- Ehkä mä säästän sut rikkomasta itseäs, ja leikkaan ne puut, sanoin hymyillen Silvialle.
En ollut ennen sen kummemmin puhunut naisen kanssa, mutta ei mulla ollut ollenkaan valituksia sen suhteen, että Majina oli laittanut meidät pariksi - eipähän tulisi tylsää.
- Sen puuvajan pitäis vissiin olla tässä ihan lähellä, mut en oo kyllä ihan varma et missä suunnassa. Osaako neitokainen ohjata meidät sinne, vai pitääkö mun ottaa tääkin harteilleni? Kysyin sitten tahallani hieman kiusoittelevasti.

"No tulehan, niin neitokainen näyttää", sanoin virnistäen Theolle ja viitoin häntä seuraamaan mua. Lähdin kävelemään edeltä pimeälle tallipihalle. Ulkona oli ihan hiton kylmä, eivätkä mun suihkun jäljiltä märät hiukset ainakaan auttaneet asiaa. Onneksi matka vajalle ei ollut pitkä. Eihän siellä juuri sen lämpimämpi ollut, mutta ainakin olimme suojassa sateelta ja tuulelta. "No niin, tässähän tää olis. Missäköhän se kirves on?" mietin kietoen tärisevin käsin takkia paremmin ylleni.

Pidemmittä puheitta jätimme suojat siististi kellarissa olleelle pölyiselle, ja kieltämättä ikivanhalle, pöydälle. Annin ja Aavan olemus oli muuttunut hermostuneeksi enkä yhtään ihmetellyt. Anni oli varmaankin säikähtänyt pahimmiten. Viimein lähdimme kapuamaan portaita ylös. Annoin tyttöjen mennä ensimmäiseksi ja totta puhuen he varmaan olisivat ängenneet joka tapauksessa ennen minua kampanjalla pojat jätetään syöteiksi. Vilkaisin portaiden juureen jota en todellisuudessa hahmottanut. Näin pelkkää mustaa. Olin juuri kääntämässä katseeni jälleen menosuuntaan kun jokin osui silmääni. Kuin silmäpari, mutta katsoessani tarkemmin en nähnyt mitään. Lisää lepakoitako? En maininnut asiasta päästyämme pois kellarin syvyyksistä enkä aikonutkaan. Elättelin vielä toivoa siitä, että Aava ja Anni suostuisivat vielä toistamiseen kellarin syövereihin.

Ulkona oli kylmä, kuten odotinkin. Halusin mennä ripeään kylmyyden takia, mutta myös pimeyden takia. Ei sitä tiedä, jos se demonikissa vielä ilmestyy. Kaapo käveli aivan liian hitaasti, joten menin suosiolla ohi. Vilkaisin nopeasti taakseni. Hän ei edes yrittänyt pysyä perässä. Sillä ei ollut minulle väliä.
"Onks se tää la....", aloin kysymään samalla katsoen taakse kun huomasin miehen kadonneen. "No mitä vi*ttua ny", maintsin reippaaseen ääneen. Rupesin kävelemään takaisin päin, jos hän olisikin vain ollut yhtä hidas kuin etana.

Silvian johdattelemana löysimme kuin löysimmekin puuvajalle. Asetin oman taskulamppuni puuvajan pienelle hyllylle, mutta olisi se varmaan turvallisempi kuin se että yrittäisin taskulamppu kädessä pilkkoa halkoja. Huomasin Silvian suorastaan tärisevän, ja loin tähän hieman huolestuneen katseen - tytöllä oli märät hiukset ja ihan ohut takkikin päällä.
- Haluutsä tän mun paksumman takin siihen päälle? Mul on tässä alla vielä villapaita, ja muutenkin noita halkoja pilkkoessa varmaan tulee lämmin, selostin naiselle toiveikkaana. Kunhan ei nyt jäätyisi koko likka.

Tunsin oloni hieman vaivautuneeksi, kun Theo tarjosi mulle takkiaan. Olihan mulla kylmä, mutta en mä halunnut toisen palelevan. "Ootko varma? Täällä vajassakin on aika kylmä, enkä mä halua että palellut mun takia", sanoin kääntyen katsomaan tätä jälleen silmiin. En halunnut olla vaivaksi, sillä Theo joutuisi pilkkomaan puutkin ja mä katselisin vain vierestä.

Nyökkäsin vain vastaukseksi Annin ehdotukselle. Majinà oli puhunut jotain jostain kaapista. Annikaan ei ollut täysin varma mistä löytäisimme tulitikkuja. Aava puolestaan istui pöydän ääreen ja tokaisi rauhoittuvansa hetken aikaa. Jonkin aikaa pengottuamme kaapppeja etsivätyömme tuotti tulosta. Onneksemme meidän ei erikseen enää tarvinnut lähteä metsästämään kynttilöitä, niiden ollessa jo kauniisti aseteltuna pöydällä. "Haluatko sä kunnian vai?", kysyin Annilta ja ojensin tälle löytämäni tulitikkurasiaa. Enää olisi vain ruokien vieminen kellariin. Jotenkin minusta tuntui siltä, että joutuisin menemään sinne yksikseni.. En odottanut sitä innolla.

(Kaapo) "Mirka löi mua taskulampulla suoraa poskeen" sanoin Majinalle puhelimeen. "Ai otit Mirkalta poskeen?!" Kuului puhelun taustalta Dochasin kiekaus. "EI!" huusin vihaisena. "Mulla tuli ihan kiitettävä vekki, voisko joku käyä tuomassa vaikka jonku ison laastarin." jatkoin ja kuulin vielä Dochasin jupinaa jostain nopeasta toiminnasta. "Siis joo, mutta mitä te siellä oikein teette?" Majina kyseli todella poissaolevana. "No haetaan hevosille heinää.." vastasin. "Ai nii joo.. joo.. no Dochas tulee tuomaan sen ihan kohta." nainen vastasi ja puhelu päättyi. Vakuuttelin Mirkalle ettei se ollut iso juttu ja täysin mun oma vika... ja että nainen näyttä hauskalta säikähtäessään.

Sytytin kynttilöitä ympäri rakennusta Aavan ja Frenchien jo kerätessä ruokia mukaansa. Piti olla varuillaan ja katsoa, etten sytyttänyt kynttilöitä mitenkään huolimattomasti, en halunnut että kohta meillä oli sähkökatkoksen lisäksi vielä asuinrakennuksetkin tulessa. Kun kynttilät oli sytytetty extrahuolellisesti, otin itsekin mukaani niin paljon ruokaa kuin suinkin kykenin ja lähdimme kuskaamaan niitä kellariin. Saimme kolmistaan hyvin jääkaapit tyhjennettyä, niin meidän ei tarvitsisi enää tämän jälkeen käydä kellarissa. Se oli enemmän kuin hyvä asia.
- Tuota noin.. pohdin kun olimme jälleen kellarin ovella. Vilkaisin Aavaan, joka näytti edelleen kalpealta ja pelokkaalta, tuskin hänestäkään oli kellariin menijäksi. Viimeksikin hän oli ollut meistä viimeinen, joka oli uskaltautunut astumaan kellariin. Minähän olin jo aiemmin päättänyt, että en ollut sinne uudestaan menossa, enkä uskonut että mikään pystyisi päätöstäni pyörtämään.
- Musta tuntuu, että sun pitää Frenchie nyt mennä yksin, sanoin viileästi.

Annin ei olisi edes tarvinnut sanoa sitä ääneen. "Minähän arvasin", mutisin itsekseni ja vilkaisin kellarin avointa ovea. Pelkkää pimeyttä. "Okei, okei..", aloitin ja katsoin tyttöjä vuorotellen. "Vien ensiksi nämä ja sitten tulen hakemaan loput", jatkoin. Lähdin laskeutumaan kellariin varovaisesti. Anni oli juuri ja juuri suostununut näyttämään oven raost valoa portaikkoon, jotten astuisi väärin ja kaatuisi. Kaksi ensimmäistä kertaa sujui moitteitta. Kellarissa oli pimeää ja tuskin näin mille lipastoille ja pöydille ruokia asettelin, osan jätin jopa maahan, enkä halunnut vilkuilla sen suuremmin ympärilleni. Kun viimein sain käsiini Aavan kantamat ruuat ja lähdin jälleen kerran laskeutumaan portaita en tiennyt sen olevan onneni liiallista venyttämistä. Kolmas kerta toden sanoo niin hyvässä kuin pahassa.

Pilkkoessani halkoja vajassa vallitsi hiljaisuus, mutta se ei ollut kiusallinen hiljaisuus, vaan sellainen miellyttävän rauhallinen hiljaisuus. Silvia oli ollut huolissaan siitä, että mullekin tulisi kylmä, mutta heitellessäni viimeiset halot koreihin ei ollut kyllä kylmyydestä tietoakaan.
- Kai ne on nyt siinä, sit vissiin piti käydä sytyttään tulet jonnekkin, vai miten se meni? Kysyin Silvialta.
On hyvin mahdollista, etten kuunnellut Majinan ohjeita ihan niin tarkkaan kuin olisi pitänyt, tai sitten vain unohdin jo tässä ajassa kaiken mitä piti tehdä, ken tietää.

Tovin kuluttua Theo oli saanut pilkottua kaikki halot ja mä olin onnistunut pitämään itseni siihen saakka suhteellisen lämpimänä. "Joo, meidän piti kai sytyttää tulet asuinrakennuksiin", vastasin Theon esittämään kysymykseen. Kurkatessani ulos vajan ovesta huomasin, että sade oli alkanut hellittää hieman. Ainakin hetkeksi. Otin olkapäilleni kiedotun Theon takin ja tarjosin sitä hälle katsoen tähän hieman kysyvästi.