Friedrich
Bodaava Biisoni
viestien määrä 86
♥ 204
|
by Friedrich on Jul 28, 2019 22:04:59 GMT 2
|
|
Friedrich
Bodaava Biisoni
viestien määrä 86
♥ 204
|
by Friedrich on Sept 8, 2019 13:39:52 GMT 2
M I T Ä S A K S A S S A O I K E I N T A P A H T U I ? Syyskuun 7. 2019 Syksyn myötä illat hämärtyivät jo nopeaan. Harmaus ja sade eivät olleet ventovieraita Saksan maassakaan, mutta täällä tuttu syksy tuntui jotenkin synkemmältä. En osannut pukea sitä sanoiksi. Katseeni vaelsi pitkin tallirakennusta vesipisaroiden juostessa kilpaa ikkunan pintaa pitkin. Sateelle ominainen ropina kuului vain heleästi muuten niin täydellisen hiljaisuuden keskellä. Huomioni kiinnittyi puhelimeeni, joka oli levännyt huoneen pöydällä. Yksinäinen värinä oli rikkonut huoneessa olleen rauhan. Siirryin ikkunan luota pöydän ääreen lukeakseni tulleen ilmoituksen, joka osottautui lopulta viestiksi. Lukiessani nimen näytöltä olin yllättynyt yhtäkkisestä yhteydentotosta. En ollut puhunut viestin lähettäjän kanssa sen jälkeen kun pyysin häneltä apua tallipaikan löytämisestä - aikamoisen paikan olikin löytänyt. Hän pyysi minut ajamaan Kapariin ja juomaan hänen kanssaan yhdet. Hän sanoi odottavansa minua. Kellon oltaessa vasta vähän jälkeen yhdeksän en keksinyt syytä kieltäytyäkään ja totta puhuen uteliaisuuteni sai yliotteen minusta. Mitä hän teki täällä takapajulassa? Miksi noin salaperäinen viesti? Heitin pitkän takin ylleni, syysiltojen ollessa jo kylmiä, ja poistuin yksinäisen huoneeni pimeydestä. Kävellessäni pihan poikki kohti parkkipaikkaa huomasin Saagan juoksevan vastaan suojaten visusti kasvojaan sateelta. Hän tervehti minua tapansa mukaisesti ja kyseli ohimennen mihin olin menossa näin myöhään. Vatasin vain ripeästi lähteväni Kapariin. Oli hyvä, että joku tietäisi mihin olin menossa. Nainen jatkoi ripeästi matkaansa jottei kastuisi enempää mitä hänen olisi tarvinnut. Sateen yltyessä lisäsin vauhtiani. Pihamaan valot ja varjot sekoittuivat toisiinsa. Se sai koko Ansamaan näytti abstraktilta taideteokselta. Lammikoita oli kertynyt teiden reunoille ja pisara toisensa jälkeen ne suurenivat entisestään. Päästessäni viimein autolleni suorastaan sukelsin ovista sisään. '' Hallo, Casper'' tervehdin miestä, joka nousi seisomaan tervehtiäkseen minua. '' Pelkäsin jo ettet saavu ollenkaan'' hän totesi istahtaen takaisin tuolilleen riisuessani para-aikaa takkiani. '' Mitä ihmettä teet täällä? Sinullahan on muutto ja kaikki kesken- ei siis sillä, etten olisi iloinen nähdessäni sinut'' aloitin suorasanaisesti. '' Olin vierailemassa Kuukarin hevosopistolla. Haluavat, että pidän siellä lyhyen luennon ravihevosbisneksen pitämisestä'' hän selitti ja otti kulauksen lasistaan. '' Ajattelin, että olisi kiva nähdä. Emme ole puhuneet hetkeen'' hän jatkoi ja työnsi minulle viskilasia, jonka hän oli valmiiksi minulle täyttänyt. En halunnut kieltäytyä, joten nyökkäsin ja valutin sen nyt omalle puolelleni pöytää. Jätin sen toistaiseksi lepäämään käsieni viereen. Hetken hiljaisuuden jälkeen Casper aloitti jälleen keskustelun. '' Joten aiotko kertoa minulle mitä siellä Saksassa oikein tapahtui?'' hän uteli. Tämän takia siis hän minut kutsui. En vastannut vaan otin kulauksen lasistani. '' Ei siellä mitään tapahtunut'' aloitin yrittäen väistää aiheen. '' Kaikkihan lähtee Saksasta hienosta kilpatallista, hyvien hevosten ja mahdollisuuksien luota huvin vuoksi Suomeen. Varsinkin kun on lupaava ura edessä kenttäratsastuksessa, eikö totta?'' Casper totesi pienen viattoman hymyn alta. '' Johtuuko tämä kenties Alexanderista?'' hän jatkoi. Viimein katsoin tätä silmiin, joita olin vältellyt, hänen mainitessaan Alexanderin. En halunnut puhua siitä. Mistään tästä. '' Kyllästyin vain hermoheikkoihin puoliverisiin ja uppiniskaisiin saksalaisiin'' sanoin ja join loputkin lasistani. Viimein mies jätti asian sikseen, mutta utelu ei loppunut siihen. Loppu ilta meni keskustellessa Ansamaasta, Voodoosta ja jopa Mustasaaren reissusta. Olin melkein jo unohtanut miten keskustelu oli alkanut. Pisaroita tuskin enää tipahteli tuulitasille, jonka takaa erottui edelleen märkä asfalttitie. Ainoa valon lähde oli autoni etuvalot. Auton moottorin tasainen meteli ja mahdollisimman hiljaiselle säädetty radio turruttivat tajuntaani. Kello oli lähemmäs kaksi yöllä. Ilta oli todellakin valunut turhan pitkäksi ja se yksi lasillinen viskiä oli ollut liikaa. Oli typerää lähteä ajamaan, mutta loppujen lopuksi en halunnut maksaa taksistakaan yhden lasillisen takia. Olin selvinnyt pahemmistakin automatkoista. Illan keskusteluista pieniä pätkiä tuli ja meni sitä mukaan kun havahduin taas ajatusteni syöväreistä todellisuuteen. Enää ei ollut pitkä matka Ansamaalle. Yhtäkkiä tielle ilmestyi suuri valkoinen eläin. Se seisoi nyt keskellä tietä täysin varoittamatta. Ennen kuin kerkesin edes ajattelemaan painoin jarrun pohjaan, mutta märkä asfalttitie ei antanut periksi. Auton renkaat irtosivat tiestä ja pelkäsin jo törmäävääni valkoiseen hirveen - ei hevoseen, kun se syöksyi pois tieltä kiitolaukassa ja katosi metsään niin nopeasti kuin se oli ilmestynytkin. Auto luisui keveän oloisesti vielä muutaman metrin ennen kuin se pysähtyi poikittain tien varrelle. Sydämeni takoi rinnassa kuin viimeistä päivää. Yritin saada tolkkua tapahuneesta, mutta kehoni oli edelleen kierroksilla. Oliko Hasse tai Piola karannut? Ei, tässä hevosessa oli jotain outoa. Se ei voinut olla kumpikaan niistä. Yritin saada parempaa muistikuvaa isosta valkoisesta hevosesta. Miten en ollut nähnyt sitä? Se oli tuntunut vain ilmestyvän keskelle tietä. Kun viimein rauhoituin tarpeeksi jatkamaan matkaa huomasin sateen alkaneen jälleen.
|
|
Friedrich
Bodaava Biisoni
viestien määrä 86
♥ 204
|
by Friedrich on Oct 12, 2019 14:57:41 GMT 2
E H K Ä K Ä Ä R M E E N M Y R K K Y E I O L E K A A N T A P P A V A A Lokakuun 12. 2019 Tarina sisältää runsasta alkoholin käyttöä. Toivotaan, että kukaan muu ei ollut paikalla näkemässä ~ Baarissa oli sille tyypillinnen tuoksu, jos sitä siis siksi pystyi kutsumaan. Se oli enemmänkin löyhkä. Seiska ei missään nimessä ollut mikään räkälä, mutta yksikään juottola ei pystynyt karkaamaan viskin ja katumuksen sekaiselta ominaistuoksulta. Kunpa olisin tiennyt tästä baarista aikaisemmin niin ei olisi tarvinnut raahautua viimeksi Kapariin asti. En ollut enenn viihtynyt baareissa, enkä ollut varma viihdyinkö vieläkään. Kuitenkin siitä asti kun olin saapunut Suomeen olin vain vältellyt sitä tyhjyyttä minkä kotimaani oli jättänyt minulle. Halusin humaltua ja äkkiä. Kipatessani loput lasini sisällöstä kurkustani alas josta seurasi ensin epämukava kihelmöinti, joka vaihtui pian tutuksi ja turvalliseksi lämmöksi. Kello läheni vasta yhtätoista eikä baarissa ollut paljoakaan asiakkaita, jonka vuoksi vaimean taustamusiikin lisäksi vain heleä lasien kilistely ja kevyt puheen sorina täyttivät baarin. Rauhallisen tunnelman rikkoi juuri sisälle päässyt viiden tai kuuden hengen porukka. Joku heistä nauroi äänekkäästi - luultavasti jonkun vitsille - yhden tilatessa kaikille juotavaa. Loput majottautuivat viereiseen pöytään ja se sai oloni samantien epämukavaksi. He olivat jo valmiiksi liian äänekkäitä, enkä minä ollut edes krapulassa ja enkä varsinkaan tarpeeksi humalassa sietämään tälläistä. Olin jo ottamassa uutta kulausta lasistani tajutessani sen olevan edelleen tyhjä. Päästin pitkän turhautuneen huokauksen noustessani pöytäni äärestä ja siirryin tiskille. Nojauduin tiskin yllättävän puhtaalle pinnalle ja odotin, että saapuneen porukan juomaorja teksi tilauksensa. Vilkaisin minua hieman lyhyempää miestä, joka parhaillaan luetteli baarimikolle haluamansa juomat. En tiedä olinko enemmän humalassa mitä olin kuvitellut - mikä ei edelleenkään ollut tarpeeksi - kun en heti tunnistanut häntä. Kun nimi viimein tunkeutui mieleeni suoristauduin tiskin päältä niin ripeästi, että olisin voinut reväyttää jotain. Aatos hemmetin Honka seisoi vieressäni odottaen juomiaan joiden parissa baarimikko hääräsi.
Viimein mies huomioi minut ja jonkinlainen hymy piirtyi hänen kasvoilleen. Kenties se oli halveksiva hymy. En ollut aivan varma. Vilkaisin pöytää johon hänen seuralaisensa olivat istuneet. Purovuolaisia jokaikinen. ''Katos katos, sähän oot Ansamaasta. Maastoestekisoista, eikö totta? Kuinka jalka voi?'', hän kysyi ja kääntyi nyt kokonaan minun puoleeni. ''Ihan hyvin, kiitos vaan'', vastasin tuhahtaen. Välttelin katsekontaktia viimeiseen asti miehen näköisen kalkkarokäärmeen kanssa. Häntä ei katsekontaktin puute tuntunut haittaavan. ''Oletko sä ihan yksin eksynyt tänne? Potkittiinko sut joukkueesta ulos sen upean jalkautumisen takia?'', Honka tivasi. Yleensä en paljoakaan välittänyt muiden mielipiteistä tai varsinkaan haukuista, mutta puna - jonka pistin alkoholin piikkiin - kohosi poskilleni tahtomattani. ''Eikö siellä Sävelsuolla ole enää purovuolaisille avointa räkälää vai mitäköhän hittoa te täällä Kivitörmässä teette?'', tiuskaisin takaisin. Honka vain hymyili ylimielisesti ja otti juuri valmistuneet juomat, ja palasi kaltaistensa joukkoon. Olin sanoin kuvaamattoman ärsyyntynyt, ja jos en olisi ollut aikuinen mies julkisella paikalla olisin varmasti alkanut polkemaan jalkaa maata vasten oikein huolella. Tilasin itselleni lasillisen vahvaa ja palasin omaan pöytääni.
Kellon lähentyessä kahtatoista ja alkoholin alkaessa tuntua jaloissa asti päätin, että oli aika lähteä. Purovuolaiset edelleen nauroivat ja huusivat äänekkäästi rivissä heittäessäni pitkän syystakin ylleni. Kävelin mahdollisimman suorassa linjassa, joka ei tietenkään ollut niin suora kun suunnittelin, uloskäynnille. Astuessani ulos syys öiden ensimmäiseen pakkaseen tunsin saman tyhjyyden, jonka alkoholi oli pitänyt turtuneena koko illan ajan. Nostin katseeni ylös tähtitaivaalle. Oli vaikea kuvitella, että kyseessä on sama taivas tähtirykelmien ollessa niiden väärillä paikoilla. ''Vai, että tähtirykelmät on väärillä paikoilla..'', totesin ääneen naurahtaen. Hieroin hieman kohmeita käsiäni kerratessani taksin numeroa mielessäni. Samanaikaisesti baarin ovi kävi. Vaistomaisesti vilkaisin taakseni. Sama vaaleahiuksinen käärme luikerteli ovesta ulos. Olin yllättynyt kun muita purovuolaisia ei tullut hänen perässään. Mikä ajoitus, ajattelin ja siirsin huomioni puhelimeeni, jonka olin viimein saanut käteeni. ''Ansamaa on aika kaukana'', hän sanoi. ''Purovuo on hemmetisti kauempana'', vastasin napakasti takaisin ja mulkaisin miestä ikävästi. Halusin vain hänen jättävän minut rauhaan. ''Mulla on sulle ehdotus. Sä et ole ajokuntoinen ja taksissahan voi kestää vaikka kuinka kauan joten voisin heittää sut Ansamaahan'', mies sanoi kävellessään vierelleni. Jos minulla olisi niskavillat olisivat ne nyt pystyssä. ''Ansamaa ei ole edes matkan varrella. Jos sä edes kuvit-'' aloitin, mutta mies keskeytti minut. ''Älähän nyt. Mietin sanomisiani ja tekosiani, joten miksen voisi korvata sitä näin?'', Honka jatkoi itsevarma hymy kasvoillaan. Minua puistatti, mutta olihan hänellä pointti. Jokaikinen luuni varoitti minua nousemasta miehen kyytiin.
Istuin kädet puuskassa pelkääjän paikalla yrittäen pitää katseeni tiiviisti tien reunassa. Käyttäydyin kuin nelivuotias lapsi, jolta oltiin evätty lauantain karkkipäivä. Vilkaisin purovuolaista kohdaten hänen siniset silmänsä, jotka eivät todellakaan olleet tiessä. ''Hyvä ihminen pidä katseesi tiessä'', mumisin. Siirryin seuraamaan jälleen tien reunaa. ''Eikö sinun pitäisi kiittää minua tai jotain?'', vaaleahiuksinen mies kysyi. Pyöräytyin vain silmiäni. Olin katunut ehdotuksen hyväksymistä heti kun olin saanut turvavyön kiinni, mutta en siinä kohtaa enää uskaltanut sanoa tulleeni toisiin ajatuksiin. Loppumatkan pyrin istumaan vaiti, mutta purovuolainen yritti aloittaa keskustelua vähän väliä. Hän vain hymyili - ei sillä, että olisin katsonut - hymäkdyksilleni jotka hän sai vastaukseksi. Mikä sitkeä piru hän olikaan, ajattelin auton kurvatessa pihatielle. Rentouduin samantien nähdessäni tutun ja turvallisen Ansamaan kyltin. Hän oli tosiaan pitänyt sanansa, eikä kuskannut minua keskelle ei mitään ja vaikkapa murhannut minua. Honka vetäisi käsijarrun ylös ja antoi auton jäädä käymään kurvattuaan parkkiruutuun. Käännyin katsomaan miestä, joka näytti näin humalan vääristämien silmien ja kalvavan yksinäisyyden muovaamana itseasiassa komealta näin yön pimeydessä. ''No tuota.. kiitos..'', takertelin ja etsin pimeässä oven kahvaa päästäkseni viimein ulos tästä epätodellisesta tilanteesta. Honka ei sanonut sanaakaan astuessani ulos autosta. Kävellessäni majoitustilaa kohti kuulin auton kääntyvän parkkipaikalla, jonka jälkeen soratietä vasten rohisevien renkaiden ääni vaimeni sitä mukaan mitä kauemmas Ansamaasta se kulkeutui. Tai näin sen olisi pitänyt mennä.
En tiennyt mitä tapahtui. En tiedä miksi niin tapahtui. Olin auton painautunut oven ja purovuolaisen väliin niin tiiviisti, että pystyin tuntemaan hänen lämpönsä paksujen vaatteidenkin lävitse. Takaraivoni painautui kipeästin lasia vasten miehen suudellessa minua. Suudelma oli kaukana hellästä ja herkästä. Kasvoni tuntuivat olevan tulessa ja ajattelemattakin vastasin miehen suudelmaan lähes yhtä innokkaasti kuin hän oli sen aloittanutkin, ellen innokkaamminkin. Käteni olivat petolliset ja hakeutuivat hänen vaaleiden hiustensa sekaan. Ihan kuin mies olisi erittänyt jonkinlaista myrkkyä, joka sai nyt mieleni valtaansa. Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen mies vetäytyi suudelmasta todennäköisesti hapeen puutteen vuoksi, joka antoi minulle tilaisuuden paeta. Syöksyin sanaakaan sanomatta ulos autosta. Kävellessäni pihan poikki niin ripeästi kuin hengästykseltäni kykenin kuulin auton kääntyvän parkkipaikalla, jonka jälkeen soratietä vasten rohisevien renkaiden ääni vaimeni sitä mukaan mitä kauemmas Ansamaasta se kulkeutui. Ja näin se oikeasti tapahtui.
|
|