by Aava on Jul 10, 2019 22:08:25 GMT 2
Lumikko Villivaara
Puron hoitaja
- 13.6.2001, 18-vuotias (horoskooppimerkki kaksonen)
- Iloinen hevosihminen, sinkku
- Omistaa collie-uroksen Runon
Oikea nimeni on Lumi Villivaara, mutta kutsun itseäni Lumikoksi. Minua saa ja kannattaa siis kutsua Lumikoksi! Olen aika iloinen ja puhelias persoona. Minulla on hyvä huumorintaju. Olen myös aika luova. Ystäväporukassani minä olen äänekkäin ja iloisin persoona. Ystäväni kutsuvat minua oikeaksi ilopilleriksi. "Jos on surullinen päivä, ota vähän Lumikkoa!" on yksi meidän sisäpiirivitseistämme. Okei myönnettäkööt, olen aikamoinen valopilkku. Puhuminen ja jutustelu on mukavaa. Toki minullakin on surun hetkiä. En vain ole kovin herkkätunteinen. Viha on sellainen asia, jota minun on vaikea käsitellä. En tykkää riitelystä enkä pitkävihaisuudesta. Sen lisäksi että ystäväni kutsuvat minua ilopilleriksi, minua kutsutaan myös yhtä "luotettavaksi kuin muuri". Minä en siis salaisuuksiasi muille kerro, joten jos on huolia, minulle voi tulla puhumaan ilman huolta, että muut saavat tietää asioistasi. Kunnioitan yksityisyyttä. Mutta haluan olla mahdollisimman rehellinen.
Mistä minut tunnistaa? Jaa-a. Ehkä helpoin tunnistus on hyvin pitkät, punaiset hiukset. Ne ovat kyllä värjätyt, sen huomaa kyllä kirkkaasta väristä. Tallilla hiukseni on aina kiinni joko kahdella tai yhdellä pitkällä letillä. Silmäni ovat jäänsiniset, mutta ovat lähes aina hymyssä. Naamassani on paljon pisamia, jotka ovat henkilökohtainen ilonaiheeni. En ole kovin lyhyt enkä maailman pisinkään. Keskivertopituinen, voisin sanoa. Lempivärejäni ovat pinkki, keltainen ja vihreän eri sävyt. Pukeudun tallille lähes aina keltaiseen ja vihreään. Omistan kyllä pinkin turvaliivin ja kypärän, ei vain ole tullut niitä paljon käytetyksi. Jos Runo on mukana tallilla, sillä on keltaiset valjaat. Lempivaatekappaleeni on ehdottomasti metsänvihreä neulepaita. Rakastan sitä ja käytän sitä todella usein. En ole mikään meikeissä hipsutteleva merkkihirmu. Enkä kyllä mikään puskan takaa ilmestynyt raparperinaamakaan. Ystäväni sanovat, että tuoksun erilaisille mausteille. Kuitenkin tallillta tullessa tuoksun aina hevoselle ja heinälle. Maailman parhaimmalle parfyymille.
Hevosten kanssa olen ollut tekemisissä pikkunassikasta asti. Kun olin kolme, äiti osti muutaman paso finon ja kasvatti niitä muutaman vuoden. Sitten kun olin kuusi ja oppinut ratsastamaan hieman, äiti myi suurimman osan paso finoistamme ja osti tilalle pari shetlanninponia ja muutaman hienon kisahevosen. Äiti opetti minut ratsastamaan Omar- ja Kismet-nimisillä poneilla. Omar oli vaaleanpunarautias pomminvarma ruuna. Kismet oli kimo tamma, jolta ei kärsivällisyyttä puuttunut, aivoja kylläkin. Kymmenenvuotiaana olin täysin hevosihminen, mutta jostain syystä en halunnut omaa hevosta. Niinpä eksyin läheiselle ratsastuskoululle ja sain hoitohevoseksi Jupiter-nimisen paso fino oriin. Jupiteria hoidin viisi vuotta, kunnes muutimme äidin kanssa toiselle paikkakunnalle. Kolme vuotta ehdin tallia hakea, kunnes löysin Ansamaan. Innostuin heti, sillä Ansamaasta saisin hoitohevosen lisäksi oman kodin.
Harrastan hevosten lisäksi myös lukemista, kirjoittamista, valokuvaamista ja välillä myös koirani Runon kanssa agilityä. Pidän myös kokkaamisesta, ja innostun aina välillä ulkomaalaisten ruokien kanssa. Mausteiden lisääminen on mukavaa. Kaikenlainen toiminta on kiva, mutta välillä on kiva keskittyä johonkin rentouttavaan asiaan. Valokuvaus on kyllä yksi suurimmista intohimoistani ratsastuksen ohella. Ensimmäisen kameran sain yhdeksänvuotiaana ja siitä asti olen valokuvannut. Kuvien laatu ja taso on parantunut huomattavasti. Valokuvaus on ollut minulle tähän asti vain harrastus, mutta ehkä voisin muutaman kuvan myydäkin. Pienenpänä haaveilin myös kirjailijan ammatista. Olen kirjoittanut muutamia novelleja, pari runoakin ja muutaman pidemmän tarinan. Kirjoittaminen on minulle pakokeino muusta maailmasta, ihan kuten ratsastus, mutta kirjoitus pysyy aina harrastuksena. Ratsastus aka hevoset, valokuvaus, kirjoittaminen ja koirani Runo. Elämäni neljä tärkeintä tukipilaria.
Ansamaassa en ole vielä tutustunut oikein keheenkään. Tulkaa rohkeasti jutulle, tähän päivittelen suhteitani teihin!
Puron hoitaja
- 13.6.2001, 18-vuotias (horoskooppimerkki kaksonen)
- Iloinen hevosihminen, sinkku
- Omistaa collie-uroksen Runon
Oikea nimeni on Lumi Villivaara, mutta kutsun itseäni Lumikoksi. Minua saa ja kannattaa siis kutsua Lumikoksi! Olen aika iloinen ja puhelias persoona. Minulla on hyvä huumorintaju. Olen myös aika luova. Ystäväporukassani minä olen äänekkäin ja iloisin persoona. Ystäväni kutsuvat minua oikeaksi ilopilleriksi. "Jos on surullinen päivä, ota vähän Lumikkoa!" on yksi meidän sisäpiirivitseistämme. Okei myönnettäkööt, olen aikamoinen valopilkku. Puhuminen ja jutustelu on mukavaa. Toki minullakin on surun hetkiä. En vain ole kovin herkkätunteinen. Viha on sellainen asia, jota minun on vaikea käsitellä. En tykkää riitelystä enkä pitkävihaisuudesta. Sen lisäksi että ystäväni kutsuvat minua ilopilleriksi, minua kutsutaan myös yhtä "luotettavaksi kuin muuri". Minä en siis salaisuuksiasi muille kerro, joten jos on huolia, minulle voi tulla puhumaan ilman huolta, että muut saavat tietää asioistasi. Kunnioitan yksityisyyttä. Mutta haluan olla mahdollisimman rehellinen.
Mistä minut tunnistaa? Jaa-a. Ehkä helpoin tunnistus on hyvin pitkät, punaiset hiukset. Ne ovat kyllä värjätyt, sen huomaa kyllä kirkkaasta väristä. Tallilla hiukseni on aina kiinni joko kahdella tai yhdellä pitkällä letillä. Silmäni ovat jäänsiniset, mutta ovat lähes aina hymyssä. Naamassani on paljon pisamia, jotka ovat henkilökohtainen ilonaiheeni. En ole kovin lyhyt enkä maailman pisinkään. Keskivertopituinen, voisin sanoa. Lempivärejäni ovat pinkki, keltainen ja vihreän eri sävyt. Pukeudun tallille lähes aina keltaiseen ja vihreään. Omistan kyllä pinkin turvaliivin ja kypärän, ei vain ole tullut niitä paljon käytetyksi. Jos Runo on mukana tallilla, sillä on keltaiset valjaat. Lempivaatekappaleeni on ehdottomasti metsänvihreä neulepaita. Rakastan sitä ja käytän sitä todella usein. En ole mikään meikeissä hipsutteleva merkkihirmu. Enkä kyllä mikään puskan takaa ilmestynyt raparperinaamakaan. Ystäväni sanovat, että tuoksun erilaisille mausteille. Kuitenkin tallillta tullessa tuoksun aina hevoselle ja heinälle. Maailman parhaimmalle parfyymille.
Hevosten kanssa olen ollut tekemisissä pikkunassikasta asti. Kun olin kolme, äiti osti muutaman paso finon ja kasvatti niitä muutaman vuoden. Sitten kun olin kuusi ja oppinut ratsastamaan hieman, äiti myi suurimman osan paso finoistamme ja osti tilalle pari shetlanninponia ja muutaman hienon kisahevosen. Äiti opetti minut ratsastamaan Omar- ja Kismet-nimisillä poneilla. Omar oli vaaleanpunarautias pomminvarma ruuna. Kismet oli kimo tamma, jolta ei kärsivällisyyttä puuttunut, aivoja kylläkin. Kymmenenvuotiaana olin täysin hevosihminen, mutta jostain syystä en halunnut omaa hevosta. Niinpä eksyin läheiselle ratsastuskoululle ja sain hoitohevoseksi Jupiter-nimisen paso fino oriin. Jupiteria hoidin viisi vuotta, kunnes muutimme äidin kanssa toiselle paikkakunnalle. Kolme vuotta ehdin tallia hakea, kunnes löysin Ansamaan. Innostuin heti, sillä Ansamaasta saisin hoitohevosen lisäksi oman kodin.
Harrastan hevosten lisäksi myös lukemista, kirjoittamista, valokuvaamista ja välillä myös koirani Runon kanssa agilityä. Pidän myös kokkaamisesta, ja innostun aina välillä ulkomaalaisten ruokien kanssa. Mausteiden lisääminen on mukavaa. Kaikenlainen toiminta on kiva, mutta välillä on kiva keskittyä johonkin rentouttavaan asiaan. Valokuvaus on kyllä yksi suurimmista intohimoistani ratsastuksen ohella. Ensimmäisen kameran sain yhdeksänvuotiaana ja siitä asti olen valokuvannut. Kuvien laatu ja taso on parantunut huomattavasti. Valokuvaus on ollut minulle tähän asti vain harrastus, mutta ehkä voisin muutaman kuvan myydäkin. Pienenpänä haaveilin myös kirjailijan ammatista. Olen kirjoittanut muutamia novelleja, pari runoakin ja muutaman pidemmän tarinan. Kirjoittaminen on minulle pakokeino muusta maailmasta, ihan kuten ratsastus, mutta kirjoitus pysyy aina harrastuksena. Ratsastus aka hevoset, valokuvaus, kirjoittaminen ja koirani Runo. Elämäni neljä tärkeintä tukipilaria.
Ansamaassa en ole vielä tutustunut oikein keheenkään. Tulkaa rohkeasti jutulle, tähän päivittelen suhteitani teihin!