohon. Dafinan tenttaamista jatkettiin. "Onko ne purovuolaiset kovinkin hyviä ystäviä sun kanssa?" kysäisen. Käteni lennähtää suun eteen. "Sori, en tarkottanu olla töykeä", pahoittelen ja hymyilen vinosti. Saaga mussuttaa sipsiä Kaapon sipsipussista. Odotamme Dafinan vastausta
avatar © liberty meadows comics
91 posts
101 ♥
Jaffan hoitaja
|
Arvaamaton Aromurmeli
Lähettänyt Dafina K : Jul 14, 2019 20:02:12 GMT 2
Tallivintillä alkoi utelias puheensorina, kun kaikki puhuivat toistensa päälle ja pommittivat minua kysymyksillä kerrottuani tuntevani Purovuon tallin suhteellisen hyvinkin.
- Ainaki huonompi mesta ko Ansamaa, ko ei menny sinne, Kaapo lotkautti sipsejään mussuttaen. Minä loin tähän nopean, tuiman katseen, mutta en ehtinyt vastaamaan mitään, ennen kuin Dochas jo ehti kuittailemaan takaisin, joka ajoi miehet leikkimieliseen kärhämään.
Kaikki tuntuivat samalla hieman säikähtäneen, etten kai minä kuuluisikin kilpailijoiden talliin. - Ei me varsinaisesti kovin läheisiä olla. Meidän luokalla on valitettavat viisi Purovuolaista, mutta heillä on oma kuppikuntansa, eikä sinne ole kellä tahansa menemistä, minä kerroin.
Muut tallilaiset olivat hieman pahoillaan liiasta uteliaisuudestaan, mutta minä vain hymyilin. Tuntui ilkeältä, mutta samalla jollakin sairaalla tavalla jopa hyvältä kertoa vähän juttuja Purovuolaisistakin, kun tiesin, ettei heilläkään ihan aina ollut puhtaita jauhoja pussissaan. Ja oli minulla ehkä hieman kaunaakin Purovuon tyttöjä kohtaan...
- Rehellisesti sanottuna, en mä hirveästi heistä pidä. He pitävät itseään jotenkin muita parempina - ainakin nämä, ketkä opiskelevat Kaparissa. Mä en varsinaisesti yllättyisi, vaikka he pönkittäiskin omaa egoaan perättömien juorujen levittämisellä, mutta hurjalta tuntuu ajatella, että he lähtis kolareita tai hevosvarkauksia toteuttamaan... He on kuitenkin loppupeleissä vaan kilpailuhenkisiä ja draamanhimoisia nuoria. Se omistaja oli joku Sebastian Malho... Malhonen? Mutta sitä mä en tunne, oon ehkä tyyliin kerran nähnyt.
[HASH]sebastianmalhonen
|
Lähettänyt Majiná M : Jul 14, 2019 20:23:49 GMT 2
"Malhonen?!" Kaapo sanoi heinäkasasta ja katsoi Majinaa silmät leiskuen. "Etkö muista?" mies sanoi, johon Majina vain puisteli mietteliäänä päätänsä. "Siellä räkälän pihalla, mistä haettiin ne ruoat silloin!" Nyt naisenkin mieli alkoi virkustua ja tämä muisti grillibaarin ovella olleen mihen, joka alkoi jutella kaksikolle, ennen heidän lähtöään. "Siis se joka toivotti vähän erikoisella tyylillä Ansamaat ja tallin tervetulleeksi? Oliko SE Sebastian Malhonen!?" Nainen vastasi ja katsoi muuta porukkaa valmiina selittämään. Nainen kertoi kolmikon käydyn lyhyen keskustelun, jonka Sebastianiksi esittäytynyt mies päätti sanoihin "Turvallista kotimatkaa". Porukka katsoi toisiaan siihen tyyliin, että nyt oli jotain meneillään. "Miten sulla on muuten sitä koulua Dafina? Kerta ratastuksenohjaajaksi opiskelet, niin varmaan kesäisinkin on koulua, silloinhan sitä parhaat heppailuilmat on?" nainen sanoi ja vilkaisi Dochasta ja Kaapoa, joiden nauru ja temmellys oli loppunut kuin seinään. Doc näytti jopa aika nyrpeääkin naamaa ja sanoi yllättäen. "Jos sillä Sebulla on jotain tekemistä ton teidän auto keissin kanssa, mä taian mennä vähän jututtamaan sitä". Majina kielsi kuitenkin jyrkästi ja sanoi sen olevan poliisin heiniä, jos tarve tulee.
715 posts
1,114 ♥
Kouluratsastaja
|
Lähettänyt Anni V : Jul 15, 2019 0:24:28 GMT 2
Keskustelu keskittyi yhä enemmän Dafinaan, minun lisäkseni myös muutkin esittivät hänelle kysymyksiä saadakseen tietää lisää Purovuosta. Onneksi tyttöä ei kuitenkaan tuntunut haittaavan huomion keskipisteenä oleminen ja hän vastaili kysymyksiin asiallisesti. Saimme kuin saimmekin kaipaamaamme tietoa - kiinnostavinta oli, kun hän kertoi Purovuon omistajasta, Sebastian Malhosesta, sillä paljastui että myös Kaapo ja Majina olivat tavanneet kyseisen henkilön. Sebastian oli kuulemma toivottanut Ansamaat ja heidän uuden tallinsa tervetulleeksi "vähän erikoisella tyylillä" ja toivottanut vielä "turvallista matkaa" siihen perään juuri ennen kuin takaa-ajotilanne oli alkanut. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin. Mielestäni tämä kuulosti jo selkeältä - Sebastian olisi ihan varmasti järjestänyt tämän jutun, siitä ei ollut enää epäilystäkään. Dochas oli jo menossa jututtamaan miestä ihan henkilökohtaisesti, mutta Majinan mielestä poliisi saisi hoitaa homman jos olisi tarvetta. Se oli mielestäni järkevää, ei Dochasin kannattanut mennä sinne kovistelemaan. Siitäkös purovuolaiset vasta saisivatkin bensaa liekkeihin. Juttu alkoi käydä entistä kiinnostavammaksi, nyt kun meillä oikeastaan oli pääepäilty. Ihan kuin jossain dekkarissa. "Eikö tää oo aika selvä juttu", sanoin yllättävänkin itsevarmana muille tallilaisille. "Miks Sebastian muuten ois puhunu teille tollasia, jos se ei olis tän jutun takana", tuumin. "Kai tästä vois sanoa jo poliiseille? Ne vois vähän kuulustella tätä Sebastiania, ei kai siitä haittaakaan ois", jatkoin vielä. En tiedä, innostuinko vähän liikaa tästä salapoliisileikistä, mutta adrenaliini vain ryöppysi sisälläni. Juttu alkaisi ehkä selvitä, kunhan saataisiin lisää tietoa tästä oudosti käyttäytyneestä Purovuon omistajasta. Toivoin vaan, että poliisitkin ottaisivat tämän jutun tosissaan.
539 posts
876 ♥
Vatun kärsivällinen kesyttäjä
|
Lähettänyt Saaga M : Jul 15, 2019 12:17:36 GMT 2
Dafina kertoi, ettei ollut ihan hirvittävän hyvissä väleissä Purovuolaisten kanssa. Lisäksi hän mainitsi nimen Sebastian Malhonen, joka omisti tallit. Kaapo tunnisti nimen välittömästi, hän sekä Majinà olivat kohdanneet Sebastianin aikaisemmin, kun olivat hakemassa ruokaa grillibaarilta. Kurtistin kulmiani ja vilkuilin muita paikallaolijoita, kaikki näyttivät olevan samaa mieltä siitä että Sebastian liittyi tähän jotenkin. Dochas rupesi uhitellen sanomaan, että hän lähtisi jututtamaan Sebastiania, mutta Majinà oli sitä mieltä, että se olis poliisien asia selvittää tämä juttu. Olin itse samaa mieltä naisen kanssa ja nyökkäilin ääneti. Dochasille olisi voinut käydä huonosti. Katseeni kääntyi Anniin, joka itsevarmasti sanoi tämän olevan aika selvä juttu. "Juu, mustakin", nyökkäilin tytölle, joka ehdotti poliiseille ilmoittamista. Annin silmät loistivat, hän näytti todella varmalta siitä että Sebastian olisi tämän takana. Ei käynyt kieltämän. "Mutta musta se menee jo tosi pitkälle että vaarantaa toisten hengen oman maineensa vuoksi", sanoin kulmiani kurtistellen ja yritin upottaa kättäni uudelleen sipsipussiin, jonka Kaapo nykäisi multa pois sormeaan heristäen. "Voiko sellasella ihmisellä olla ihan hirveästi järkeä päässä? Tai siis, onkohan se ihan terve?", mietin ääneen. "Mustakin poliiseille ilmoittaminen tässä vaiheessa olisi oikea ratkaisu. Me tarvitaan todisteita", jatkoin vielä.
~Avatar on Majinàn piirtämä! ♥Ansan Ulpukka 12/05/21-> ♥Kaapon huoltaja
|
Bodaava Biisoni
Lähettänyt Aava P : Jul 15, 2019 12:57:50 GMT 2
Kun kyselimme Dafinalta Purovuosta, hän kertoi ettei ollut kovin hyvissä väleissä purovuolaisten kanssa. Huokaisin helpotuksesta hiljaa. Dafina kertoi tallinomistajan nimen olevan Sebastian Malhonen. Yllättäen Kaapo tunnisti nimen, saimme tietää että Sebastian oli tavannut Majinan ja Kaapon grillillä, toivottanut "turvallista matkaa". Tässä vaiheessa alkoi olla jo satavarmaa että Purovuo on tämän kaiken takana. Dochas uhkasi lähteä vähän juttelemaan Sebastianille, mutta Majina tyynnytteli miestään. Majina on mielestäni ihan mukava ja järkevä nainen. Hän sanoi Dochasille, että paras jättää se poliisien huoleksi. Dochas näytti vähän tympääntyneeltä. Anni sanoi, että tämä juttu on selvä kuin pläkki. Saaga myötäili häntä. Minunkin mielestä tämä on selvästi Purovuon ja sen Malhosen järkkäämä juttu. Saaga kysyi onkohan Sebastian ihan terve. Totta, ehkä vika ei olekaan miehen oma vika. En kyllä usko, tai ainakaan halua uskoa, sitä. "Mustakin poliiseille ilmoittaminen tässä vaiheessa olisi oikea ratkaisu. Me tarvitaan todisteita", Saaga vielä sanoi. "Olet oikeassa", vastaan. Mutta mistä me saamme todisteita? Onhan selvää mutta.. "Mä keksin! Valvontakamerat!" huudahdin. "sieltä poliisit näkee että Malhonen oli paikalla siellä grillibaarissa samaan aikaan Majinan ja Kaapon kanssa", jatkoin kun jotkut katsoivat minua ihmeissään. Toimisikohan se?
avatar © liberty meadows comics
91 posts
101 ♥
Jaffan hoitaja
|
Arvaamaton Aromurmeli
Lähettänyt Dafina K : Jul 15, 2019 21:22:40 GMT 2
Kaikkien yllätykseksi, Majinà ja Kaapo sattuivatkin tuntemaan Purovuon omistajan, Sebastian Malhosen. Minä olin hämmentynyt. Mies oli kuulemma käyttäytynyt todella epäilyttävästi grillin pihalla sinä iltana. - Apua, mä en todellakaan olis siitä uskonut! Mulla on siitä sellanen mielikuva, että se on hirveän sivistynyt bisnesmies. Vaikka toisaalta, kaikki hurjimmat rikolliset kyllä on juurikin superfiksuja ja ulkokuoreltaan sellaisia, että ei niitä heti epäilisi... minä pohdin. - Ja sori Majinà, meidän koulu alkaa taas vasta elokuussa. Kesäkuussa me opiskellaan vähän pidempään, mutta heinäkuu lomaillaan!
Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että poliiseille olisi hyvä ilmoittaa tapauksesta. Lumikko ehdotti, että grillin pihan valvontakameroista voisi etsiä todisteita siitä, että Sebastian oli tuolloin paikalla, ja puhui Majinàn ja Kaapon kanssa.
- Kai poliisit kyselivät teiltä silloin kolari-iltanakin, että mitä siinä tilanteessa tapahtui? Mun mielestä siinä on jo poliiseille riittävä syy tarttua tähän, jos heille voidaan todistaa, että grillin pihalla, hetki ennen takaa-ajotilannetta saitte epäilyttävän "uhkauksen", jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa, minä pohdin ääneen.
|
Lähettänyt Majiná M : Jul 15, 2019 21:57:58 GMT 2
Majina toppuutteli porukkaa "En usko että tarkoituksena oli suista meitä tieltä alumperinkään, vaan tämä oli valitettava lopputulos." tämä sanoi. "Meitä selvästi yritettiin vain häiritä sen verran, että alettais ihmetellä ja ajella sinne sun tänne, jotta aikaa kuluisi. Me yritettiin kuitenkin ajaa karkuun ja heidän oli todennäköisesti pakko seurata meitä, joten vauhti kasvoi liian suureksi, ja kävi huonosti." hän jatkoi. Moni ehdotti poliisia, mutta Majina mietti "Joo, yleensä olisin heti sanomassa, että tietysti kerrotaan, mutta nyt tuntuu että pitäisi olla vähän ovelampia" tämä aloitti. "Fakta on se, että kaikki voi edelleen olla sattumaa, meillä ei ole oikeita konkrettisia todisteita, missä joku Purovuosta esimerkiksi uhkailee meitä. Poliisi ei voi oikein tehdä mitään sillä `niillä on huono maine ja se mies jutteli meille sinä päivänä` tiedolla, koska se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään. Jos nyt kerromme poliisille ja tämä menee jututtamaan paikkaa, tarkoittaa tämä Purovuolaisille sitä että joko tiedämme heidän tehneen sen ja he ehtivät tuhota mahdolliset todisteet, eli vaikka keskustelut suunnitelmasta ennekuin poliisi saa mitään etsintälupia yms. Tälläisiin syytöksiin on myös helppo heidän keksiä joku vastaus, jonka jokainen tallilainen tietää ja sanoo poliisille." nainen sanoi ja nielaisi kuivaa suutansa. "TAI sitten he ovat syyttömiä ja saavat tietää meidän epäilevän heitä, mikä pahentaisi välejämme hirvittävästi, mitä emme halua, heidän maineen nyt tuntien". Majina kertoi. "Minun mielipiteeni on se, että vaikka kuinka mielelläni kertoisin poliisille kaiken, meidän on kuitenkin löydettävä enemmän faktoja pönkittämään syytöstä. Asia voidaan joutua jättämään tällä kertaa tähän, siksi aikaa, että saamme tietää jotain." Majina katsoi vielä porukkaa sanoen "Mutta tämä menee korvantaakse ja päällimmäiseksi, asia ei saa unohtua, enkä usko että niin käykään" hetki hiljaisuutta ja nainen jatkoi "Muistakaa myös, että poliisi tietää tapahtumista ja he juuri epäilivät että kaksikko on palkattu hommaan. He saattavat siis itse löytää jotain yhteyksiä jonnekkin, ja hehän kertovat meille heti, jos niin käy" "Mutta, jos te olette kuitenkin vahvasti sitä mieltä että poliisin pitää saada tietää että juttelimme sinä päivänä Sebastianin kanssa, voin kertoa poliisille. Itse vain pelkään, että olemattomat todisteet eivät riitä, mutta ehkä poliisit saisivat enemmän selville, jos ohjaisimme sinne suuntaan? Mitä sanotte? Mutta jos kerromme, sen jälkee se on sitten menoa, koska he todennäköisesti saavat tietää olevansa Ansamaalaisten pääepäiltyjä"
715 posts
1,114 ♥
Kouluratsastaja
|
Lähettänyt Anni V : Jul 15, 2019 23:15:46 GMT 2
Muutkin olivat sitä mieltä, että poliiseille ilmoittaminen olisi tässä oikea ratkaisu, mutta Majina kiirehti selittämään, ettei se ehkä olisi järkevää. Majina sai minut ajattelemaan asiaa uudelta kantilta, tässä keississä oli tietysti tärkeää ottaa kaikki näkökulmat huomioon. Nainen epäili, että tarkoitus oli alunperinkin vain häiritä meitä ja saada aikaa kulumaan, eikä tässä välttämättä mitään vakavampaa edes olisi takana. Kuuntelin tarkkaavaisena Majinan selitystä ja nyökyttelin ymmärtäväisenä. Ongelmana oli edelleen se, ettei meillä ollut konkreettisia todisteita, joilla olisimme voineet todistaa purovuolaisten olevan oikea uhka meille. Siispä poliiseille ilmoittamisesta voisi olla Ansamaalle enemmän haittaa kuin hyötyä - perättömistä syytöksistä purovuolaiset tuskin ilahtuisivat, ja Ansamaan ja Purovuon välit voisivat huonontua entisestään. Yksi epäilyttävä keskustelu tuskin riittäisi vakuuttamaan poliiseja yhtään mistään. Myönnyin siihen, että olin ehkä innostunut vähän liikaa. Mietiskelin asiaa hetken ihan vain yksinäni, mutta avasin pian suuni, kun Majina lopetti pitkän puheenvuoronsa. Hän oli esittänyt omat näkökantansa asiaan ja kysyi meiltä mielipidettä siitä, ilmoitetaanko tästä nyt poliiseille vai ei. "Ehkä meidän ei sittenkään kannata vielä sanoa poliiseille mitään", sanoin jopa hieman pettyneenäkin. Pidin hetken taukoa, mutta aloin sitten perustella mielipidettäni. "Tässä on sittenkin liikaa riskejä. Niin kuin Majina sanoi, voi hyvin olla, että purovuolaisilla ei oo mitään tekemistä tän asian kanssa, eikä me haluta syyttää niitä turhaan mistään. Ilmoitetaan asiasta sitten, kun meillä on jotain konkreettista, jolla perustella meidän syytökset", päätin puheenvuoroni. Tietysti poliiseille kertomisessa oli hyvätkin puolensa, ja he olisivat ehkä voineet tutkia asiaa enemmän ja saada lisää todisteita, joilla perustella purovuolaisten uhkaavan meitä. Vilkuilin uteliaana ympärilläni istuvia tallilaisia odottaen, olisiko heillä vielä jotain sanottavaa.
539 posts
876 ♥
Vatun kärsivällinen kesyttäjä
|
Lähettänyt Saaga M : Jul 16, 2019 19:47:17 GMT 2
Majina oli sitä mieltä, ettei meidän kannattaisikaan kertoa poliiseille, sillä meillä ei ollut tarpeeksi konkreettisia todisteita Purovuota vastaan. Emme myöskään halunneet huonontaa mainettamme syyttämällä Purovuolaisia "turhaan". Kohautin olkiani ja nyökkäilin myöntyvästi. Majina kyseli vielä mielipiteitä meiltä muilta poliiseille ilmoittamisesta. Anni oli myös myöntynyt siihen, ettei poliiseja kannattaisikaan ottaa tähän mukaan. "Tässä on sittenkin liikaa riskejä. Niin kuin Majina sanoi, voi hyvin olla, että purovuolaisilla ei oo mitään tekemistä tän asian kanssa, eikä me haluta syyttää niitä turhaan mistään. Ilmoitetaan asiasta sitten, kun meillä on jotain konkreettista, jolla perustella meidän syytökset", tyttö sanoi. Hän puhui mielestäni asiaa. "Ehkä me nyt luotetaan siihen ettei me olla hengenvaarassa oikeasti, ehkä ne vaan haluaa tehdä kiusaa", tuumailin. "Jätetään toistaiseksi poliisit pois tästä keissistä", jatkoin ja venyttelin jäseniäni. Olimme jo hyvän aikaa istuneet lattialla ja mun jalka alkoi puutumaan.
~Avatar on Majinàn piirtämä! ♥Ansan Ulpukka 12/05/21-> ♥Kaapon huoltaja
|