Parin päivän päästä olisi edessä lähtö Mustasaareen. Se tarkoitti sitä, että pikkuhiljaa piti aloittaa jo valmistautuminen reissuun lähtöön. Minun ja Lumikon huone oli päässyt aika epäsiistiin kuntoon, pitäisi varmaan siivotakin joskus, tuumin itsekseni. Mutta nyt ei ehtinyt, etsin vain mahdollisimman nopeasti reppuni sekasorron keskeltä ja aloin tunkea sinne tavaraa. Kyllä se huone vähän siistiytyi, kun osa tavaroista siirtyi lattialta retkireppuun.

Keittiöstä kuului kolinaa, varmaan muutkin olivat jo valmistautumassa reissuun. Päätin mennä sinne katsomaan, mitä siellä tapahtui. Itse asiassa tässä alkoi jo vähän hiukomaan, joten voisin ehkä samalla haukata jotain välipalaa siellä, olihan nyt jo iltapäivä. Juuri kun olin astumaisillani keittiöön, Kaapo pyyhälsi ohi kuin tuulispää. Minnehän hänellä oli kiire.
"Hei", sanoin keittiössä puuhailevalle Majinalle hiljaa. En ollut varma, kuuliko nainen edes, hän näytti niin keskittyneeltä puuhiinsa. "Retkipakkailut menossa?" kysyin kohdistaen katseeni pöydällä makaavaan vihreään reppuun.

Olin oikeassa, Majina oli juurikin tekemässä retkivalmisteluja. Nainen ei tosin itse lähtisi Mustasaareen, vaan Englantiin ratsastamaan. Vautsi, minä en ollut ikinä ratsastanut ulkomailla mutta se oli minulla suurena haaveena. Majina raivasi minulle tilaa pöydälle, jotta pääsisin siihen syömään. Kiitin naista ja otin kaapista kulhon, johon kaadoin muroja. Vielä vähän maitoa päälle, niin loistelias ateriani oli valmis. Asetuin pöydän ääreen murojeni kanssa hieman vaitonaisena. Minua jännitti aika paljon Mustasaareen lähteminen, vaikka sinne olikin lähdössä tuttuja. Mukaan lähtisi kuitenkin myös minulle tuntemattomampia tyyppejä. Ja Mustasaari muutenkin oli ihan uusi paikka minulle, enkä tiennyt yhtään, mitä tuleman pitäisi.

Majina selitti jotain Kaaposta, mies oli kuulemma vähän huonossa kunnossa. En ehtinyt miettiä asiaa sen enempää, kun Dochas ilmestyi kovaäänisesti keittiöön. En tiedä miksi, mutta en oikeastaan pitänyt miehestä. Hymyilin kuitenkin, toivottavasti mahdollisimman uskottavasti, kun hän kertoi minulle ja Majinalle päivästään. Suuri osa miehen puheesta meni kuitenkin minulta ohi, kun keskityin vain syömiseen ja Mustasaaren retken miettimiseen.

Pian myös Kaapo ilmestyi paikalle, ilmeisen huonovointisen näköisenä. Kaapo ja Dochas olivat kuin yö ja päivä, toinen näytti kuin suoraan katuojasta poimitulta ja toinen säteili siistissä asussaan leveästi hymyillen. Dochas alkoi jälleen kerran kiusoittelemaan Kaapoa, joka sai minutkin naureskelemaan.
"Jotain käytöstapoja hei", mutisin vilkaisten Dochasia sivusilmällä, samalla tunkien lisää muroja suuhuni.

Leikkasin Dochasin antamasta pullapitkosta reilun palan itselleni ja pistin pitkon kiertämään, jos joku muukin haluaisi. Kikatin jollekin Dochasin jutulle kun tuo jututti mua. Kaapo ja Anni olivat hieman kankeina pöydän toisella puolella ja Majina istui hieman vaisuna pöydän päässä. Mulla oli mukava olla tällä porukalla, kaikkien paikallaolijoiden kanssa olin tutustunut ja hyvissä väleissä. Annin kanssa olin ehkä läheisin, Dochasilta tykkäsin hakea neuvoja ja turvaa jos jokin asia oli mulle epävarma. Kaapon kanssa me naljaillaan, ja Majinan kanssa ollaan kavereita ja autan häntä aina kotihommissa ja tallitöissä niin paljon kuin osaan. Nyökyttelin Dochasille suu täynnä pullaa ja annoin vaivihkaa pienen murun pullaa myös Sitalle joka kuikuili pöydän alta.

"Jännittääkö sua se Mustasaaren reissu?" Anni kysyi multa yllättäen. Nostin käden ilmaan merkiksi, että puhun kunhan saan suuni tyhjäksi. Nielaisin ja vastasin lopulta. "Kyllähän tuo jännittää, mut onneks meil on hyvä porukka. Toivottavasti ei nyt vaan kukaan tuu kipeeksi tai mitään", tuumailin. "Majinaa varmaan jännittää kans lähtä sinne ulkomaille. Harmi ku ei voida olla yhdessä", totesin Majinalle yrittäen ottaa tuota mukaan keskusteluun. Sain pullaviipaleen syötyä ja nostin Sitan syliini, jotta sekin saisi olla mukana keskustelussa.

Onneksi en ollut ainoa, jota jännitti Mustasaaren reissu, mutta kyllä kaikkia taisi jännittää ainakin vähän. Ainoa, joka tuntui olevan rennon huoleton reissun suhteen, oli Dochas. Ehkä juuri se miehessä ärsyttikin, miten hän pystyi aina olemaan niin huoleton joka asiaa kohtaan. Hän vaikutti jopa liiankin täydelliseltä leveine hymyineen, kyllä hänessäkin täytyi jotain virheitä olla..

Majinaa harmitti hieman, ettei pääsisi meidän kanssa reissuun, mutta toisaalta hän oli innoissaan Englantiin lähdöstä. Meidän täytyisi pärjätä Mustasaaressa Dochasin kanssa, mitähän siitä tulisi. Ketään ei tuntunut haittaavan se, että Majinan sijaan johtaja olikin Dochas, eikä se minuakaan varsinaisesti haitannut. Olisihan saarella muitakin ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa. Kaapo sen sijaan jäisi Ansamaahan parin muun tallilaisen kanssa, sekä tietysti koirien. Olisin tietysti mielelläni ottanut Murunkin mukaan reissuun, mutta ei sitä oikein ollut luontevaa kuljettaa sinne.

Juttutuokioni Kaapon kanssa loppui lyhyeen, kun Kaapo vain keskittyi kaakaoonsa. Ei sillä, että olisin ollut jotenkin hirveän innoissani Kaapon kanssa juttelemassa muutenkaan, hän ei ollut mitenkään kovin hyvä aloittamaan keskustelua. Majina tuumasi, että meidän pitäisi varmaan antaa hänelle meidän numerot, että hän voisi tarvittaessa kysyä meiltä kuulumisia retkeltä. Niinpä annoin naiselle numeroni ja vein jo aikoja sitten tyhjentyneen murokulhoni tiskiin.

"Pitäis varmaan jatkaa pakkailuja", sanoin lähinnä itselleni, mutta istuin kuitenkin vielä pöytään ja otin lasiin limsaa, jota Majina oli tuonut pöytään. "Onko muuten jotain erikoista reissuun liittyen, mitä pitäis ottaa huomioon? Mä en edes ole varma, mitä mun kannattais pakata sinne", selitin ja toivoin saavani muilta vähän apuja.

Majinaa harmitti toisaalta, ettei voisi liittyä meidän messiin mutta tuo oli innoissaan lähdössä Englantiin. Nyökyttelin naiselle ymmärtäväinen hymy kasvoillani. "Kaikella puolensa", vastasin rapsuttaen Sitaa kaulapannan alta. Kaapon ja Annin välinen keskustelu hiljeni yhtäkkiä, ja mä loin myötätuntoisen katseen Kaapoon, joka vaikutti olevan hieman kiusaantunut. Hän ei ollut mitä parhain luomaan ystävyyssuhteita, mutta mä pidin hänestä. Kaapokaan ei ollut tulossa reissuun mukaan, hän jäi renkipojaksi kotiin muutaman matkasta jättäytyneen tallilaisen kanssa. Hevosia hoitamaan ja koiria myös. Dochas olisi ainoa kolmikosta joka lähtisi Ansamaalaisia kaitsemaan reissuun. Mä luotin, että Dochas osaa pitää huolta siitä että matka sujuisi turvallisin merkein. Loin Dochasille pienen hymyn sitä ajatellessani.

Majina ehdotti, että antaisimme hänelle numeromme Annin kanssa. Myönnyin ja aloin ihmettelemään mielessäni päätäni raapien, miksei tuo ollut tullut aikaisemmin puheeksi. Kaivoin puhelimen vaaleansinisten farkkujeni taskusta, mutta jätin sen oman onnensa nojaan pöydälle kun Majina toi limsapullon pöytään. Kaadoin itsellekin vajaan lasillisen, Sita nuuski limsan hiilihappokuplia ja aivasti. Nauroin kun se hieraisi tassulla kuonoaan, se ei arvostanut hapollista limsaa ollenkaan. Munkin olisi pitänyt varmaan ottaa jotain ravitsevampaa välipalaa kuin pullaa ja limsaa, mutta en jaksanut välittää sillä hetkellä.

Anni kysyi lopulta, olisiko meillä ajatuksia mitä pitäisi ottaa huomioon kun pakkaa reissuun. Hieraisin niskaani ja suustani pääsi pitkä "Hmmm", kun mietin. "Lakanat ja muut siellä vissiin on perillä, mut henkilökohtaiset hygieniakamat. Hammasharjat ja sellaset totta kai. Vaihtovaatteita, matkalaturi, unilelu jos tarvii....", aloin luettelemaan ääneen. Nyökkäsin Frencielle hymyillen, kun tämä liittyi seuraan.

Frenchie oli selkeästi hikinen ja uupunut, päättelin että mies oli varmaan tulossa ratsastamasta. Tuo hipsi keittiöön, ja Majina säntäsi Frenchien perään selkeästi tavoitellen keskustelua. Olin huomaavinani Dochasin elekielessä pienen henkisen lysähtämisen naisen poistuttua. Kallistin päätäni kun Dochas alkoi puhua aavistuksen vakavoituneella äänellä. Tuo kyseli, luotammeko me varmasti hänen kykyihinsä pitää retkeä, vaikka Majina yrittääkin antaa huonoa kuvaa. "No siis, mitä mä sua tähän mennessä tunnen", sanoin ja laskin käteni lohduttavasti miehen hartialle. "Sä osaat pitää meidät turvassa ja oon varma että sä handlaat tän", virnistin kannustavasti ja katsoin Kaapoon sen jälkeen. "Vai mitä Kaapo? Kyllä me perille päästään ja takaisinkin", jatkoin vielä nostaen käteni takaisin Sitan turkkiin. Limsalasini tyhjeni äkisti ja pyörittelin pohjalla olevaa pisaraa mietteliäänä. Katsoin ohimennen Kaapoa, tuo vaikutti alakuloiselta ja aloin miettimään, onko toisella kaikki hyvin.

"Olitko talleilla vai?" Majina kysyi. Olin totta puhuen yllättynyt, mutta Majina loppujen lopuksi oli ainoa ihminen jolle olin todellisuudessa oikeasti puhunut. Oikeita lauseita nääs, eikä vain hajanaisia tervehdyksiä. ''Joo, ratsastin Voon vihdoin, ettei siitä tule ihan muodoton möykky.. tosin etteikö se sitä jo olisi'' sanoin hymyillen kainosti ja kulautin ensimmäisen suullisen raikasta vettä kurkustani alas. Se tuntui virkistävältä ratsastuksen jäljiltä. Vastattuani en oikein tiennyt mitä olisin sanonut. Olisiko pitänyt kysyä jotain? Kiittää? Kiittää mistä? En halunnut vaikuttaa ihan niin vaivaantuneelta ulospäin kuin oikeasti olin.

Kuuntelin sivusta muiden keskustelua ennen kuin avasin suuni turvalliselle valinnalle, eli itse omistajattarelle. Koin Majinan turvalliseksi vaikka hänellä olikin auktroriteetti. Hän ei vaikuttanut pelottavalta. Hän oli ollut koko ajan ystävällinen ja ottanut huomioon minut olin sitä tahtonut tai en. Ulkonäkö ei välttämättä antanut lämmintä kuvaa naisesta, eikä hän sitä välttämättä oikeasti ollutkaan, mutta ei minua haitannut vaikka hän pakottaisikin itseään pieneen hymyyn ja vastaanottavaiseen asenteeseen. Se oli helpottanut asettumistani tilalle. Olin hieman pettynyt ettei Majina vetäisi retkeä, mutta ei minulla valittamistakaan ollut kun en edes tiennyt millainen persoona Dochas oli. Jos oltiin tarkkoja en tiennyt ketään persoonana, vain kasvoina, tässä huoneessa. ''Oikein kivat tilat täällä on.. ei valittamista'' sanoin aksenttini lävitse, kun en nyt muutakaan keksinyt ja jatkoin osittain muiden keskustelun kuuntelemista.

Anni vaikutti hieman epävarmalta, kun vieno "kyllä kai" tuli hänen suustaan. Dochas röyhisti rintaansa jälleen, kun pääsin häntä kehumasta. Hän totesi naljaillen, että kyllä hänestä on tähän. Majina kuuli sen ja naljaisi leikkisästi takaisin. Useiden suusta pääsi pieni naurunpyrskähdys, mä peitin suuni kädelläni ja naurahdin itsekin. Vilkaisin mitä Frenchie ja Majina puuhasivat, ilmeisesti he juttelivat jokseenkin jäykissä tunnelmissa. Frenchieen en ollut vielä tutustunut, mutta en pistäisi vastaan jos tuo tulisi juttelemaan. Hän oli jopa aika hyvännäköinen.

Ravistin tuon ajatuksen mielestäni kun Kaapo nousi pöydästä aikomuksenaan lähteä talliin katsomaan hevosten kamoja valmiiksi. Nousin itsekin seisomaan, laskien Sitan maahan. "Mä tuun auttamaan, jos sopii", huikkasin Kaapon perään kun kävin viemässä limsalasini tiskiin ja lähdin mielihyvin toisen avuksi. Sita seurasi minua jolkotellen. Vilkaisin vielä olkani yli Annin perään, varmistaen että tuo oli ok jäämään Dochasin kanssa pöytään. Majina oli kuitenkin itse ilmeisesti palaamassa pöytään. Kietaisin hiukseni nopeasti poninhännälle kun seurasin Kaapoa.

Hymyilin vilpittömästi Majinan kommentille ennen kuin tuo poistui takaisin pöydän luokse, jonne oli jäänyt ainoastaan Dochas, Majina ja - jos oikein muistin - Anni. Koskakohan minustakin oli tullut tälläinen hermoraunio? En tiennyt. Kaikki oli ollut erilaista siitä asti kun lastasin kiireen vilkkaa Voodoon traileriin pakaten vain kaikki tärkeimmät tavarat mukaan ajatellen, että pystyn ostamaan loput ja lopuksi päätyen Berliinin lentokentälle. Join vielä toisen lasillisen ennen kuin poistuin keittiöstä tavoitteenani palata huoneeseeni hankkiutumaan tomuisista vaatteista eroon ja sen jälkeen pakata kaikki valmiiksi Mustasaarta varten. Ehkä silloin saisin vähän rohkeutta puhua muillekin. Viimeiset ihmissuhteeni olivat päättyneet niin huonosti, etten tiennyt jaksaisinko jos niin tapahtuisi taas..

Epämiellyttävä oloni taisi näkyä ulospäin, koska Dochas ei sanonut minulle mitään ja keskittyi vain puhelimeensa. Tunnelma ei kuitenkaan ollut enää kiusallinen, kun Majina saapui pöytään ja kertoi Saagan ja Kaapon pärjäävän. En minä sitä oikeasti epäillytkään, etteivätkö he pärjäisi, piti vain saada jotain sanottua.

Huomaamatta oli ehtinyt tulla jo ilta, olipas aika lentänyt siivillä ihan vain jutellessa, mietin. Majina ja Dochas päättivät lähteä ulos syömään, joten tässä oli sopiva tilaisuus minunkin lähteä takaisin omiin hommiini. Alkaisi pian olla Murun lenkitysaika, ja voisin jatkaa vielä tavaroiden etsimistä ja niiden pakkaamista. Ehkä voisin siivotakin minun ja Lumikon huonetta, jos ehtisin. Vattuakin voisin käydä moikkaamassa. Tekemistä riitti, kun vaan jaksoi keksiä. Ei siis haitannut, vaikka Majina ja Dochas lähtivätkin laittautumaan ja jättivät minut yksin, sain kyllä kulutettua aikaa yksinkin. Suuntasin huoneeseeni, jossa en kuitenkaan kauaa viihtynyt, kun kävin vaan nappaamassa Murun sieltä mukaani ja lähdin sen kanssa ulos. Koira oli energinen, kun oli saanut otettua pitkät päiväunet. Lenkiltä palattuani pitäisi jatkaa tavaroiden pakkaamista. Vaikka minua jännittikin, odotin silti Mustasaaren retkeä innolla. Toivottavasti pääsisin tutustumaan tarkemmin ansamaalaisiin - ja mikä parasta, ainakin pääsisin ratsastamaan, ja paljon!

Kello oli reilusti yli kymmenen kun heräsin perjantai-aamuna, onneksi Ansamaassa oli paljon muitakin aamutallintekijöitä niin osa sai nukkua rauhassa. Totta kai vuoroja sitten jaettiin, että kaikki pääsivät vuorotellen nukkumaan pitempään. Muru oli siitä hyvä koira, että sitä ei haitannut, vaikka sen kanssa menikin vasta aika myöhään aamulla lenkille. Käytin sen kyllä usein pienellä lenkillä vielä yölläkin, että sillä ei sitten olisi aikaisin aamulla hätä ulos. Herättyäni laitoin vaan ensimmäiset käteen sattuvat vaatteet päälle ja suuntasin Murun kanssa viileähköön elokuun aamuun.

Palattuani kello oli noin yksitoista. Menin syömään aamupalaa autioon keittiöön. Olivatkohan muut vielä nukkumassa, vai miksi täällä oli niin hiljaista, tuumin itsekseni. Tein itselleni leipää kaikessa hiljaisuudessa ja uppouduin ajatuksiini. Huomenna olisi lähtö Mustasaareen, silloin pitäisi ainakin herätä aikaisin kun lähtö olisi jo yhdeksältä aamulla. Ei siis sopinut jättää viimeisiä pakkailuja huomiselle, kaikki pitäisi saada tänään tehtyä. Olin kuitenkin saanut eilen jo aika hyvin tavaroita kasaan, urakka ei siis enää kovin suuri olisi. Eilen olin myös saanut vähän huonetta siivottua ja iltatallin yhteydessä olin käynyt hieman taluttelemassa Vattua Ansamaan lähiympäristössä. En viitsinyt rasittaa sitä liiaksi ennen Mustasaareen lähtöä, vaikka en uskonutkaan, että orilta ihan heti energia loppuisi.

Menin leipieni ja appelsiinimehulasillisen kanssa pöydän ääreen istumaan, olipa täällä ihanan rauhallista.