|
|
by Majina on Oct 18, 2019 18:21:12 GMT 2
Hyisevä syysmaastoSuljettu peliOsa talliporukasta lähtee yhdessä maastoon perjantaina iltapäivällä. Sää on tutun syksyinen ja kostea. Mukaan saavat tulla kaikki, jotka ehtivät. Matkaamme isoja teitä pitkin, parijonossa, jotta keskustelu muiden matkaajien kanssa onnistuu paremmin. Pyritään lopettelemaan peli tämän illan aikana järkevästi tai vähemmän järkevästi tallipihaan.
Tässä pelissä on käytössä kirjoitusjärjestys osallistujien kesken, jolloin ei tarvitse olla kokoajan kyselemässä, kuka nyt kirjoittaa. Muista kirjoittaa hahmosi pois pelistä jotenkin järkevästi, mikäli joudutkin poistumaan. Aloitamme pelin suorilta ulkoa, kun kaikki ovat jo ratsujensa selässä.
Mukana hyisevässä maastoretkessä: Majina, Anni, Silvia, Theo
Kirjoitusjärjestys on tämä sama.
Aloitus Majinan näkökulmastaJoku ehdotti aamulla yhteistä maastoa, mikäs siinä. Nyt sitä oltiin jo lähes valmiita matkaan. Olin varustautunut tällä kertaa lämpimästi, mutta hyisevän kylmä tuulenvinkka tunkeutui silti välillä iholle. Sanoin tällä kertaa siksi, koska yleensä en osaa ottaa mihinkään tarpeeksi vaatetta. Vielä ei oltu liikuttu mihinkään, mutta tunsin jo poskieni punottavan. ”Onko kaikki valmiina?” huusin hymyssä suin jokaista vilkuillen. ”Voitaisiin järjestäytyä parijonoon, niin voidaan pitää helpommin keskustelua yllä” esitin käskyn että ehdotuksen. Asetin Tean jo menosuuntaan ja kiristelin ohjiani, jäin odottamaan kuka matkaajista tulisi vierelleni. Tiesin Silvian tulevan mukaan, joten käännyin satulassani vielä vilkaistakseni, oliko tämä jo valinnut parin. Ei meitä montaa tässä nyt ollutkaan, kai osa oli mieluummin lämpimästi sisätiloissa, minkä ymmärsin myös täysin. Aloin nimittäin juuri pohtia, oliko tämä sittenkään paras päivä ja ajankohta tällaiselle reissulle. Lohikäärmevuorten maastot eivät ole mitään helppokulkuisimpia, vaikka leveitä ovatkin. On ylä että alamäkiä ja sen semmoista. ”Tuntuuko teistä että sää on vähän huono?” sanoin vielä ja katsoin muita kysyvästi ja hieroin virnistellen jalkojani. ”Ei sen puolen että pikku puuska meitä kaatais!” lisäsin heti tomerana, mutta äänestäni oli havaittavissa pieni vitsin pilke, luonnonvoimien uhkaaminen oli aina virhe.
[/div] |
|
|
|
|
by Anni on Oct 18, 2019 19:20:41 GMT 2
Oli kylmä syysilta kun olimme valmistautumassa yhteiseen maastoreissuun Ansamaan tallipihalla. Irvistelin hieman kylmästä tuulesta, mutta myös Vatun levottomuudesta johtuen. Maastoon lähtöä oltiin kuitenkin jo suunniteltu monta päivää, joten kai sinne nyt sitten lähdettäisiin. Majina huutelikin jo, onko porukka valmiina katsahtaen meidän suuntaan hymyillen.
- Eiköhän tässä valmiita olla, sanoin väkinäisesti hymyillen. Majina käski järjestäytymään parijonoon, se oli mielestäni hyvä idea. Silvia varmaan menisi Majinan pariksi, ainakin minun arviointikykyni mukaan he tulivat hyvin keskenään toimeen. Tämän päätelmän mukaisesti ratsastinkin Theon vierelle. Katsahdin Theoon vähän vaivaantuneena, vaikka ihan kivan oloinen tyyppi hän olikin, ehkä hänestä ainakin hyvän parin tähän maastoratsastukseen saisi.
- Tuntuuko teistä että sää on vähän huono? kuulin Majinan kysäisevän jostain tuulen puhinan seasta. Kieltämättä sää oli hieman pahaenteinen ja tuntui siltä, että tallille jääminen olisi viisaampaa kuin maastoon lähteminen. Mutta ei tässä vaiheessa lähdetty enää perumaan.
- Kai me jotenkin selvitään, säästä huolimatta, sanoin epävarmasti, ehkä tämä ei ollut se kaikista toivottavin vastaus. Suoristin kuitenkin ryhtiäni Vatun satulassa ja yritin kerätä lisää itsevarmuutta, vaikka oloni alkoikin taas tuntua jännittyneeltä.
|
|
|
Silvia
Eksoottinen Elefantti
viestien määrä 211
♥ 386
|
by Silvia on Oct 18, 2019 19:31:23 GMT 2
Ulkona kävi kova viima ja hytisin kylmissäni jo talutettuani Fleurin tallipihalle. Olimme päättäneet lähteä kehnosta kelistä huolimatta maastoon pienellä porukalla ja en viitsinyt enää perua osallistumistani, vaikka sää saikin minut hieman epäröimään. Siispä kiipesin reippaasti tammani selkään kiristettyäni satulavyön ja luotin siihen, että pysyisin lämpimänä paksun takkini alla, kunhan pääsisimme matkaan. “Onko kaikki valmiina?” Majina kuului huutelevan etäämpää. “Valmista on”, vastasin juuri, kun tuulenpuuska pyyhälsi ylitsemme.
Majinan ehdotettua parijonoon asettumista jäin katselemaan hetkeksi aikaa ympärilleni nähdäkseni, halusiko joku valita ensimmäisenä parinsa. Anni näytti asettuvan melko nopeasti Theon viereen, joten ratsastin heidän ohitseen jonoa johtavan tutun ja turvallisen Majinan luo hymyillen. ”Tuntuuko teistä että sää on vähän huono?” tämä kysyi saapuessani hänen vierellensä. “Tarviiko mun edes vastata?” naurahdin. Olin tunnetusti melkoinen vilukissa, jonka suosikkeihin ei erityisesti vuodenaikoina kuuluneet syksy tai talvi. “Mutta eiköhän tässä kuitenkin selvitä”, lisäsin nopeasti keräten ohjia lyhyemmäksi.
|
|
|
Theo
Charmantti Chinchilla
viestien määrä 112
♥ 210
|
by Theo on Oct 18, 2019 19:47:48 GMT 2
Oltiin pienellä porukalla sovittu yhteisen maastoretken tekemisestä, ja suunnitelma piti, vaikka sää olikin päivän kuluessa eteenpäin muuttunut vähän epämiellyttäväksi. Olin kerrankin varustautunut sään mukaisesti - tai ainakin näin uskoin, kunnes astuin Maxin kanssa mattimyöhäisenä tallipihalle muiden sekaan. - Fy faen, puuskahdin hiljaa itsekseni, kun hyytävä tuulenviima pyyhkäisi pihan lävitse. Max tuntui ottavan aika paljonkin lämpöä hieman pahaenteisestä säästä, ja selkään päästyäni ori ei meinannut pysähtyä edes hetkeksi paikalleen, vaan pyöri paikallaan kuin mikäkin hyrrä. Mukaanlukien tämän ja sen, ettemme olleet vielä Maxin kanssa ikinä varsinaisesti Ansamaan maastoissa käyneet, voisi retkestä tulla jokseenkin mielenkiintoinen. Pakko se oli kai myöntää, että vähän ehkä jännitti, mutta yritin parhaani mukaan olla tuomatta sitä esille. Majina varmisti että kaikki olivat valmiita, ja ehdotti parijonossa ratsastamista, mikä oli varmaan ihan hyvä idea. Anni ja Vattu kävelivätkin heti jo viereemme. Salaa ehdin toivoa, että olisin päätynyt ratsastamaan Silvian ja Fleurin parina, mutta ei mulla Annin kanssa mitään ongelmaakaan ollut. Tyttö näytti hieman vaivaantuneelta, ja hymyilin tälle lämmittäkseni tunnelmaa. - Tuntuuko teistäkin, että sää on vähän huono? Kuulin Majinan kysyvän edestäpäin. Sekalaisia vastauksia kuului porukan seasta, ja heitin omanikin joukkoon: - Pfft, ei kai meitä sokerista oo tehty, lausahdin rennosti, vaikka todellisuudessa epäilin hieman nuoren hevoseni kykyä pysyä rauhallisena, jos syysmyrsky sattuisi puhkeamaan retken aikana. - Ei meitä vissiin muita ollut tulossa, joten pitäiskö vaan lähteä? Osoitin kysymyksen lähinnä Majinalle, joka ymmärrykseni mukaan tätä retkeä vähänniinkun johti. |
|
|
|
|
by Majina on Oct 18, 2019 19:56:05 GMT 2
Muita vilkuillessani pistin heti merkille että lähes jokaista taisi hieman paleltaa, että myöskin kaduttaa matkaan lähtö, enemmän tai vähemmän. Ei meistä kukaan kuitenkaan enää tässä vaiheessa reissua peruuttaisi, joten lähdimme Theon kysyessä lähtemisestä käppäilemään tietä pitkin. Pistin merkille että Anni antoi jälleen nihkeän vaikutelman, sellaisen hermostuneen ja väsyneen välimaaston tai sitten tulkitsin hänen puheet ja vähän laimean hymyn täysin väärin. Onneksi Silvia piti huolen että edes joku hymyili lisäkseni, tämä antoi innostuneen kuvan itsestään, vaikka sää nyt olikin ihan hirveä suoraan sanottuna. Theo keskittyi hevosensa rauhoitteluun. Eiköhän me kuitenkin osattaisi nauttia vähintäänkin yhdessäolosta, sitä minä alkumatkasta mietin. Päätin alkaa kiusaamaan porukkaa lähes välittömästi, hetken ensin itsekseni hymyillen. "Mites Silvialla ja Theolla onnistu halkojen hakkuu silloin katkoksen aikana" esitin kysymyksen, mutta katsoin edelleen suoraa eteenpäin, vaikka tuntuikin siltä, että takana olevat käänsivät katseensa minuun. "Taisin kuulla tuossa jotain juttua että olitte molemmat näyttäneet paljon hehkeämmiltä loppuillasta" virnistin ja katsoin ensin sivusilmällä Silviaa ja sitten nopeasti taakseni Theoon. Jos porukkaa kerran palelsi, minä päätin pitää huolen että pian kuumottaisi. |
|
|
|
|
by Anni on Oct 18, 2019 20:28:22 GMT 2
Vattu tepasteli allani hyvin reippaasti ja sitä piti jo alkumatkasta vähän pidätellä, se nyt tuskin tuli yllätyksenä kenellekään. Myös vierelläni ratsastavan Theon ratsu vaikutti levottomalta ja Theo näytti keskittyneeltä sen selässä. Oloni oli jo hieman päättäväisempi, vaikka edelleenkin epäilytti, mitähän tästä maastosta tulisi. Olin muutenkin aika herkkä palelemaan, joten en tiedä oliko ongelma vain minussa, mutta tuntui että tuuli kävi entistä kylmemmäksi mitä kauemmaksi tallipihasta ratsastimme. Emme kuitenkaan kauhean kauas ehtineet, kun Majina alkoi jo lämmittelemään tunnelmaa, ainakin Theon ja Silvian osalta ja tämä kyseli heidän halkojen hakkuustaan viimeviikkoisen sähkökatkon aikana. En tietysti tiennyt, mitä kaksikon välillä oli tapahtunut, mutta jotenkin tuli sellainen fiilis että kaksikolla oli ollut varmaan aika lämpimät tunnelmat siellä kahdestaan vajassa. Toisin kuin minun, Aavan ja Friedrichin kellarireissu, siitä oli lämmin tunnelma kaukana. En halunnut ajatella sitä enempää, vaan hykertelin satulassa Majinan heitoille. Hänen äänessään oli selvästi kiusoitteleva sävy, toivottavasti tämä keventäisi tunnelmaa ainakin vähän. Oma oloni ainakin oli rennompi, kun ei tarvinnut olla tenttauksen kohteena, ainakaan vielä.. Hymyilin hieman rennommin ja katsahdin Theon suuntaan.
|
|
|
Silvia
Eksoottinen Elefantti
viestien määrä 211
♥ 386
|
by Silvia on Oct 18, 2019 20:36:51 GMT 2
Matkaan lähdettyämme pistin merkille, että Anni oli hieman vaivautuneen oloinen meidän muiden seurassa. Tai ainakin luulin niin. En ollut päässyt tutustumaan naiseen vielä kovinkaan hyvin, emmekä olleet oikestaan edes jutelleet montaa kertaa. Hän tuntui olevan hieman vaikeasti lähestyttävä, joka sai minut itsenikin ehkä vähän hermostuneeksi, vaikka Anni vaikuttikin muutoin tosi mukavalta. Toivoin pääseväni tutustumaan häneenkin paremmin maastoreissun aikana. Theo sen sijaan vaikutti rennommalta, vaikka ratsuna toimiva nuori Max steppaili heti aluksi hermostuneesti. Kieltämättä en pistänyt lainkaan pahakseni, että kyseinen ratsukko oli myös lähtenyt mukaan.
Mielessäni tapahtuvan analysoinnin keskeytti kuitenkin Majinan yllättävän suora heitto sähkökatkoksen tapahtumiin liittyen. Häkellyin hetkeksi ja mietin mielessäni, että mitä helvettiä tuohon nyt pitäisi vastata. “No heheh”, sanoin sarkastiseen sävyyn virnistäen samalla Majinalle. “Theo istu vaan vieressä, kun mä jouduin hakkaamaan kaikki puut. Olisit nähny, se vaan laiskotteli. Ei jaksanu pitää mulle ees valoa ja hoputti vaan. Mulla melkeen katkes käsikin, kun yritin pimeessä heilua sen kirveen kanssa”, yritin kohentaa tunnelmaa leikkisällä naljailullani. Samalla vilkaisin varovasti takana tulevaa Theoa hymyillen.
|
|
|
Theo
Charmantti Chinchilla
viestien määrä 112
♥ 210
|
by Theo on Oct 18, 2019 21:03:01 GMT 2
Ehdotukseni jälkeen lähdimme kävelemään poispäin tallipihasta, enkä ollut ainoa matkassa mukana oleva, jonka hevonen tuntui hermoilevan. Vattukin käyttäytyi vähän levottomasti, mutta toisaalta Anni oli siihen jo varmaan tottunut, sillä ymmärrykseni mukaan ori oli muutenkin perusluonteeltaan hieman sellainen. Yllätyksekseni hevosen selkään päästyä ei tuntunut enää ihan yhtä kylmältä, mutta keskustelu ei meinannut lähteä käyntiin. Ei siinä tosiaankaan kuitenkaan kauaa kestänyt, ennen kuin Majina sitten päätti heittää vähän pökköä pesään. Nainen tyytyväisenä virnistellen uteli sähkökatkoksen aikaisesta puunhakkuu-sessiosta. Mitä se nyt meinas muka tietävänsä, ihme tarkkailija... Ennen kuin ehdin edes sen kummemmin vastaustani pohtia, alkoi Silvia leikkisästi selostaa mitä illan aikana muka tapahtui. Mielessäni päästin helpotuksen huokaisun. Sarkasmi, tuo jumalten lahja ihmiskunnalle, jolla pystyi kiertämään kaikki liian hankalat keskustelunaiheet.
Silvian lopettaessa naljailunsa tämä katsoi minuun päin, ja vastasin katseeseen lämpimällä virneellä. - Täyttä bullshittiä, sanon mä... Ihan kykenemätön tää naissukupuoli, mä siellä raadoin ihan tuli perseen alla, kun toi ei ollut edes varustautunut kunnolla ja meinas jäätyä siihen paikkaan. Kädet tärisi niin paljon että jouduin takistakin luopuun ennen kun se pysty taskulamppua pitään tärisemättä, tarinoin elehtien käsillä samalla niin paljon kuin vieläkin allani steppaileva ruunikkoni antoi. |
|
|
|
|
by Majina on Oct 18, 2019 21:24:41 GMT 2
"Vai että lähti sulla siellä vajassa takkikin.. jaa a." vitsailin, kunnes vakavoiduin. "Jos nyt oikein tulkitsen, niin tulitte ihan hyvin siis juttuun? Oli vähän vaikea aluksi miettiä pareja, kun en halunnut kellekään liikaa kiusallisia tilanteita" jatkoin ja yritin katsella muiden reaktioita. Käppäilimme tovin eteenpäin puhuen muista asioista. "Anni" sanoin lopulta. "Mikä fiilis tällä hetkellä? Vaikutat vähän.. miten sen nyt sanoisi.." yritin miettiä sanaa, joka kuvastaisi sitä olemusta, mikä naisesta juuri nyt hohkasi, mutta ajatukseni keskeytyi äkisti. Ehdin tuntea, miten Tea meni allani jäykäksi ja lähti pakittamaan rajusti suoraa takana tulleen Maxin syliin, jostain kuului ilmeisesti jo toinen laukaus, jonka vasta nyt itse rekisteröin. Panikoiduin, en itseni, vaan jokaisen muun puolesta, sillä tiesin miten räjähdysaltis, esimerkiksi Vattu oli. "Perkeleen perkele" kuului jonkun kirous takaa, johon mielessäni yhdyin. Tämä tästä vielä puuttui ja oikealla puolellamme oli syvä jyrkkänä alas vajoava oja, kunhan vaan ei yhdenkään nelijalkaisen kavio lipeäsi sinne suuntaankaan. |
|
|
|
|
by Anni on Oct 18, 2019 21:56:40 GMT 2
Silvia ja Theo esittivät kaksi varsin eriävää kertomusta sähkökatkosillan tapahtumista, joka sai minut huvittumaan. Noiden kahden välinen naljailu oli juuri sellaista kaverusten välistä läpän heittoa, sen pystyin selvästi tulkitsemaan. Theon dramaattiset eleet vahvistivat näkemystäni siitä, että tarina taisi olla hieman liioiteltu. Aika huvittavaltahan tuo näytti, kun nuori mies huitoi hieman hermostuneen oloisen hevosensa selässä niin paljon kuin suinkin kykeni. Tyydyin vain naurahtamaan pienesti, taisi kaksikolla oikeasti olla ihan hyvät välit keskenään.
Majina oli juuri kysymässä minulta jotain fiiliksistäni, mutta keskustelumme keskeytti jostain kuuluvat laukaukset. Vatun jo muutenkin rauhaton olemus muuttui entistäkin vaikeammaksi pidätellä ja ehdin vain nähdä nopeasti Majinan ratsun peruuttavan takanaan tulevaan Maxiin päin, kun minun piti jo keskittyä oman ratsuni selässä pysymiseen. Vattu käänsi korvansa taaksepäin ja viskaisi päätään voimakkaasti ylöspäin, samalla kun nousi takajaloilleen seisomaan. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että en ehtinyt tehdä juuri muuta kuin kirota kovaan ääneen ja tarrautua kiinni Vatun harjaan, ja vain toivoa että selviäisimme ehjin nahoin. Maasto oli todella vaikeakulkuista ja en ollut voinut olla huomaamatta vieressämme olevaa jyrkkää ojaa, jonne saattaisimme päätyä ellen saisi Vattua pidettyä tiellä. Tunsin sydämeni tahdin kiihtyvän, kun huulta purren ohjasin parhaani mukaan vauhkoontunutta ratsuani pysymään tiellä.
|
|
|
Silvia
Eksoottinen Elefantti
viestien määrä 211
♥ 386
|
by Silvia on Oct 18, 2019 22:05:39 GMT 2
Naurahdin vain hyväntahtoisesti, kun Theo hieman oikaisi kertomustani illan tapahtumista. Onnekseni Majina lopetti hiillostamisen siihen ja kysyi seuraavaksi, että olimmeko tulleet hyvin juttuun. “Siis joo, kyllä mä voin toistekin lähteä Theon kanssa puita pilkkomaan”, naurahdin. Viima ei tuntunut enää ihan yhtä kylmältä kuin aiemmin. Ei mulla tosin siitä huolimatta lämminkään ollut. Juuri kun Majina aikoi kysyä Annilta tämän fiiliksistä, lähti Tea peruuttamaan äkisti Theon ja Maxin päälle. Metsästä kuului laukauksia. Fleur otti muutaman sivuaskeleen ja nosteli päätään kuolainta purren. Kirosin tilannetta mielessäni ja yritin saada hevosen allani rauhoittumaan.
Huomasin sivullani Vatun nousevan pystyyn. Tilanne näytti melko hurjalta, mutta Anni hoiti tilanteen hyvin. “Joku on ilmeisesti lähtenyt hirvimetsälle. Mitä hittoa me nyt tehdään? Ei me voida tähänkään jäädä, mutta entä jos ne ampuu jos liikutaan tästä?” kysyin yrittäen keskittyä pitämään Fleuria aisoissa. Kasvoillani ollut hymy oli vaihtunut melko nopeasti vakavaan ilmeeseen. Yritin pysyä rauhallisena, mutta tilanne alkoi pakostikin vähän ahdistamaan. Hevonen allani ei puolestaan tuntunut pysyvän sekuntiakaan aloillaan.
|
|
|
Theo
Charmantti Chinchilla
viestien määrä 112
♥ 210
|
by Theo on Oct 18, 2019 22:31:40 GMT 2
Majina päätti lopettaa kuulustelemisensa lyhyeen, vakavoitui hiukan ja kysyi sitten, että olimmeko tulleet hyvin toimeen. Silvia jälleen kerkesi vastata ennen minua, ja kommentoi voivansa lähteä uudestaakin puita pilkkomaan. - No juu, all jokes aside oli meillä ihan hauskaa, tokaisin hyväntuulisesti naisen kommentin perään.
Vaikka Anni olikin huomattavasti myös rentoutunut muiden mukana ja tirskahdellut jutuille, oli tämä vieläkin vähän... etäinen? Toisaalta, ei kaikki ihmiset ollut luonnostaan ihan niin sosiaalisia ja pystyneet heti rentoutumaan vieraampienkin seurassa, mikä oli ihan ymmärrettävää. Juuri kun Majina oli ottamassa asiaa puheeksi, alkoikin tapahtua, ihan varmaan vaan koska ei Ansamaassa voitaisi yhdestä maastolenkistäkään ilman sähellyksiä selvitä.
En ehtinyt edes tajuta mitä tapahtui, ihan puskista Majinan hevonen Tea peruutti jännittyneenä suoraan Maxia päin, joka aiheutti ketjureaktion. Vieressämme Vattu nousi heti takajaloilleen, joka tuntui vain pahentavan tilannetta meidän osaltamme. Max rupesi pärskähdellen peruuttamaan taaksepäin, eikä totellut ohjaa eikä pohjetta. Sivusilmällä näin Maxin takapään lähestyvän huolestuttavan kovaa vauhtia tien reunaa ja siitä alkavaa syvää ojaa. Sinne me ei haluttaisi joutua... Viimeinen oljenkorsi oli kääntää ori epäeettisen kovakätisesti ympyrälle keskelle tietä, joka onneksi toimi ja ojaan ajautumiselta vältyttiin. Episodin aikana olin kuullut metsästä muutaman laukauksen. Hittoako siellä nyt ammuskellaan?
Silvia, jonka ratsu oli muihin verrattuna pysynyt rauhallisimpana, totesi kyseessä olevan hirvimetsästys, ja pohti ääneen, että mitä nyt tehtäisiin. Vattu oli palannut neljälle jalalle, mutta kaikki hevoset edelleen pyörivät ja hyörivät paikallaan todella stressaantuneena ja jännittyneenä.
- En tiiä yhtään, vastasin Silvialle sitten. Jos tullaan hevosten selästä alas, niin ne sais varmaan vähän rauhallisemmiks, mut onks sekään toisaalta hyvä idea? |
|
|
|
|
by Majina on Oct 18, 2019 22:57:59 GMT 2
Yritin keskustella muiden kanssa, mutta Tea pyöri hätääntyneenä kokoajan vääriin suuntiin. Ehdin kuulla vain muiden säikähtäneet hengähdykset, kun tamman takapää nytkähti rajusti alaviistoon ja kuulin miten kostea maa hevosen painon alla alkoi mureta. Tean kaviot lipsuivat ja se teki salaman nopeasti erikoisen valinnan kääntyessään yhtäkkiä kokonaan ympäri, kohdaten nyt alamäen. Retkahdin satulassa ensin rajusti oikealle, tuntien välittömästi vihlauksen kyljessäni, sen jälkeen kovalla voimalla toiseen suuntaan ja sama homma. Pitelin kuitenkin edelleen kiinni, vaikka oksat ja puiden rungot raapivat kroppaani jatkuvasti. Vaikka tilanne oli hektinen, ehdin kuitenkin tajuta, mitä tamma yritti tehdä. Se oli nähnyt pientareen alapuolella toisen, tiestä erkaantuneen polun, jolle se tähtäsi. Ainoa ajatukseni oli vain se, että nyt antaisin sen hoitaa tämän itse, minä en voisi tehdä muuta kuin hankaloittaa tilannetta. Yritin nojata jyrkästi taakse, vaikka kylkeeni koski edelleen. Tea poukkaroi kivistä ryteikköä alaspäin todella jyrkässä kulmassa. Tajusin vain sekunnin murto osaa aiemmin, mitä hevonen seuraavaksi oli päättänyt tehdä ja tiesin että nyt se oli menoa. Tea otti valtavan panikoidun loikan alaspäin ja tuli polvilleen alas polulle. Tipuin satulasta, mutta ei sitä siksi voinut kutsua, sillä tamma kävi niin lähellä maata, että käytännössä vierähdin alas. Tea nousi välittömästi seisomaan ja näytti - luojan kiitos - ihan ok kuntoiselta, vaikka vielä sekunteja sitten luulin että nyt menisi vähintään jalka. Nousin seisomaan, olin oikeastaan itsekin fyysisesti kunnossa, vaikka mieli laukkasikin jossai ihan muualla. Tamma oli jäänyt seisomaan tarkkaavaisena polulle, joten nappasin sen ohjat nopeasti ja kuiskasin "Oot sie mahottoman lujaa tekoa", kunnes huusin ylöspäin "KUNNOSSA OLLAAN! JUMALAUTA MITÄ KYYTIÄ!". Oli vaikeaa kuulla vastauksia, mutta huusin vielä uudelleen "LÄHDETÄÄN TAKAISINPÄIN HETI!" toivoin, että muut tavoittivat huudon ja että he olivat pysyneet satulassa, minulla oli kuitenkin outo tunne siitä, että näin ei ollut. |
|
|
|
|
by Anni on Oct 18, 2019 23:39:03 GMT 2
Lievästi sanottuna tilanne oli aikamoinen kaaos, kaikki hevoset tuntuivat olevan laukauksista vauhkoontuneita ja yritimme vain parhaamme mukaan pitää niitä aisoissa. Katsoin kauhistuneena Majinan ja Tean menoa, niin paljon kuin pystyin kiinnittämään huomiota toisaalle oman hevoseni pidättelemisestä. Tilanne tuntui todella epätodelliselta viimeistään siinä vaiheessa kun Tea teki äkkikäännöksen juuri vieressämme olevaan jyrkkään alamäkeen päin. En tiennyt yhtään, mitä Majinan hevonen oli tekemässä, mutta hurjalta meno ainakin näytti. Sitten minun pitikin taas keskittyä Vattuun, jonka olin jo luullut päässeen pahimman järkytyksen yli mutta hevonen nousikin uudelleen takajaloilleen päätään viskoen. Tällä kertaa en ehtinyt saada Vatusta kunnolla otetta ja lensin satulasta kauniissa kaaressa maahan. Ehdin jo pelätä, että Vatun tasapaino ei kestäisi ja se kaatuisi päälleni, mutta onneksi hevonen laskeutui hallitusti takaisin neljälle jalalle ja ei lähtenyt metsään vauhkoontuneena laukkaamaan.
- Hyvä poika, kehuin ja valmistauduin nousemaan takaisin satulaan. Luita ei ainakaan mennyt poikki, sillä tavallakin olisi voinut käydä, huokaisin helpottuneena. Tasasin hengitystäni ja kuulin Majinan huutavan jossain. Kävelin Vattua taluttaen jyrkänteen reunalle ja erotin alhaalla polun, jolla Majina ja Tea olivat. Luojan kiitos he vaikuttivat olevan kunnossa, ja ainakin päällisin puolin minä ja Vattukin olimme kunnossa. Henkisestä puolesta en sitten ollutkaan niin varma, tästä maastosta muodostuikin melko traumaattinen kokemus. Maastoon lähtöä edeltävät aavistukset siitä, ettei tämä ehkä olisikaan hyvä idea, taisivat pitää paikkaansa.
|
|
|
Silvia
Eksoottinen Elefantti
viestien määrä 211
♥ 386
|
by Silvia on Oct 18, 2019 23:54:59 GMT 2
Tilanne metsätiellä tuntui riistäytyvän käsistä. Tea teki oman ratkaisunsa reittivalintansa suhteen ja lähti menemään jyrkkää alamäkeä hurjan näköisesti alas. En voinut kuin ihmetellä, miten Majina pysyi suurimman osan matkasta hevosensa selässä. Vattu nousi uudelleen pystyyn ja Anni tippui. Jostain oli kuulunut jälleen laukaus. Fleur otti valtavan sivuloikan ja tartuin kaksin käsin sen harjaan kiinni. Jalustimet irtosivat jaloista ja olin hetken aikaa puoliksi tamman kaulalla. Se pukitti, mutta pysyin silti yhä selässä puristaen harjaa rystyset valkoisina. Onnistuin kipuamaan takaisin satulaan huohottaen - osittain hengästymisen takia, mutta osittain myös pelon vuoksi. Fleur oli edelleen hyvin hermostunut, se steppaili ja kuopi maata.
Kuulin Majinan huutavan alhaalta jotakin. En kuitenkaan saanut selvää sanoista. Ne peittyivät osittain jossain lähistöllä liikkuvan auton äänien alle. “Meidän on pitää jatkaa matkaa. Kohtaamme Majinan todennäköisesti jossain edempänä. Se aikoo varmaan jatkaa matkaa kotiin päin, mutta meidän ei tietenkään kannata mennä samaa reittiä alas”, sanoin Annille ja Theolle.
|
|
|
Theo
Charmantti Chinchilla
viestien määrä 112
♥ 210
|
by Theo on Oct 19, 2019 0:14:49 GMT 2
Tilanne oli päässyt eskaloitumaan uudelleen. Suorastaan tunsin naamani muuttuvan vitivalkoiseksi jännityksestä ja huolesta, kun katsoin Tean katoavan Majina selässään poukkuroiden alas jyrkkää alamäkeä. Jostakin kuului uusi laukaus, ja silmänräpäyksessä Vattu oli taas takajaloillaan. Enempää en ehtinyt kyseiseen ratsukkoon kiinnittää huomiota, sillä heti lauakuksen päästessä ilmoille Maxin valtasi suojeluvaisto. Ori yritti lähteä ryntäämään takaisin paluusuuntaamme, varmaankin kotitallin turva mielessään. Muutaman täyden laukka-askeleen tämä ehti ottaa, ennen kuin sain paketin kasaan ja kiihkoavan hevosen käännettyä takaisin siihen suuntaan, missä muut olivat. Max ei malttanut kävellä, pureskeli vain kuolaintaan hermostuneesti niin että kolina kävi ja kulki ravin ja käynnin sekaista tahtimista takaisin Silvian ja Annin luokse.
Annin kuraisista vaatteista, ja noh siitä, että tämä oli maassa eikä Vatun selässä, pystyin päättelemään että tyttö oli tippunut. Silvia istui steppailevan Fleurin selässä pelokkaan oloisena, ei varmaan tämänkään kohdalla oltu välikohtaukselta vältytty. Kaikki vaikuttivat kuitenkin olevan pintapuolin kunnossa - Majinakin huusi alhaalta olevansa kunnossa, ja jotakin siitä, että pitäisi lähteä välittömästi takaisinpäin.
- Tää on mun eka kerta Ansamaan maastoissa, joten te osaatte varmaan sanoa paremmin että mitä reittiä pitkin tästä pääsee helpoiten ja turvallisesti takaisin talleille? Vastasin kysyvästi Silvialle, joka totesi että meidän pitäisi jatkaa matkaa. |
|
|
|
|
by Majina on Oct 19, 2019 0:31:06 GMT 2
Olin noussut takaisin Tean selkään hetken käveltyäni, kuulin kuitenkin rinteen yläpäästä pahaenteistä mellakkaa. Mutta en itse voinut muuta, kuin jatkaa polkua, kunnes pääsisimme takaisin tielle. Kuulin jälleen laukka sekä puhe ääniä jostain kaukaa. Lohikäärmevuorten rinteinen maasto oli ääntä kantavaa, joten kaikki - kuten myös laukaukset - kaikuivat ikävän kovasti. Otin Tean raville, kun huomasin polun jo yhdistyvän tiehen. Lähdin muita laukalla vastaan, sen verran paniikissa olin kuitenkin, eikä käynti himmailuille ollut nyt aikaa. Matkalla mietin vain, olivatko kaikki kunnossa ja mitä jos eivät olisi, ei tänne ambulanssikaan ihan hetkessä kurvaisi ja hevosilla nyt kaikenlainen toipuminen otti oman aikansa. Lähestyin sekavan näköistä kolmikkoa, joten hiljensin takaisin raville ja sitten käyntiin. Nyt vuorostaan jossain jyrähti ukkonen. "Onko kaikki ok?" kysyin huolestuneena. "Nyt äkkiä takaisin talleille, jos täällä alkaa vielä ukostaa ja sataa kaatamalla, ei hyvältä näytä tämän reissun kohtalo" sanoin yllättävän väsyneenä huohottaen. |
|
|
|
|
by Anni on Oct 19, 2019 0:49:20 GMT 2
Lähdimme jatkamaan matkaa kun olimme selvinneet pahimmasta kaaoksesta, ei kai tämä tästä voisi enää pahentua. Ainoa ajatus oli se, että halusin takaisin tallille ja äkkiä, ja meidät kaikki ehjinä sinne. Minä ja Silvia ratsastimme edeltä, ja Theo seurasi perässä. Tämä oli kuulemma hänen ensimmäinen kertansa Ansamaan maastoissa, no ainakin olisi ikimuistoinen kokemus. Olin itse ainakin sen verran järkyttynyt tästä kaikesta, että en oikein voinut tehdä muuta kuin istua satulassa hiljaa ja odottaa milloin Majina tulisi vastaan, vai näkisimmekö vasta tallilla. Minulla oli vahva tunne siitä, että Majina pärjäisi yksin, hän oli varmasti enemmän huolissaan meistä kuin me hänestä vaikka tietysti pieni huoli hiipi mieleeni, etenkin sen melko tuoreen eksymistapauksen jälkeen. Pian onneksi horisontissa näkyi tuttu ratsukko, joka lähestyi meitä nopeaa laukaten. Lähemmäs saapuessaan tämä hidasti ravin kautta käyntiin.
- Onko kaikki ok? Majina kysyi epäilemättä todella huolestunut sävy äänessään. Taustalla kuului ukkosen jyrinää, joka pistikin meille vauhtia tallille paluuseen. Ihan tarpeeksi tapahtumia tälle reissulle, ukkosmyrskyyn emme halunneet jäädä.
- Vattu nousi uudestaan pystyyn ja mä tipuin, mutta oon ihan kunnossa nyt, selitin Majinalle paluumatkalla. Väsyneenä taputin rauhoittuneen Vatun kaulaa ja katsoin Silviaa ja Theoa siinä uskossa, ettei heillekään ollut käynyt tässä dramaattisia käänteitä saaneessa reissussa sen pahemmin.
|
|
|
Silvia
Eksoottinen Elefantti
viestien määrä 211
♥ 386
|
by Silvia on Oct 19, 2019 1:02:30 GMT 2
Yllätyksekseni Majina ja Tea olivat meitä nopeampia ja ratsukko tulikin meitä vastaan tiellä hyvinkin nopeasti. Majina toki tunsi reitit parhaiten - Theo oli ensimmäistä kertaa maastossa Ansamaan maastoissa enkä itsekään ollut vielä monta kertaa päässyt kiertelemään lähiseudun alueita. Anni taisikin olla meistä kokenein sen osalta. "Onko kaikki ok?" Majina kysyi saavuttuaan luoksemme. Ukkonen jyrähteli tässä vaiheessa jo uhkaavasti jossakin, enkä halunnut jäädä enää hetkeksikään metsään. Anni kertoi Majinalle nopeasti tippumisestaan ja minä sekä Theo vakuutimme olevamme kunnossa. Me kaikki halusimme varmasti ihan yhtä paljon mahdollisimman nopeasti kotiin. "Eiköhän lähdetä kotiin?" kysyin hampaiden kalistessa yhteen ja käänsin Fleurin kotiin päin.
|
|
|
