|
by Majina on Apr 7, 2022 15:36:44 GMT 2
We have a con artistLuku 51 Join aamuteetä nojatuolissa ja katselin pöydän ääressä istuvaa Dochasta, joka näytti hyvältä jopa näin aikaisin aamulla. Miehen hiukset toivat mieleen Levi Ackermanin, mutta sellaisen rennomman, hieman kiharan fiiliksen. Tämä näytti mietteliäältä. “Keith soitti.” mies sanoi ja käänsi päivän lehteä. “Sanoi että Safi hengittää raskaasti.” tämä jatkoi ja jo aiemmin huomaavani kireys voimistui tämän olemuksessa. Huokasin ja vedin vilttiä tiukemmin ylleni, olin päättänyt lähteväni talleille todistamaan tapahtumia, vaikka olo oli hieman vilustunut. Tai no, lähinnä tuntui siltä, ettei eilisen kylmyys ollut vielä kaikonnut luistani. Palelin noustessani nojatuolista ja kävellessäni istumaan pöytään tämän eteen. “Rukat, ne näytti niin järkyttyneiltä eilen.” sanoin ja siemaisin jälleen teetäni.
“Eka kerta kun nään sen tason hevosia siinä kuosissa, ihan ku jostain teurashuutokaupan liejuisesta aitauksesta vedettyjä.” tämä sanoi ja saatoin vain miettiä, miten onnellinen olin ettei tapahtuma ollut minun vikani. “Miten se tarhan pohja oli päässyt sellaiseksi, onko ne todella polkeneet sitä niin paljon?” sanoin siirtäen aihetta hiukkasen. “En jumalauta tiedä, ihan kova se oli vielä muutama päivä sitten.” tämä vastasi, niin minäkin olin muistellut. “Olisiko siihen mahdollista valaa sellaista turva-alustaa, kuten esim leikkikentillä? Tiedätkö, sellainen kimmoisa. Ei siellä mitään ruohoa kasva nytkään joten sen menetystä olisi turha miettiä.” yritin keskustella toimenpiteistä maadoittaakseni miehen turhautumista. “Ehkä, parempi se kai olisi kuin suora laatoitus. Siinä toki säästettäisiin kengityskuluissa ja kengittäjien lääkärikuluissa, kun sen kauhukaksikon sorkat kuluisi omia aikojaan.” tämä totesi. * * * Tarha todella oli pahassa jamassa, nyt kun sitä päivänvalossa saattoi tarkastella. Olimme miltein kaikki tulleet pällistelemään varmaan puolimetriä syvältä koulittua aitaus aluetta. Pelkkää mutaa ja jopa saveakin tammat olivat saaneet esille. “Tammat ei usko omiin kykyihinsä, yrittävät kaivaa teille kultaa ja timantteja tuolta maasta.” Kaapo sanoi vakavana ja tunnelma keveni ehkä 5 sekunniksi. Tämän käsivarressa keikkuvan Saagan kasvot vakavoituivat, kun katseemme kohtasivat. Annoin naiselle välillemme muodostuneella viittomakielellä merkit “5 minuuttia ja tallin taakse.” Ja kun tuo aika oli kulunut, me seisoimme tallin kulman takana supattamassa. “Olikko täälä eilen?” kysyin. “Joo mutta lähdin puol ysi.” Saaga sipitti ja nostimme yhtä aikaa kädet puuskaan. Vilkuilin ympärille ja jatkoin, “Onko sulla hajuakaan kenen kontolle Safi ja Sienna ois voinu jäädä? Kun ketäänhän ei ole henkilökohtaisesti määrätty tietyille hevosille, kunhan kaikki tulee sisään.” sanoin ja sanat hiljenivät entisestään loppua kohden, sillä rakennuksen toisella laidalla rapisi sora. Saaga odotti askelten kaikkoavan ja sanoi sitten “Yleensä nään joko Fransin tai Russelin tuomassa tai viemässä niitä.”. Loimme toisiimme katseen ‘jos noista pitää valita niin me molemmat tiedetään kumpi’. Katsoin alas kenkiini, en haluaisi että juuri korjatut välit Russelin kanssa mutkistuisivat jälleen. “Pitää siis jututtaa Fransia.” sanoin ja virnistin. Saaga nyökkäsi, mutta kun olin suuntaamassa tietäni takaisin pihalle, tämä tarttui vielä käteeni. “Täällähän on kamerat, ne tallentaa ääntäkin.. eikö?” tämä sanoi ja nosti kulmiaan merkitsevästi. “On joo, toimiston koneelta voi kuunnella.” sanoin ja meille oli sanomattakin selvää, että tuo oli ajatuksista parhain. Jos nauha olisi napannut keskustelun tammoihin liittyen, voisin sen jälkeen jututtaa miehiä, mikäli siihen oli tarve.
Kävelimme pihan poikki ja toimistoon, aurinkolasit silmillä, kuin mitkäkin agentit tehtävällä. Menin suoraa toimistotuoliin ja pyöräytin sen lähemmäs pöytää. Sillä välin Saaga lukitsi oven ja sulki kaihtimet. Kyllä, tämä oli juuri niin vakavaa. Seurasimme kuvaruutua 30 minuuttia, kukaan ei osannut tulla etsimään meitä pimeästä ja lukitusta toimistohuoneestani. “Eikö todella mitään?” huokasin. “Ai ei mitään?” Saaga purskahti huvittuneena, me oltiin nimittäin kuultu vähän muita juttuja. “NYT!” sähisin, olin napannut sanat “Sienna” ja jotain. “Shh” sanoin ja Saaga hiljentyi viereeni kuuntelemaan, kelasin 10 sekuntia takaisin ja nojauduimme lähemmäs.
Ruudulla puhuva henkilö näkyi vain puoleksi, juuri siitä kamera leikkasi. “I crossed their names over from the pasture to inside list.” ääni rohisi. Katsoimme Saagan kanssa toisiamme kysyvästi, emme tunnistaneet henkilöä. “Yes, Safi and that other.” tämä jatkoi ja vielä hetken päästä vastasi turhautuneesti “Yes, Sienna.”. Näpäytin pausea, olimme hetken hiljaa. “Kuka ihme?” Saaga sanoi selvästi äimistyneenä. “Niimpä, hullua etten nyt saa päähäni!” vastasin tuskaisena.
Ei vaihtoehtoja ollut montaa, tyyppi näytti enemmän mieheltä, mutta ei siitäkään olisi välttämättä mennyt laittamaan päätä pölkylle. Kuvakulma oli ylhäältä ja ratsastuskamppeet tekivät vaikeammaksi eritellä, oliko kyseessä sittenkin nainen. “Russell, Keith, Frans, Kerttu.. entä vuokratallin puolelta Cooper tai Katie?” sanoin ja viittasin kahteen viimeiseen henkilöön hieman empien, mitä he tällä puolella rakennuksia tekisivät? Toisaalta se selittäisi miksi emme heti tunnista kuka kuvassa on, emme äänenkään perusteella. “Katie on lyhythiuksinen, ja sillä on matala ääni.” Saaga totesi ja selvästi tämä oli alkanut pistää palasia yhteen. Tuijotin ruutua pettyneenä. “Katie? Miksi ihmeessä se..” puhuin ääneen, kunnes ovelle koputettiin ja meidän nimet huudettiin kysyvästi. “Joo! Hetki!” sanoin ja otin tallenteen kohdan ylös lapulle. Sovimme Saagan kanssa treffit Hidden Hound Tavernaan illaksi, keskustelisimme asiasta siellä lisää kuumien kaakaoiden äärellä, jossain perimmäisessä nurkassa tietysti.
|
|
|
|
by Majina on Apr 8, 2022 22:42:14 GMT 2
Why be such a brad?Luku 52 Tulostin tuuttasi ziljoonatta kertaa viimeisen tunnin sisään. Olin päässyt kotiin talleilta ja avannut saman tien koneeni, mitä kirjoitin hakuun? No Katie Fox tietysti. Kaikki hevosihmiset tiesivät naisen, mutta en ollut koskaan todella kokenut tarvetta tarkastella tämän ura kuvioita syvemmin, kuin mitä kuuli siellä täällä puhuttavan. Aikani surffattua löysin itseni tutkimasta naisen isää, pistin merkille ettei sukunimi ei ollut sama kuin naimattomalla tyttärellään, miksiköhän? Bradley Beeby, mikä kamala nimi, vaikutti olevan erittäin syvälle verkostoitunut, kun puhuttiin tasokkaimpien estehevosten kasvattamisesta ja niillä kilpailemisesta, juurikin esimerkiksi World Cupissa. Mistä puheen ollen, koin tarvetta kysyä mieheltäni osaisiko tämä kertoa millainen tyyppi oli kyseessä. Miten Bradley tähän meneillään olevaan kuvioon liittyi? No ei mitenkään, olin vain utelias luettuani ne kaikki artikkelit.
Dochas näytti jotain ihmettyneen ja inhottuneen väliltä, kun lausuin nimen ääneen. “No?” kysyin ihmeissäni. “Tiedän kenestä puhutaan, mutta en oo koskaan ollut tekemisissä. Siitähän on vaikka minkälaisia vilunkipeli juoruja kokoajan.” Mies sanoi ja jatkoi ruoanlaittoa. “Huonoja ilmeisesti, netissä ei mainittu kuin hyviä.” Vastasin nojaten käteni kiviseen ja kylmään saarekkeeseen. ‘Spotless as always’ pohdin mielessäni, sillä palkkaamamme siistijä teki erinomaista työtä. Tai sitten syy oli se, että vietimme niin vähän aikaa kotona, että tämän piti keksimällä keksiä kiillotettavaa. “Ei kai, kun se saa pientäkin kritiikkiä tai paljastuksia sisältävät jutut alas 5 minuutissa. Kyllä niistä on kai jotain näyttökuvia ehditty ottaa jo nykyään kun asia on hoksattu, mutta mistä lie nettipalstoilta ne löytäisi. Miks sua se kiinnostaa?” Dochas kertoi ja pilkkoi pyyhe olalla porkkanoita niin nopeasti, että silmäni olivat lähteä pyörimään kuin hedelmäpelikone.
“Me Saagan kanssa käytiin aiemmin läpi valvontakameroiden nauhaa.” Aloitin ja tämä kääntyi heti ympäri. “Se oli napannut jonkun toistaiseksi tunnistamattoman henkilön puoleksi, hankalasta kulmasta. Siinä nauhalla kuuluu, miten tämä sanoo yliviivanneensa Safin ja Siennan sisään haettavien hevosten listalta.” Kerroin miettien yhä asiaa tarkkaan. “Miten tunnistamaton? Eikai se niin epäselvää voi olla? Teillä on videokuvaa ja ääntä?” mieheltä alkoi ladella kysymyksiä. “Niin luulisi, mutta kun ei. Tai no, tultiin siihen tulokseen että se voisi mahdollisesti olla Katie Fox. Selittäisi hämmennyksen, kun eihän me juurikaan tunneta tai nähdäkään. Tiedäthän, miten se pukeutuu ja äänestäkin ─ nyt kun asiaan kiinnittää huomiota, olisi vaikea sanoa suoraa kuuluuko se kummalle sukupuolelle.” Jatkoin. “Totta, sehän ei hirveästi tunnu viihtyvän hevostensa seurassa talleilla, välillä tuntuu että perheen painostuksesta kilpailee.” Dochas lisäsi. Nyökkäilin ja vietimme lyhyen hiljaisen hetken ajatuksiin vaipuneina. “Päädyin siis vähän googlettelemaan.” Sanoin lopulta ja laitoin veden keittymään. Söisin miehen valmistamaa keittoa ja joisin pienen teen, sen jälkeen lähtisin laittautumaan Hidden Houndia varten.
* * *
Kello alkoi olla tasan yhdeksän, kun vilkaisin kelloani ja sen jälkeen ulos Hidden Houndin kauniilla vanhalla tyylillä teipatusta ikkunasta. En ehtinyt kauaa odotella, kun näin Kaapon lava-auton pysähtyvän mukulakivikadulle ja tiputtavan Saagan se laitaan. Näin parin antavan toisilleen nopean pusun ja huiskuttavan iloiset heipat. Heilläkin meni hyvin, olin niin onnellinen ja innoissani tulevista häistä etten ollut pysyä aloillani, nyt kun se palasi jälleen mieleeni. Saaga tervehti ja halasimme, osoitin loossia jonka olin valinnut ja tämä kävi jättämässä takkinsa ja nuttunsa sen pitkälle pehmustetulle penkille. Hidden Hound oli kuin suoraa 1700 luvulta, se oli aina tiptop, eikä mistään halvimmasta päästä. Tarjolla oli hyvin maltillisesti leikeltyjä kakunpaloja ja monenlaisia juomia. Päädyin tilaamaan jääteen ja palan suklaakakkua. Kahvilana paikka oli juuri tarkoitusperiimme sopiva, se oli nimensä mukaisesti hidden, vain paikasta tietävät löysivät sen kadunkulman, jossa ovi sijaitsi. Sisällä vallitsi pehmeän luonnonvalkoinen valaistus ja värit pidättäytyivät tarkasti mustassa, tummanvihreässä ja vaaleanruskeassa, kultaisia yksityiskohtia lukuun ottamatta.
Paikka oli täydellinen juoruiluun, vaikka me tekisimmekin sen enimmäkseen suomeksi, eikä kukaan ymmärtäisi kuitenkaan. Kai me halusimme vähän leikkiä salaisuuksiaan varjelevia etsiviä. Saagan silmät laajenivat, kun viskasin pinkan Bradley tulostuksiani pöydälle. “Wow, explain dear.” Tämä sanoi ja alkoi heti käydä papereita läpi. Olin tyytyväinen ja iloinen siitä, että tämä otti asian yhtä suurella mielenkiinnolla, kuin minä. Puhuin hiljaisella, mutta toisinaan kiihkeällä äänellä, kun selitin löydöksiäni niin netistä, kuin salaisesta lähteestäni mr. Dochakselta. “Ootas, tarkistan vaan yhden asian.” Brunette sanoi, kun olin kertonut tietäväni. Nainen nappasi puhelimensa ja alkoi näpytellä terhakkaasti. Sillä välin katsahdin vielä koskemattomaan kakkupalaani, jonka päällä olevasta kirkkaanpunaisen kirsikan pinnasta saattoi erottaa oman peilikuvansa. “Katsopa tätä. Voiko tässä olla mitään perää, vai mennäänkö me vaan koko ajan syvemmälle ja kauemmas itse aiheesta.” Tämä sanoi ja käänsi puhelimen kohti. Saaga oli paljon myöhemmin tulossa olevien World Cup kilpailujen osallistujalistalla tai no, lähinnä sinne tehtiin vasta paikkavarauksia. “Katso kuka on kasvattanut ne nelivuotiaat, kohdissa 11. ja 12.”. Minähän katsoin ja totesin ääneen “Omistaa Penn Foster ja kasvattanut Bradley Beeby?”. Otin näyttökuvan ja AirDroppasin sen omaan puhelimeeni. Sitten istuimme hetken hiljaa. “Voiko olla?” sanoin, johon Saaga nyökkäsi aggressiivisesti.
“Bradley näyttää ihan joltain rikkaalta valkoiselta mieheltä, joka uskoo olevansa kaiken yläpuolella.” tämä sanoi ja siemaisi omaa juomaansa. “Ja siltä, että käyttäisi jopa tytärtään apuna juonessa saada muita tulevien kisojen nuoria tähtiä pois edestä varmistaakseen itselle ne saamarin voittorahat.” Täydensin ja myönsin, että Saaga oli oikeassa. Ehkä suomessa, silloin pienemmissä piireissä kisatessamme tällainen olisi ollut ennenkuulumatonta, mutta täällä ─ ehei. Soitin siltä istumalta Fransille, jonka tiesin olevan talleilla ja käskin pitää silmällä Katieta. Lupasin tälle selittäväni myöhemmin ja kuulustelin vielä tammojen olotiloja. “Safi tärisee ja yskii, mutta taistelee. Sillä on todella korkea kuume. Doc on täällä sen kanssa. Siennalla sen sijaan ei taida olla pelkästään sydän tehty kivestä, vaan koko on ruumis. Ei mitään havaittavaa muutosta terveydessä.” Frans kertoi, mutta tätä selvästi vaivasi Katieen liittyvä huomautukseni. Suljin puhelun, joka oli ollut kaiuttimella.
Saagakin oli taatusti pistänyt merkille Franssista puhelimen läpi leijuneet vibat liittyen naiseen, sehän tästä vielä puuttuisi että niillä on jotain juttua. Totesin tälle, että ei olisi pitänyt mainita Fransille mitään, jos oltaisiin tiedetty miten oudon häiriintyneeksi tämä asian tiimoilta menisi. “Jos niillä on jotain juttua, niin Frans menee takuulla kysymään Katielta mistä on kyse ja me jäädään ‘kiinni’.” Saaga sanoi tyynesti. Olin tuijottanut tämän pehmoisia kiharoita jo liian pitkään, mutta silmäni eivät liikkuneet, olin liian ajatuksissani tästä kaikesta. “Toimisto paree olla lukossa.” Sanoin hajamielisenä. “Ei se Katieta estäis.” Saaga sanoi ja nauroimme niin että viereisestä loosista kääntyi mies tuijottamaan meidät kuoliaaksi.
|
|
|
|
by Majina on Apr 9, 2022 21:17:20 GMT 2
Good friend bad friendLuku 53Dochaksen toimistossa tuoksui nahkakenkien kiillotinaineelle. Seisoin suuren lähes lattiasta katonrajaan yltävän ikkunan edessä ja katsoin kaunista puutarhaamme takapihalla. Olin luvannut olla hyppäämättä mukaan keskusteluun, mutta jouduin puremaan kynttäni estelläkseni itseäni. Miehen toimistopuhelin oli kaiuttimella, tämä istui mustassa tuolissaan kädet sen nojia puristaen. “If the police comes to the conclusion that the evidence is enough..” Ärsyttävän nariseva miesääni höpötti jo kolmatta kertaa. “I'll buy the barn.” Dochas keskeytti tämän epäkohteliaasti. Toisesta päästä kuului huokaus. Meillä oli ongelma käsissämme, olimme varmoja Katien juonittelusta, mutta tällä oli turvapaikka vuoratallissa, joka oli koko tiluksen ainoa rakennus, jota emme omistaneet. Emme voisi heittää tätä ja hevosiaan ulos. Kävimme aiemmin yhdessä viemässä videotallenteen sekä selittämässä koko tilanteen Sevenoaksin poliisille. He lupasivat tutkia asiaa, mutta olivat puolestamme näreissään ja sanoivat, että se oli siinä ja siinä, voisiko videolta todella tunnistaa Katien tarpeeksi varmasti. “100.000$” Dochas sanoi, vaikka puhelimen päässä oleva, vuokratallien omistaja ei kuulostanut halukkaalta myymään. Vuokraajat maksoivat ilmeisen hyvin. “Mr. Dochas, you can't figure everything out with money.” Tämä jatkoi oltuaan muutaman sekunnin hiljaa. “200.000$” Dochas vastasi. Minun mielestäni vuokratallien omistaja oli väärässä, lähes kaiken saattoi järjestää tässä maailmassa, kunhan vain oli rahaa. “Well, let's wait for what the police say first? Maybe you have no need to buy, i will throw her out if the police finds her guilty ok?” Omistaja sanoi hieman närkästyneenä ja kaksikko lopetti puhelun, Dochaksen vastatessa lyhyesti ‘Okay’. Nyt sitten vain oli odotettava, kunnes poliisi ottaisi yhteyttä. Minua kuitenkin poltteli kokoajan tunne siitä, että Katie saisi tietää, että me selvitimme asiaa ja ehtisi tehdä jotain valmisteluja. Lisäksi olisi tallien ilmapiirin kannalta parempi, jos tämä ei koskaan saisi tietää asiasta, mikäli poliisi ei lähde tekemään toimenpiteitä. Mutta se himpskatin Frans Kaskimaa. Doc oli määrännyt minut puhumaan miehelle tänään, nyt kun suuntaisimme talleille. Oli aiemmin luvannut Fransille kertovani kaiken liittyen outoon pyyntööni eilen Hidden Houndissa, mutta nyt epäröin. Laadin parhaillani mielessäni suunnitelmaa, miten kalastella ensin tietoa heidän suhteesta, ennen kuin paljastaisin mitä oli meneillään. Saagaan luotin täysin, tämä ei kertoisi kenellekään ja jos kertoisi, se olisi Kaapo ja tätä ei kiinnostaisi asia tuon taivaallista. Sille nelisarviselle pässille riitti että töitä oli ja hän sai palkkansa ajallaan. Katsopas, se mies oli alkanut ajatella liittoa Saagan kanssa ja ehkä mahdollisia tulevia lapsiakin. Tulin paremmalle tuulelle ajatellessani, miten se vanha kunnon juoppo yritti nyt kerätä säästöjä ja kävi prikulleen töissä. Huomasin, etten koskaan ollut kysynyt Saagalta miten itse asiassa Kaapo oli kosinut? Hymynkare nousi huulilleni, kun aivoni muodostivat kuvan miehestä sormus kaupoilla ja sitten polvillaan. Mieleeni muistui oma kosintani. Olimme ensin ajelleet punaisella ferrarin avoautolla jossain päin miamia, kunnes Dochas oli ajanut meidät piilossa olevalle rannalle. Siellä olimme ensin juosseet ja kahlanneet rantavedessä, minä varoen sotkemasta valkeaa kesämekkoani. Sitten mies oli täysin puskista polvistunut ja kosinut suurella timanttisormuksella, joka nyt killui nimettömässäni jo kohta kuudetta vuotta. Vilkaisin siihen mielissäni ja nielaisin samalla ylös pyrkivän oksun takaisin alas, niin basic höttöä se oli ollut. Mutta myönsin rakastavani sitä muistoa ja häntä. Olimme menneet naimisiin aivan liian nopeasti tutustumisesta, mutta onneksi nyt saattoi sanoa sen olleen oikea veto. * * * Frans näytti tavalliseen tapaansa juuri torutulta noutajalta. Pyysin tätä istumaan loungessa sijaitsevan toimistoni penkille, itseäni vastapäätä. Ristin käteni ja nojasin pöytään. “Miten menee kaiken kanssa, ei olla hirveästi ehditty vaihtaa kuulumisia viime aikoina.” Aloitin ja tämä hymyili lempeästi. En ollut valmistautunut niin kattavaan vastaukseen, sillä mies kertoi heti kaiken tämän hetkisestä elämästään ja hän vaikutti oikein tyytyväiseltä. Teki pahaa vastata takaisin lyhyesti ‘Mulla menee oikein hyvin, mutta..’ tyylillä, tein sen kuitenkin. “Onkos ketään kiikarissa?” Jatkoin ja iskin silmää leikkisästi. Lisäsin kuitenkin vielä, että olin ihmeissäni siitä miten noin laadukas mies oli vielä vapailla markkinoilla, Frans punastui. Suloista. “Hmm, oikeastaan on.” Tämä sanoi pirteänä. “Tunnet hänet ja tykkäät!” Mies kertoi silmät loistaen, tietämättä miten vatsaani kouraisi harmituksesta. “Vuokratallin Katie, me ollaan käyty treffeillä nyt muutaman kerran. Oon tosi onnellinen, enpäs muista millon viimeksi joku nainen olisi ollut musta todella kiinnostunut.” Tämä kertoi, saamari. “Katie! Kyllähän mä hänet tiedän, me ei kyllä juurikaan olla tekemisissä.” Vastasin mahdollisimman pirteänä. “Mutta ihana kuulla, oon todella mielissäni että oot löytänyt jonkun!” Jatkoin. Frans pyöritteli hattua kädessään ja tiesin tämän odottavan hetkeä, kun ottaisin Hidden Hound jutun esille, joten päästin tämän tuskasta. “Kuules, jos mitenkään mahdollista, niin älä puhu Katielle siitä mitä pyysin?” Näytin hieman anelevalta ja nojasin lähemmäs tätä. Mies oli yksi suuri kysymysmerkki, joten koin tarvetta lisätä jotain. “Jotain ikävää on käynyt ilmi siitä likasta.” Sanoin ja saatoin huomata itsekin miten lipsuin. Frans ansaitsi tietää, vaikka se ehkä voisi mutkistaa asioita. “Katie on luultavasti sen Safi ja Sienna tapauksen takana, asia on poliisilla juuri nyt ja me vain odotetaan toistaiseksi. Riippuen siitä mitä he siellä päättää, asiat etenee.” Sanoin ja kuulin olaltani pikkuruisen Dochas pirun kiroilua, hän oli pyytänyt että kertoisin mahdollisimman vähän, jos näillä kahdella todella oli jotain juttua. Katie tulisi huomaamaan eron miehen käytöksessä eniveis ja alkaisi kysellä. Poliisin olisi parempi hoitaa asiansa nopeasti. Frans oli myös fiksu aikuinen mies, eikä antaisi asian vain olla. Tämä vähintäänkin alkaisi kuvitella jotain vielä tätäkin pahempaa omassa päässään, jos en kertoisi koko stooria rehellisesti. Jätin toki kertomatta miksi epäilimme naisen tehneen, mitä teki. Frans näytti murtuneelta, ehkä hän arvasikin jotain. “Kiitos kun kerroit, voin katsoa jos saan jotain itse selville tai kuulen mitään.” Tämä sanoi silmät kosteina ja nousi ylös. “Anteeksi, tuntuu tosi pahalta sanoa sen jälkeen kun juuri kerroit teistä niin hyviä asioita.” Sanoin ja tämä vielä kääntyi, hymyili hieman ja sanoi että ei asia ole minun vikani. Ehdin jo hieman rentoutua ja muistutin itseäni siitä, että ei Fransin elämä tähän kaatuisi, hän osaisi kyllä käsitellä pettymyksen. Mutta sitten, ennen kuin mies lähti, tämä kääntyi ja sanoi “Mutta siitä olen pettynyt, että kysyt kuulumisiani vain tekosyynä saadaksesi irti jotain tietoa.” Jonka jälkeen tämä sulki oven. Rojahdin takaisin istumaan ja nostin käden huulilleni.
|
|
|
|
by Majina on Aug 30, 2022 19:36:06 GMT 2
Kuin suoraan sadustaLuku 54 Keskikesä. Istun puutarha jakkaralla väljässä kesämekossa. Huomaan nyt sen olevan täynnä pieniä metsäneläimiä. Olenko näin höpsähtänyt? Nostan sitten katseeni häävieraisiin. Näen iki-ihanan Saagan, pitelemässä vanhan ystäväni käsipuolta. He näyttävät valtavan onnellisilta. Poskiani särkee jatkuvasta hymyilystä, siksi hiivin tänne omenapuun suojaan hetkeksi levähtämään. Koetan liehitellä kasvojani viuhkalla, mutta kuuma ilma vain liikkuu hieman ympärilläni. Enkai ole hikinen?
“Mulla on sulle erikois tärkeää asiaa, tule!” kuiskaan Saagalle. Olen tullut tämän luokse ja uskon nyt olevan sopiva hetki, kun itse tähti on saanut loistaa. Enkä minä välittäisi muiden kuulevankaan, haluan vain että Saaga tietää. Sana lähtee kuitenkin leviämään kulovalkeana, sitä osaan odottaa. “Mitä muru?” tämä kysyy, kun talutan tätä hieman sivummalle, kohti virvokkeita. “Mä saan joulukuussa kaksostytöt.” sanon ja osoitan liehuavan mekon alla piilossa olevaa - pyöristynyttä mahaani, ihan vaan siltä varalta, etten varmasti joudu enempää selittämään. Naisen ilme muuttuu, jäämme hetkeksi hiljaisuuteen ennen karkeloa.
|
|
|
|
by Majina on Sept 15, 2022 14:43:07 GMT 2
Timantti kaakaolusikkaLuku 55Etsin vimmatusti lempi lusikkaani tallituvasta. Oliko joku koskenut siihen, minun hopeiseen timantti kaakaolusikkaani? En voinut uskoa sitä, tunsin kyynelten nousevan silmiini. Nyt oli sentään syksy, enkä voisi juoda lämmintä ilman sitä - mikään ei olisi enää ennallaan. “Mikä on?” Dochas kysyi pöydän äärestä huolestuneena. “Et usko, mutta joku on ryövännyt the lusikan.” Kerroin tälle murheellisena ja käännyin ympäri. Mutta kauhukseni näin vain, miten se - minun timantti kaakaolusikkani, lipui hiljaa miehen suuhun, uudelleen ja uudelleen. Kuljettaen jotain epäterveellistä hirvitystä lautaselta kehoon. Miehen ilme muuttui pelokkaaksi, kauhistuneeksi suorastaan ja tämä laski lusikan hitaasti pöydälle. Katsoin tätä epäuskoisena, petetyksi tulon tuska viiltäen pientä syräntäni. “Olen pahoillani, en katsonut että se oli teidän lusikkanne” Dochas sanoi esittäen nöyrää. Otin lusikan heti käteeni ja aloin pestä sitä törystä. “Älä enää ikinä.” Sanoin hiljaa ja kiillotin myös varren päässä olevan timantin. Hitaasti, saippuaa sopivasti käyttäen. “Mitäs meidän vauvat vielä tarvii?” Doc kysyi sitten hilpeästi. Muistin siinä, että ehkä kiintymykseni tähän noin 10,5 cm pitkään, 2,5 cm leveään lusikkaan johtuikin vain jostain hormoneista.
Sain lopulta kaakaoni pöytään ja sekoitin sitä tyytyväisenä. Kerroin samalla miehelleni, mitä olisi vielä hankittava. Siinä samalla katsahdin ikkunaan, siellä tuuli pöllytti kauniisti lehtiä ympäriinsä. Niitä putosi puista yhä nopeammin. Tarhojen luona seisoi Saaga, tämäkin oli raskaana ja sen oli näköinenkin. Yritti jakaa heiniä, mutta ne eivät lentäneet mahaansa pidemmälle ja jäivät jalkoihin pyörimään. Hevoset tulivat tämän luokse syömään.
Hymähdin ja vaihdoin aiheen Katieen, olimme nimittäin saaneet asiat selvitettyä. Nainen oli lähtenyt hevosineen ja Dochas oli saanut tahtonsa läpi, tämä omisti nyt joka ikisen rakennuksen tältä tontilta. Minä olin selvittänyt välini Fransin kanssa ja meillä meni hyvin. Kaikki oli oikeastaan todella hyvin - jos kuningatar Elisabetin kuolemaa ei laskettu. Tiesin ettei tätä kestäisi ikuisesti, joten nautin joka hetkestä. Kunhan lusikkani pysyisi sille määrätyllä paikalla, muiden desinfioimattomien käsien ulottumattomissa. Pienten lasten kanssa elämä muuttuisi varmasti hetkelliseksi kaaokseksi, mutta onneksi oli Saaga samaistumassa.
|
|
|
|
by Majina on Oct 7, 2022 1:41:06 GMT 2
Here we go againLuku 56Istuin nätiksi laittautuneena kokoustilan tuolilla ja yritin saada otetta muiden käymästä keskustelusta. Jotain jaba alueen draamaa ja.. pinnistelin mutten kuullut. Huone kuhisi kisa henkilökuntaa rahoittajista toimittajiin. Teddy Sinclair, yksi vakio ratasuunnittelijoistamme tuli istumaan viereeni. “What is going on?” Kysyin tältä uteliaana. “Oh it's nothing! We don't wanna bother a pregnant lady and make her stressed.” Teddy vastasi sivuuttaen minut. Nyökkäsin hymyillen, kysyisin siis asiasta Dochakselta myöhemmin. Tyydyin istumaan siinä, maha pystyssä ja siemailin kuumaa kaakaotani. Teddyn suu kävi muista - ilomielisistä - asioista kuin lentsikan propelli. Hyvä ettei se ollut vain yhtä blurrattua suttua.
Joukkion alkoi lopulta siirtyä ulos pihamaalle. Koin tilaisuuteni tulleen ja nykäisin Dochasta hihasta. “Onko meillä jotain ongelmia?” Kysyin ja loin kasvoilleni vastauksia vaativan ilmeen. Mies hieroi niskaansa ja vaikutti kovin vastahakoiselta vastatessaan. “Jaba alueella on jotain sanaharkkaa ratsastajien välillä. Joku ei ole tyytyväinen vierustovereihinsa, kuulemma tunkevat tavaroitaan hänen puolelle ja ovat muutenkin sotkuisia. Joten yritän selvittää miten saataisiin sopu.” Tämä selitti samalla, kun kävelimme kohti itse tapahtumapaikkaa. “Ai niin, ja joltain on kuulemma varastettu satula. Tällä on huomisen luokkiin onneksi toinenkin, mutta olisi halunnut sen paremman.” Dochas jatkoi vielä, kun minä kurtistin kulmiani ihmetyksestä. Miksi kukaan tulisi tämän tason kisoihin ja veisi satulan? Mietin asiaa hiljaa. Ilmeisesti mieheni ajatteli samaa, tämän seuraavasta lauseesta päätellen. “Täytyy olla joku ulkopuolinen? Eiköhän kaikilla täällä kisaavilla, työskentelevillä ja muilla toimijoilla ole varaa ihan omaankin satulaan?” Mies tuumasi. Ensiksi ajattelin samoin, mutta toisaalta - saattoiko sitä koskaan tietää. Asia oli parasta aikaa selvityksessä ja toivottavasti vain sekaannus.
Isot kisaviikonloput oli aina yhdenlaista sekasortoa, mutta rakastimme sitä. Siksi kai olimme päätyneet lanseeraamaan myös omat. Noin vuoden ajan olimme saaneet houstattua kilpailuja isommitta ongelmitta. Näin raskauden aikaan energia varat hiipuivat vähän entistä nopeammin, mutta pyrin silti pyörimään alueella - jotta olisin helposti löydettävissä ja jututettavissa. Valehtelisin, jos väittäisin ettei juoruilu vanhojen kisatuttujen ja kavereiden kesken ollut nautinnollista. Ja se jännite mikä jaba alueelle syntyi, kun kilpailevat ratsukot majailivat vieri vieressä - mittaillen katseillaan toisiaan. Vaikka tällä tasolla ratsastavat olivat kaikki keskittyneitä ja tähtäsivät voittoon, saattoi silti huomata eroja. Jotkut jopa tiirailivat, mitä naapurin hevonen söi ja mitä merkkiä oli varusteet. Onko brand new ja custom fitted? Toiset otti vähän rennommin, eikä viilattu pilkkua.
Oli mielenkiintoista seurata keskusteluja, joissa henkilöt näennäisesti olivat hyvää pataa, mutta jos oikein keskittyi - haistoi täyden piilo vittuilun. Mitkään uutiset eivät myöskään menneet ohi keneltäkään. Jos jollain oli uusi hevonen, oli sen kaikki tulokset pengottu aikapäiviä sitten ja kisavire arvioitu. Dochas kisaisi tänä vuonna meidän omilla kasvateilla. Tappuraisella Pacorro orilla ja tämän sielunveli Burmesella. Kumpikaan ei ole vielä jäänyt kisoissa sijoituksetta, niin kovia ne on. Minä en voinut ratsastaa, vaikka olisin mielelläni ottanut johonkin luokkaan alleni vaikka Casse-coun (mieheni luvalla of course ya know). Talven kisoihin meillä odotteli tallissa sellainen peto, kuin Selfless. Tuttujen kesken Safi. En ole pysyä pöksyissäni, että näen sen radalla. Toki iso takaisku jokaiselle, joka ilmoittautuisi tätä ja Dochas motha foking Misangia vastaan hahaa.
|
|
|
|
by Majina on Dec 22, 2022 14:04:33 GMT 2
The Misang MafiaLuku 57Laitoin ylleni lämpimän harmaisen oloasun, jalkoihin valkeat villasukat ja hiukseni ylös rennolle poninhännälle. Jouluun oli enää muutama päivä, siihen ensimmäiseen jouluun meidän tyttöjen kanssa. Olin synnyttänyt 10.12 kaksostytöt, he eivät tosin olleet identtiset - vaikka siitä oli huhua. Tähän asti meillä oli mennyt todella hienosti, Dochaskin oli rauhallinen ja viihdyttävä isä. Rakastin sitä ettei tämä ollut ylisuojeleva nipottaja, vaan pysyi edelleen samana tuttuna itsenään. Sairaalan nojatuolissa tämä oli pidellyt molempia sylissä ja todennut olevansa vihdoin “Certified daddy”, tuolloin nauraminen oli lähinnä sattunut. Juuri nyt oloni oli vallan mainio! Tytöt olivat olohuoneen matolla Dochaksen kanssa, kun minä katoin meille aamupala pöytää. Saaga oli käynyt katsomassa vauvoja muutaman kerran, mutta muuten olimme halunneet viettää aikaa omassa rauhassa. Saagan kanssa oli mukava jakaa synnytyskokemuksesta, vaikka en halunnut antaa siitä liian lepsua kuvaa - itselläni oli mennyt melko vaivattomasti.
“Hei mites se Connie?” kysyin lapsiamme edelleen hämmentyneenä tiirailevalta mieheltä. Niin, kun mehän olimme jo lie kuinka kauan yrittäneet saada ostettua Dochaksen vanhaa USA:n maajoukkue hevosta, Queen Consortia - mutta tuloksetta. Ensimmäinen suunnitelma siitä, että Alvar auttaisi ostamaan Connien oli kuihtunut hitaasti, tämän ollessa niin kiireinen muissa asioissa. Lopulta olin paljastanut Dochakselle suunnitelmasta ja tämä kertoi itsekin miettineen asiaa paljon.
“Doc ei itse asiassa ollut tietoinen siitä, että olin Alvarin kanssa yrittänyt ostaa Queen Consortia jo aikapäiviä sitten lahjaksi rakkaalle miehelleni, mutta hevonen oli jossain päin Aasiaa ja jonkinlaisessa fysioterapia ohjelmassa, johon emme ehtineet tuolloin perehtyä. Ilmeisesti hevonen oli oireillut kaatumisensa jälkeen, ei vain fyysisesti mutta myös sen pyrkivä luonne oli hiipunut.” - Elokuu 2021, Luku 47
”Mä unohinki sanoo, että soittivat eilen sieltä Ruby Studilta! Ne tuo Connien viimeistään tammikuussa tänne meille. Omistaja on suostunut myymään, kun ei kuulemma näe siinä enää potenttiaalia world cup tasolle. Eikä oo löytänyt sopivaa oria varsaa varten.” mies kertoi innostuneen oloisena. Tiesin tasan tarkkaan mitä tuo meinasi. “Niin, nuoremmat hevoset jyrää yli?” vastasin ja hymyilin. “Jooh..” mies totesi ja nosti Melodin syliinsä. Pehmeällä viltillä makoileva Maybelle näytti vieläkin kovin uniselta. Meidän ei edes tarvinnut keskustella siitä, mikä Connien tulevaisuus täällä meillä oli. Dochaksen hyvin tuntien hän kisaisi Conniella ensivuoden World Cupissa, siellä Ruby Studilaisten silmien alla, entisen omistajan hevosia vastaan. Mies saisi talven aikana Connien niin rautaiseen kuntoon, että sain kylmät väreet jo pelkästä ajatuksesta. Mieleeni muistui heti ensi kohtaamisemme, olin ollut niin otettu tuon heppa julkkiksen tapaamisesta. Mitä Dochakselle ja Connielle oli sitten oikein tapahtunut? Heidän tarinaa olin tainnut avata vain Saagalle vähän, mutta ehkä netistä kaivoi sen tarinan melko helposti muutenkin. Connie oli riistäytynyt mieheltä liikaa käsistä ja tehnyt höyry päissään virheen radan loppupuolella. Ja sinne he menivät, helvetin korkealta suoraa pää edellä maahan. Minä olen tainnut pyörittää sitä videokuvaa youtubesta vähän liiankin moneen kertaan.
"That looked really bad" joku sanoi parin metrin päästä. "I hope both are okay, even tho they stayed on the ground" toinen jatkoi kauempaa. Olin täydessä paniikissa ja teki mieli purskahtaa itkuun, en tiennyt minne mennä tai mitä tehdä. Seisoin vain jäykkänä paikallani, kunnes valtava itku tuli. Iso TV screeni alkoi vihdoin pyörittää livekuvaa kentältä. Dochasia oltiin nostamassa auton kyytiin ja Connie makasi elottomana maassa, se oli kyljellään joten yritin nähdä hengittikö tamma, samalla kun livahtelin joukon ohi lähemmäs.” - Heinäkuu 2016, Luku 33
Lopulta selvisi että Connie oli vain saanut niin kovan tällin, ettei ollut heti ponkaissut itseään ylös. Lisäksi toinen etujalka oli tohjona. Ja nyt, yli 6 vuotta myöhemmin tamma pääsisi viimein takaisin käsiin - joissa sen ei annettaisi kuihtua enää. Olin niin onnellinen. “Meidän tuurilla se kyllä varmaan joutuu matkalla johonkin kolariin.” Dochas sanoi hetken päästä ja nauroimme molemmat, sitä sellaista epätoivoista naurua. Pöytä oli katettu ja tulimme kaikki sen ääreen. Maybelle minun sylissä ja Melodi mieheni. En voinut olla miettimättä, mitä tästä kaksikosta vielä tulisi? Mitä jos he eivät pitäisikään hevosista? Dochas oli kuulemma vakuuttunut että ainakin toisesta heistä tulisi huippuratsastaja. Ja kuinka ihanaa olisi, että myös Saagan lapsi saisi kasvaa pienessä ridaajien piirissä.
Katsahdin ruoan jälkeen kellooni, kohta voisimme mennä Saagan kanssa käymään kärrylenkillä. Weston saisi lähteä mukaan. Niin, kun meillä oli koirakin. Airedalenterrierimme pysyi hyvin pihassa, joten se majaili päivät enimmäkseen vapaana talleilla ja tuli vasta illalla kotiin. Tänäkin aamuna Russell oli käynyt hakemassa sen jo aamuviideltä kaverikseen aamutoimiin. Hassua miten elämä oli muuttunut sitten suomessa asumisen, mitähän Kuukarissa oli tapahtunut tällä välin? Joskus tekisi vielä mieli lähteä sinne lomalle ja käydä ajamassa vanhan kummitustallin ohi.
|
|
|