Otettuaan lasin vastaan Aleksi kysäisi asumuksesta ja siitä, kuulunko Ansamaan talliporukkaan. "Joo kuulun. Muutin Ansamaan asuntoon ja toin hevosen noin kuukausi sitten. Asun itseasiassa parhaan kaverini kanssa", kerroin. Hetken olin hiljaa, kunnes uskaltauduin jälleen avaamaan suuni. "Ootkos sä mist päi? Tai kukas olet niiku?", kysyin hieman naurahtaen. Otin haukun kuppikakusta ja katsoin Aleksia kirjaimellisesti ylöspäin, sillä hän oli ainankin päätä pidempi. "Sori et oon tämmöne pätkä", nauroin itselleni ja esitin vitsillä katsovani hieman korkeammalle kuin itse mies edes oli. En tiedä olisiko minun kanssa keskustelusta tullut mitään ilman sitä boolia. Nimittäin tässä tilanteessa olisin ollut hyvinkin ujo, kun vastassa oli täysin tuntematon ihminen. Nyt tunsin kuitenkin oloni mukavaksi ja juttelu oli helpon oloista.

Olin ainakin suurimmaksi osaksi nauttinut olostani Ansamaan halloweenjuhlissa, vaikka olimmekin päässeet todistamaan yhtä outoa välikohtausta. Jonkinlainen tappelu siellä oli ilmeisesti syntynyt, mutta minulla ei ollut tietoakaan tappelun osapuolista eikä varsinkaan sen syttymisen syystä. En jaksanut tuhlata sen miettimiseen sen enempää aikaa, Anni sen sijaan vaikutti hyvinkin järkyttyneeltä tilanteesta. Ihmettelin vähän, miksi hän otti tilanteen niin vakavasti, hän meni sen jälkeen ihan vaisuksi. Ei sillä että hän olisi mitenkään onnensa kukkuloilla ollut koko iltana, mutta huomasin hänen mielialansa laskevan vielä entisestään välikohtauksen jälkeen.

Yritin piristää tunnelmaa ehdottamalla tanssimaan lähtöä ja kumma kyllä Anni suostui siihen, vaikka hän olisikin varmaan halunnut mennä etsimään ystäväänsä Saagaa kysyäkseen onko tällä kaikki ok. Uskottelin kuitenkin Annille että hänen ystävänsä pärjäisi kyllä, en tiedä puuttuiko minulta suojeluvaistoa tai empaattisuutta kun tuntui että osasin harvoin olla aidosti huolissani ihmisistä. Täällä lähes kaikki ihmiset olivat kuitenkin minulle tuntemattomia, joten ehkä ihan ymmärrettävää ettei minua niinkään huolettanut heidän pärjäämisensä. Annista sen sijaan välitin oikeasti ja halusin, että hänellä oli kaikki hyvin. Olin miettinyt naista paljon, oikeastaan heti kun olimme tavanneet vieroituksesta paluuni jälkeen. Ja rehellisesti sanottuna vieroituksessakin olin saanut paljon voimaa siitä, kun mietin että parantaisin elämäni Annin takia. Siinä tanssiessamme toivoin, että voisimme vielä joskus olla yhdessä ja onnellisia. En kuitenkaan tiennyt, miten asiaa olisi kannattanut lähteä edistämään, joten annoin asian vain edetä omalla painollaan. Hymyilin Annille ja olin huomaavinani piristystä hänen olemuksessaan. Oli parasta huomata tuottavansa iloa toiselle, olinkin jo aiheuttanut hänelle ihan tarpeeksi mielipahaa menneisyydessä. Ehkä meillä olisi vielä toivoa.

(Aleksi) Mirkan vastattua kysykseeni nyökyttelin hymyillen. "Mäkin asuin aiemmin kämppiksen kanssa. Se oli tosi läheinen mulle silloin, mutta muutin pariksi vuodeksi Hollantiin ja sen jälkeen ei olla pidetty enää hirveesti yhteyttä", aloitin ja join nopeasti hieman lasistani. "Nykyään omistan pienen osan serkun hevostilasta, jossa siis myös asun tällä hetkellä. Se paikka on täällä Keski-Suomen alueella pikkukylässä. Muutin siis viime keväänä takaisin tänne Suomeen ja toin Hollannista nuoren hevosen mukanani", selitin. Puhuinkohan liikaa? Otin jälleen kulauksen lasistani ja tarkkailin vaivihkaa naisen ilmeitä. En kuitenkaan osannut lukea hänestä, mitä tämä ajatteli. Toivottavasti juttuni eivät pitkästyttäneet häntä. "Sori et oon tämmönen pätkä", Mirka naurahti ja katseli vitsaillen ylöspäin. "Sori, että oon tämmönen kirahvi", virnistin hyväntahtoisesti. "Tässähän alkaa olla jo vähän nälkä", totesin vielä puoliksi omissa ajatuksissani harhaillen ja katselin ympärilleni.

(Silvia) Huomasin Friedrichin istuvan melko poissaolevan näköisenä ruokapöydässä. Emme olleet jutelleet aiemmin juurikaan, mutta keräsin rohkeuteni ja istahdin omalle paikalleni pöytään tämän viereen. "Vitsi, että sulla on kivannäköinen puku", sanoin hymyillen ja katsoin hieman mieheen päin lusikka kädessäni. Edessäni olevalta lautaselta nousi hieman höyryä. "Joko muuten kuulit siitä boolista? Siis sen, ettei edes Majina tiedä mistä se on tullut tai mitä siinä on. Koko juttu vaikuttaa tosi oudolta", jatkoin nopeasti keskustelua myhäillen.

(Aleksi) Mirka totesi, että ruoka voisi maistua hänellekin. Siispä lähdimme kulkeutumaan hitaasti kohti ruokasalia. Nainen kyseli Fellun rotua ja ennen kuin kerkesin edes vastata, niin tämä mainitsi omistavansa hollantilaisen puoliverisen. "Multa löytyy kans ihan ihka oikea hollantilainen. Se on tosin ori", hymähdin. Olipa hauska sattuma, vaikkei rotu kovin harvinainen ollutkaan. Juuri kun olin jatkamassa rentoa keskusteluamme, pyyhälsi joku ohitsemme tönäisten mua melko rajusti samalla. Joku mies se oli, mutten tietenkään tunnistanut häntä. Tämä vaikutti kuitenkin kovin kiireiseltä ja jollain tapaa käyttäytyminen oli melko erikoista. Mies nimittäin pysähtyi ovensuulla katsomaan ympärilleen ja livahti sitten nopeasti jonnekin kartanon uumeniin peitellen ilmeisesti jotakin päällään olevan takkinsa alla. Käteeni oli sattunut vähän tönäisyn johdosta, mutta onneksi en ollut osunut muihin juhlijoihin. Käännyin katsomaan Mirkaan huolestunut ilme kasvoillani. "Vaikuttiko tuo mies sunkin mielestä jotenkin oudolta?"

En juurikaan enää miettinyt Saagaa ja Kaapoa, kyllä he pärjäsivät. Raakel oli pyytänyt minua tanssimaan ja siitä sain helposti muuta ajateltavaa. Meidän kummankaan tanssitaidot eivät olleet kovin kummoiset, mutta muilla juhlavierailla vaikutti olevan omat juttunsa meneillään eli tuskinpa he kiinnittivät meihin kovin paljoa huomiota. Nojauduin Raakeliin ja keinuimme hitaan kappaleen tahdissa. Siinä hetkessä Raakel tuntui tutulta ja turvalliselta, ihan kuin joskus suhteemme parhaina aikoina. Hymyilin ja tunsin sisälläni kummallista lämpöä. Hetki tuntui kestävän ikuisuuden, mutta se ei haitannut. Jostakin syystä oloni ei tuntunut lainkaan kiusalliselta, vaikka aiemmin välimme olivat olleet melko kylmät ja normaalin keskustelunkin ylläpitäminen oli tuntunut vaikealta.

Kappaleen loputtua erkaannuimme toisistamme ja katsoimme toisiamme jotenkin helpottuneen oloisina, en tiedä miten muutenkaan sitä tilannetta olisi voinut kuvailla. Katsoin Raakelia silmiin ja ne näyttivät jotenkin kirkkaammilta kuin yleensä. En tiedä oliko se boolin vika, vai salin hämärän valaistuksen, mutta Raakel näytti siinä hetkessä sanoinkuvaamattoman kauniilta, sellaiselta miltä hän ei ollut koskaan ennen näyttänyt. Unohduin vain siihen tuijottamaan naista sanomatta sanaakaan.
- Pitäiskö meidän mennä takaisin muiden vieraiden seuraan? Raakel sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Juuri kun olimme kävelemässä takaisin tarjoiltavien luo jossa suurin osa vieraista vaikutti olevan, huomasin jonkun erittäin epäilyttävän oloisen miehen sujahtavan salin poikki niin nopeasti, että ehdin vain juuri ja juuri huomata hänet.
- Mihinhän tolla oli kiire? kysyin Raakelilta, joka ei kuitenkaan tiennyt vastausta.
- Oliko se ees kukaan juhlavieraista? nainen ihmetteli ääneen. Eipä tainnut olla, mietin ja oloni muuttui jälleen kerran jännittyneeksi. Äskeinen hyvä fiilis oli tipotiessään.

Kävelimme Mirkan luo, jonka seurassa oli myös joku ihan kivannäköinen nuori mies. Molemmat näyttivät huolestuneilta, olivatkohan hekin nähneet äskeisen hiipparin. Esittelimme Raakelin kanssa itsemme tuolle tuntemattomalle nuorelle miehelle nopeasti, Mirkan kanssahan me olimme olleet tekemisissä jo aiemmin. Toivoin että emme häiritsisi heidän välistä keskusteluaan.
- Näittekö tekin sen tyypin joka meni tästä äsken ohi? kysyin hiljaa, ihan kuin en olisi halunnut kenenkään kuulevan, vaikka eihän tämä mikään salaisuus ollut. En vain tykännyt yhtään ajatuksesta, että täällä liikkui joku tuntematon tyyppi, jota en ollut nähnyt aikaisemmin koko illan aikana.

Kaapo sanoi, että pääsisi itsekin kämpille. "Eikö Alvar kaipaa sua muutenkin", tuo murahti ja lähti ovelle. Olin ryntäämässä perään, en kestänyt nähdä Kaapoa niin surkeana. Mutta Alvar pysäytti mut vierashuoneen ovella, ja mun ei auttanut kun katsoa surkeana Kaapon perään. Anna anteeks, pyysin mielessäni Kaapolta. Tää tapaus oli aika farssi. Halusin mennä Kaapon perään, mutta vaivihkaa Alvar esti mua edelleen ja menin vastahakoisesti syömään. Ruokahalua mulla ei juuri ollut.

Olin valmiina salapoliisi työhön ja suureen seikkailuun ukkosen ja kylmyyden keskelle. Eli seuraamaan outoa miestä hihattomassa mekossa ja korkkareissa. Tosin korot olivat vain vähän päälle 3 cm. Aleksi kysyi, että eiköhän jo mentäisi, jotta päästäs joskus syömäänkin. Nyökkäsin tähän varman oloisena. Katsoin Annia ja Raakelia odottaen merkkiä, että he olisivat valmiita lähtemään miehen perään. Jos mies olisi varastanut jotain, se varmasti olisi ollut arvokasta. Luulisi, että arvoesineen omistaja olisi jo huomannut sen kadonneen, kun niistä yleensä pidetään tarkasti hyvää huolta. Ajatus siitä, että mies olisi ollut jotenkin tekemisissä mysteeriboolin kanssa, sai minut huolestumaan. Se myös ällötti, mitä lie olin juonutkaan."Siis meniks se tyyppi ulos vai?", kysyin mietteliäänä, kun olin unohtanut miehen kulkusuunnan hämmästyksen ja huolen keskellä.