Seikkailua Mustasaaressa

Saaga kertoi kiinnostuksestaan lähteä kaupunkiin katsomaan sieltä löytyviä pikkupuoteja. Outoa kyllä, en ollut vielä käynyt kaupungissa kertaakaan, vaikka olimme olleet täällä jo useamman päivän.
"Kuulostaa hyvältä", vastasin. "Ehkä Vatullekin tekee välillä hyvää pitää vapaapäivä, vaikka se varmaan onkin huomenna sitten tavallistakin energisempi", mietin naurahtaen. Voisihan sitä illalla käydä vaikka taluttelemassa, että se saisi edes vähän liikuntaa, tai sitten vaan yritän kestää super energisen Vatun. Mutta no, ei kai sille kauheasti enempää virtaa pysty kertymään, ainakin siltä se tuntui.
"Millähän me päästään sinne kaupungille? Onkohan täällä pyöriä, vai jaksaako sinne kävellä?" tuumin.

Mökkejen lähistöllä näkyi olevan pyöriä, joten päätimme lähteä matkaan niillä. "Välillä tollanen kapeempi ratsu alle", Saaga sanoi virnuillen ja sai minut naurahtamaan, minun mielestäni tuo oli aika hauska heitto. Pyörät olivat hieman aikaansa eläneitä, ja toinen oli vähän ruosteessakin.
"Kai nää ihan hyvin kulkee silti", sanoin ja hyppäsin ruostuneen "ratsuni" selkään. Saagan pyörä nitisi oudosti, mutta eiköhän se kasassa pysyisi. Poljimme kohti kaupunkia leppoisassa kesäpäivässä, ilma oli ehkä noin 20 asteista ja aurinko pilkotti välillä pilvien takaa. Tuuli kävi aika vilpoisasti, mutta sää oli silti miellyttävä.

Saavuimme kaupunkiin lyhyen pyöräilymatkan jälkeen. Siellä toden totta oli kaikenlaisia pikkupuoteja, jotka oli pystytetty mukulakivikadun molemmin puolin. Ne myivät toinen toistaan erikoisempaa tavaraa, varmasti niistä löytyisi ihan mitä tahansa pystyi kuvittelemaan. Kaupungissa oli sympaattinen, vanhanaikainen tunnelma.
"Onpa söpöjä puoteja", sanoin ihastellen ja katselin ympärilleni. "Minnehän sitä menisi ensimmäisenä?"

Päätimme käydä jokaisessa puodissa järjestyksessä, sehän oli loogista. Seurasin Saagaa, kun tämä lähti astelemaan nopeasti suklaapuodin sisäänkäyntiä kohti. Oven käydessä kello kilisi suloisesti toivottaen meidät tervetulleeksi. Puoti oli yllättävänkin iso, vitriineissä ja hyllyillä oli esillä erilaisia suklaita, niiden määrä meinasi jo alkaa huimaamaan. Melkein heti sisäänkäynnin vieressä oli kassa, jonka pöydän takana seisoi ystävällisen oloinen vanhempi nainen. Hänen silmänsä kirkastuivat silminnähden, kun hän näki meidät ja nainen hymyili lempeästi.
"Päivää, arvon naiset", tämä tervehti kohteliaasti. Hän kohensi päässään olevaa, hieman harmaantunutta hiusnutturaa. "Voin esitellä puotia teille, jos haluatte", hän tarjoutui siihen perään. Ei esittelystä haittaakaan olisi, joten lähdimme seuraamaan naista, kun hän kertoi puotinsa antimista ja historiasta selvää ylpeyttä äänessään.
"Itse tehtyjä", hän sanoi ja nosti eteemme tarjottimen, joka oli täynnä koristeellisia, eri muotoisia ja värisiä suklaakonvehteja. Saimme ottaa Saagan kanssa yhdet maistiaisiksi, ja voin sanoa, että en ollut ikinä syönyt niin hyvää suklaata.
"Mun on varmaan pakko ostaa rasiallinen, tai kaksi", sanoin Saagalle, jonka silmät tuikkivat innosta. Itsekin olin innoissani, kuka nyt ei suklaasta tykkäisi?

Lähdimme puodista tyytyväisinä konvehtiemme kanssa, olimme molemmat ostaneet itsellemme kaksi rasiaa. "Olipa ihana paikka", henkäisin ihastuneena kun olimme jo suuntaamassa kohti seuraavaa paikkaa.
Katu oli satumaisen kaunis hienoine, värikkäine puoteineen, mutta yhtäkkiä silmäni kiinnittyivät johonkin, joka erottautui katukuvasta selkeästi. Se oli vähän karumman näköinen paikka syrjemmässä pääkadulta. Erotin kuitenkin selvästi kyltin, jossa luki suurin tikkukirjaimin "Ennustaja". Pienen puodin puuovi oli auki niin, että näin sisällä olevan hyvin hämärän valaistuksen. Paikka näytti aika autiolta, ainakaan siellä ei kuhissut asiakkaita.
"Mikähän toi on?" mietin ääneen ja osoitin paikan Saagalle. Olin kuitenkin jo niin kiinnostunut paikasta, että en vaan voinut vastustaa kiusausta mennä sinne, vaikka se ei olisikaan ollut järjestyksessä seuraavana. Lähdin harppomaan sitä kohti päättäväisenä.
"Käydään vaan nopeesti vilkaisemassa", selitin Saagalle matkalla. Pysähdyin kuitenkin hieman ennen kuin menin sisälle, koska minua alkoi epäilyttämään, kannattaako paikkaan sittenkään mennä. Entä jos meidät kirottaisiin tai jotain?
"Uskalletaanko me mennä sisälle?" kuiskasin Saagalle. Ovi oli avonaisena vieressämme, sisällä kuulosti olevan hiiren hiljaista. Odotin jännittyneenä Saagan vastausta.

Ennustajan puodissa oli eriskummallinen tuoksu, josta ei osannut sanoa, oliko se hyvä vai huono. Valaistus oli niin hämärä, että siellä tuskin näki edes eteensä. Puodin perällä oli kuitenkin pöytä, jota koristi tummansininen, kaunis liina ja vanhan näköinen, lasinen lamppu. Sen ääressä oli tummanpuhuva, itämaalaisen näköinen nainen, joka pysytteli ihan hiljaa. Katsoin naista nopeasti, koska en halunnut jäädä tuijottamaan, mutta ehdin huomata naisella olevan pitkät, mustat hiukset ja kasvoissaan jonkin sortin kasvomaalaus. Iältään nainen oli ehkä suurin piirtein nelikymppinen.

Suoraan sanottuna paikka oli aika karmiva, mutta olimme joka tapauksessa päättäneet mennä sinne, koska Saaga oli arvellut meitä kaduttavan, jos jätämme tilaisuuden väliin. Puodin hyllyillä oli erikoisia tavaroita, joita tutkailin kiinnostuneena. Siellä ei todellakaan ollut mitään hernekeittopurkkeja (koska hernekeittoa tavallisempaa asiaa ei ole olemassa), vaan kaikenlaisia keitoksia ja liemiä, joista ei saanut selvää, mitä ne olivat. Sieltä löytyi kuitenkin myös hieman tavallisemman näköisiä tavaroita, esimerkiksi teepaketteja. Otin käteeni erään värikkään teepaketin, jossa oli vieraan näköistä tekstiä. Mietin, että se saattaisi ehkä olla hindiä, mutta en mennyt asiasta takuuseen. Tekstin alapuolelle oli liimattu pieni lappu, jossa luki ilmeisesti tämän vieraan kielen suomennos: "Elämän ja kuoleman tee."
"Teille molemmille ennustukset, vain viidellä eurolla", kuului puodin perältä matala ääni. "Saatte sen kaupan päälle", ääni jatkoi, tarkoittaen ilmeisesti tätä elämän ja kuoleman teetä. En tosin ollut varma, halusinko teetä, jonka ainesosista minulla ei ollut mitään tietoa, kun paketissakaan niitä ei lukenut. Eikä teen nimikään kovin houkutteleva ollut.

En sanonut mitään, mutta katsoin Saagaa epäröiden ja toivoin, että hän sanoisi, mitä hemmettiä me tekisimme. Itse olisin halunnut kieltäytyä ystävällisesti naisen tarjouksesta ja lähteä puodista vähin äänin, mutta toisaalta minua kiinnosti, mitä ennustuksia naisella olisi minulle kerrottavana. Saattaisihan tämä homma olla ihan hölynpölyä, sillä oli vaikea uskoa, että kukaan olisi oikeasti pystynyt näkemään tulevaisuuteen... Mutta ehkä viisi euroa ei niin kauhea menetys olisi, vaikka ennustukset menisivätkin metsään.

Ennustaja otti rahat vastaan tyytyväisenä hykerrellen. Tämän luonnostaankin pitkiä sormia korosti vielä rakennekynnet, joissa oli koristeina jonkinlaisia timantteja. Sormissaan naisella oli paljon sormuksia, ranteissaan erilaisia koruja ja kaulassaan kultainen riipus. Päällä tällä oli koristeellinen, tummansininen kaapu, joka oli samaa sävyä kuin pöydällä oleva liina.

Nainen otti pöydän laatikosta jotain, joka oli kääritty silkkikääreeseen. Ei tullut yllätyksenä, että sekin oli väriltään tummansininen. En ollut mikään väriasiantuntija, mutta sen tiesin, että sininen - varsinkin tumma sellainen - miellettiin rauhoittavaksi väriksi. Sellaista tunnelmaa ennustaja varmaan halusikin puotiinsa luoda, vaikka toisaalta paikka oli hieman ahdistavakin.
"Kummalle ennustetaan ensin?" nainen sanoi, levittäen pöydälle silkkikääreen sisällön. Sieltä paljastui kasa kortteja, joissa näin olevan jonkinlaisia kuvioita, ennen kuin ennustaja käänsi ne toisin päin ja levitti pöydälle, viuhkamaiseen asetelmaan.
"Ööm... No vaikka mulle", sanoin epäillen. Ennustaja kysyi minulta nimeni, vastattuani nyökkäsi ja katsoi kortteja hetken mietteliään näköisenä.
"Onko mitään erikoista, mihin haluaisit saada ohjausta korteilta?" hän kysyi. "Se voi olla ihan mitä tahansa. Ennustuksesta tulee tarkempi, jos on joku tietty osa-alue, mihin keskittyä. Mutta voin tehdä yleisen ennustuksenkin, jos sinulla ei ole mitään erikoista mielessä", hän jatkoi erikoisella äänellään. Nainen oli varmaan kotoisin Intiasta, ainakin aksentti kuulosti sellaiselta.
"No, tuota..." mietin ja vilkaisin vieressäni olevaa Saagaa. "Ihan yleinen ennustus vaan, kiitos."

Huomasin, että ääneni värisi hieman, minua oikeasti pelotti, mitä korteista paljastuisi. Ennustaja nosti vasemman kätensä korttien yläpuolelle, ja lausui: "Kortit, näyttäkää minulle Anni Vuorelan tulevaisuus." Samalla hän tunnusteli kortteja, kuin odottaen, että ne antaisivat hänelle jonkin signaalin, mikä kortti pitäisi valita. Vihdoin ennustaja nosti kortin, ja tarkasteli sitä keskittyneen näköisenä.
“Kuu”, tämä totesi vakavana. “Se on varoituksen kortti. Joku läheisesi, ehkä jopa perheenjäsenesi, pettää sinut, mutta sinun täytyy varoa, että et myös itse petä itseäsi. Mielesi syövereissä voi olla ansoja, joihin sinun on helppo langeta. Tulevaisuutesi ei tule olemaan helppo, mutta kun karistat ympäriltäsi petolliset ihmiset, ja löydät sovun mielesi kanssa, pitkällä aikavälillä saavutat suuren menestyksen. Se voi tarkoittaa suuriakin summia rahaa, mutta tätä en osaa sanoa varmaksi.”

Jäin kauhistuneena miettimään, mitähän tuo ennustus mahtoi tarkoittaa, kuulosti ainakin pahalta. Oli siinä toki hitunen toivoakin, mutta ei tuo kovin tarkka ennustus ollut. En tiennyt paljoa korteista ennustamisesta, mutta sen tiesin, että jos ennustajalle osasi esittää tarkkoja kysymyksiä, sai myös tarkkoja vastauksia ja tämä voisi käyttää useampaakin korttia luomaan monitahoisen tulkinnan. Tällä hetkellä minulla ei kuitenkaan ollut mielessäni mitään erityistä, mihin olisin halunnut saada vastauksen, joten jouduin tyytymään hieman epätarkempaan ennustukseen.

Sillä välin, kun olin vaipuneena ajatuksiini, ennustaja oli jo aloittanut Saagalle ennustamisen. Hän oli sekoittanut kortit ja asettanut ne uudelleen pöydälle, ja oli valitsemassa Saagalle sopivaa korttia. Tai ilmeisesti, ennustaja vain tulkitsi korttia sen jälkeen, kun kortti oli välittänyt jonkinlaista positiivista, tai negatiivista, energiaa ennustajalle.
“Voima”, ennustaja sanoi nostaessaan kortin ja laskiessaan sen eteemme pöydälle. “Tämä tarkoittaa, että edessäsi on jonkun ristiriidan selvittäminen, ehkä oman mielesi tai läheisen ihmisen kanssa. Se vaatii sinulta voimaa, rohkeutta ja itsevarmuutta, mutta kun käytät kaikkia aistejasi, se osoittaa suurta mielen lujuutta ja johtaa elämässäsi tasapainoon. Tulevaisuutesi näyttää siis valoisalta, kunhan osaat käsitellä eteesi tulevat ristiriidat. Kortti kertoo myös voimien yhdistämisestä, eli esimerkiksi jonkun syvän ystävyyssuhteen kehittymisestä."