Mä voisin tulla mukaan Uomalla
Se olikin toinen vaihtoehtoni hoitohevoseksi, ja vaikka vähän Salvaa haastavampi onkin, niin siltä varmasti voi oppia paljon! Minulta löytyy kuitenkin esteiltä jo aiempaa kokemusta, joten Uoma varmasti viilaisi vielä tekniikkaa, kun ei välttämättä teekään kaikkea automaattisesti. Lisäksi olisi ylipäätään kiva päästä ratsastamaan uusillakin hevosilla
// Lisään sinutkin mukaan! t. Majina
L A R K Y N S T A V I S H I N V A L M E N N U S
Keskiviikko 17.7.2019
Ratsastussaappaat oli puhdistettu viimeisen päälle, hevosten jouhet setvitty ja ratsastajien hiuksetkin kietaistu hieman tavallista hienommille leteille, kun Larkyn Stavish, amerikkalainen huippuvalmentaja saapui Ansamaahan eräänä harmaana ja sateisena päivänä. Valmennus oli mennyt täyteen saman tien, mutta minä olin yhtenä onnekkaana juuri ehtinyt mukaan Annin, Saagan ja Lumin lisäksi. Ratsukseni olin saanut ahaltektamma Uoman, sillä Salva oli ehtinyt jo menemään Lumin ratsuksi. Se ei kuitenkaan haitannut, sainpahan ainakin tutustua Ansamaan muihinkin hevosiin!
Uoma oli teräväpiirteinen voikko, ratsastettavuudeltaan kuulemma suhteellisen reaktiivinen, mutta jostain syystä minä en osannut kuvitella tammaa säpäkäksi estehevoseksi. Hoidettaessa se oli lyönyt päänsä ruokakippoonsa ainakin kolmeen kertaan, ja kavioita puhdistaessa se oli unohtanut, että yksi sen jaloista oli ylhäällä, joten luonnollisestikaan se ei silloin voinut lähteä liikkeelle.
- Jostain syystä mua epäilyttää, riittääkö hän eläimen älykkyysosamäärä tonne Stavishin valmennukseen, minä olin tokaissut viereisessä karsinassa hääränneelle nuorelle Ilolle, jonka oma poni Liinu asui myöskin Ansamaassa. En tuntenut tyttöä kovin hyvin, mutta yritin parhaani mukaan tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa, ja ainakin tähän mennessä kaikki olivat vaikuttaneet mukavilta.
Saavuimme maneesiin yhtä matkaa Annin, Saagan ja Lumin kanssa.
- Mua jännittää ihan kamalasti, Saaga sanoi pysäyttäen Majinàn hevosen Kanteleen kaartoon maneesin keskihalkaisijalle.
- Niin muakin, minä pyöräytin hartioitani yrittäen rentoutua.
Maneesiin oli koottu toiselle pitkälle sivulle yksi pysty-okseri -linja, pituushalkaisijalle sarja, toiselle pitkälle sivulle yksi trippeli ja katsomopäätyyn vielä yksi okseri. Silmäilin esteitä sydän pamppaillen. Vaikka Salvan kanssa minulla olikin ratsastus sujunut odottamattomankin hyvin, nyt allani oli toinen hevonen, ehkä jopa vaikeampi sellainen.
Uoma vaikutti varsin terhakkaalta tapaukselta, ja sen hölmistynyt katse ja kömpelöt päähänpistot olivat vaihtuneet korvien uteliaaseen kääntyilyyn ja maneesin varautuneeseen tutkiskeluun. Minä pidin ohjat lähellä tuntumaa, jotta saisin tamman tarpeen tullen takaisin aisoihin, jos se sattuisi jotakin säikähtämään. Maneesin katsomoon oli kerääntynyt porukkaa katselemaan valmennusta, mutta minä tunnistin äkkiseltään vain Kaapon, joka näpläsi puhelintaan ylimmällä penkkirivillä.
En kuitenkaan ollut uskoa silmiäni, kun huomasin pian myöskin nelihenkisen tyttöporukan lyöttäytyneenä aivan katsomon suurten liukuovien viereen. Tuosta ylpeän nyrpeästä äänestä ja luonnonruskeasta, kiiltävästä poninhännästä ei voinut erehtyä. Hän oli yhtä pitkä ja hoikka kuin ennenkin, ja kulmikkaat kasvot ja tummaksi väritetyt kulmakarvat oikein korostivat hänen jääkylmää katsettaan, joka näytti aina ainakin minun silmääni niin tuomitsevalta, aivan sama mitä hän katsoi. Johanna Salokangas - Kaparin yksi kovimpia ratsastuksenohjaajaopiskelijoita, ja valitettavasti myös Purovuon tallin junioritiimiin kuuluva kilpailija. Ratsastajana hän oli hyvä, siitä ei päässyt mihinkään, mutta ihmisenä hän oli minusta hankala ja nokkava. Myös toinen Kaparilainen, Elise Blomqvist, Johannan suojatti ja paras ystävä, istui katsomossa. Heidän seurassaan oli myös kaksi muuta tyttöä, joita minä en tunnistanut. Ilmeisesti Purovuon ratsastajia hekin. Äänekäs puheensorina loppui kuin seinään, ja minä tunsin porukan katseen porautuvan minuun, kun ratsastin Uomalla katsomon ohitse. Johannan kanssa vaihdoimme katseet suoraan silmästä silmään, ja minä ihmettelin, kuinka Majinà oli päästänyt heidät edes maneesiin Purovuon tiimitakkeineen niiden epäilysten jälkeen, joita meillä olikaan Purovuolaisia kohtaan herännyt.
- Welcome everybody! At first I would like to thank Majinà for this opportunity to coach you today, young ladies. I'm glad to share my knowledge about riding and showjumping, so let's get started, tummanverikkö miesääni puhui jämerästi headset mikrofoniinsa maneesin keskellä. Minä kerin ohjaa paremmin tuntumalle ja aloin ratsastamaan Uomaa avuille.
Larkyn pyysi meitä aloittamaan tavallisella sileätyöskentelyllä, verrytellen hevosia kaikissa askellajeissa siirtymisillä ja suurilla ympyröillä.
- Saaga, keep your elbows relaxed and let the hand follow the motion of the horse. Dafina, you, I would like you to keep your upper body at a upright position because leaning forward makes it harder to balance yourself and your horse, Larkyn neuvoi.
Uoma tuntui siltä, kuin sen suu ja kyljet olisivat olleet betonia, mutta silti se oli jotenkin räjähdysherkkä avuilleni, ja oikeastaan kaikelle muullekin. Kerran se hypähti katsomopäädyssä sivulle, kun Dochas liikautti jalkaansa, jonka jälkeen se pyörähti maneesin keskelle niskojaan nakellen, eikä suostunut enää liikkumaan.
- I'm sorry. This is a new horse for me, I don't really know how to ride it yet... änkytin nolona, mutta Larkyn katsoi minua kulmat kurtussa.
- So what do you do? Larkyn kysyi. - How are you going to figure out how to ride her?
- I don't know...
- Let me explain, you're not riding her now, you're just sitting there. That's why your horse is nervous 'cause right now, you're not making her feel like she had a leader in the saddle, so she has to be the leader by herself. I can see that maybe you're a bit afraid of doing anything, because you have a new horse and you're afraid that if you do something, it causes more problems. Am I right? But the truth is that you can't figure out how to ride a new horse if you just sit in the saddle. You have to ride her, Dafina. Go ahead, cause some problems so we can solve them. Make mistakes so we can learn from them. But don't sit in the saddle. Ride.
Valmennus aloitettiin muutamalla lämmittelyhypyllä hieman pienemmillä esteillä. Minä yritin parhaani mukaan ottaa Larkynin neuvoista vaarin ja ratsastaa, ja pikkuhiljaa huomasin, ettei Uoma räjähtänytkään alleni, vaikka käytinkin hieman pohjetta tai asetin ohjasta. Itseasiassa meno alkoi paranemaan pikkuhiljaa ja tamma totta tosiaan osasikin hypätä - sitä täytyi vain ratsastaa.
Uoman laukka oli ehkä hivenen maahansidottua estehevosen laukkaa, mutta sitä oli helppo ratsastaa esteiden välillä. Yksi, kaksi, kolme ja hyppy! Minä tartuin Uoman ohueen harjaan, kun ylitimme linjan jälkimmäisen esteen, punavalkoisen okserin, joka oli varmaankin reilun 80 sentin korkeudessa. Tunsin adrenaliinin virtaavan suonissani. En ollut aiemmin hypännyt vielä näin korkeaa rataa, mutta jestas, että se tuntuikin mahtavalta!
- Weight down into your inside stirrup and keep your head up, Larkyn ohjeisti, kun lähestyimme katsomopäädyssä olevaa pystyä. Sillä oli tarkoitus vaihtaa laukka. Uoma ponnahti esteen yli kevyesti, jolloin minä siirsin painoa, pidin katseen mukana ja käytin johtavaa ohjaa.
- Well done! Larkyn taputti.
Kaiken kaikkiaan estevalmennuksesta jäi mahtava fiilis. Uoman kaula oli hiestä läikikäs ja ratsastajienkin posket punottivat, kun loppukäyntejä käveltiin hymyssä suin.
- You are very talented riders! I wouldn't mind if Majinà asked me to visit here more often, Larkyn kehui vielä ja loi ilkikurisen katseen katsomon portilla seisoskelevaan Majinàan.
- Joo! Kai Larkyn tulee vielä toistekin? minä irvistin.
- Katsotaan, katsotaan, Majinà hymyili salamyhkäisesti, muttei varsinaisesti antanut vielä suoraa vastausta.
Toivottavasti.