Chicago, USA
Toukokuu 2016
Juoksin alas huoneiston kiviportaita, tiesin jo myöhästyväni ainakin minuutin. Työnantajani Denniksen aikatauluissa oli pysyttävä, sillä tämä oli kiireinen mies. Olin kiitollinen mahdollisuudesta päästä ratsastamaan näin korkean tason kilpahevosia ja vain siksi, että tuo vanhempi mies oli nähnyt minut kerran ratsailla. Niinpä halusin osoittaa kiitokseni olemalla aina ajoissa ja valmiina, eli mahdollisimman pienenä taakkana.
Mies istui jo autossaan, suuren suihkulähteen toisella puolella. Tämä huikkasi minulle tervehdyksen ja kuittaili jotain unisesta lookistani. Vihasin lähteä ilman, että olin laittautunut kunnolla. Kai näin matkani alussa koin vielä tarvetta olla todella edukseni, tapasinhan päivittäin kymmeniä uusia ihmisiä ja he olivat taloudellisesti ihan eri svääreissä ja sen näki jo kaukaa. Olin tehnyt parhaani, että sulautuisin mukaan edes hieman, mutta kyllä he minut taisivat heti huomata pelkkänä hevosenhoitajana.
"Today we go to my main stable where you will meet the horses I want you to ride. You’ll probably meet their riders there too, they are my team." Dennis kertoi rikkoen hetken hiljaisuuden. Miehellä oli oma kuski, tummahipiäinen Walter, joka kommentoi perään, "You will take the girl straight to the dragon’s palate? Uhh.. it’s a tough world" ja nauroi päälle, samoin Dennis. Kyllähän minua jännitti, aika perkeleesti, mutta ei tällaiselle tilaisuudelle vain sanota ei, se otetaan. Olin henkisesti valmistautunut kovaan kohteluun ja alaspäin katsoviin katseisiin, mutta en kai koskaan olisi osannut odottaa, miten rankkaa se todella olisi.
Tulimme suurista valkeista teräsporteista sisään, jotka Walter avasi lausumalla jotain tien viereiseen laatikkoon. Jonkinlainen salasana ilmeisesti, mikä sai oloni vielä jännittyneemmäksi. Olin astumassa isoihin piireihin, jossa liikkui paljon rahaa ja erilaisia sopimuksia. Isoin työni tulisi varmasti olemaan kaikista hankaluuksista poissa pysyminen. En halunnut sotkeutua mihinkään eripuriin pikkurillinpäälläkään, en taatusti.
Nousin hetki sitten pysähtyneestä autosta. Oveni avasi joku frakkiin pukeutunut mies, joka ei katsonut päinkään. Lähdimme Denniksen johdolla kohti - ilmeisesti kai jonkinlaista - toimistoa. Suuni taisi olla auki koko päivän, mutta siitä se alkoi. Pyörittelin päätäni ja kääntyilin välillä ympäri tutkiessani valtavaa piha kokonaisuutta, jolla risteili ylpeän näköisiä ihmisiä ristiin rastiin. Osa talutti perässään puunattua ja kiiltävää hevosta, osa oli kai lähdössä kisoihin, mutta suurimmalla osalla oli yllään kalliit arkivaatteet. Pistin sen heti merkille ja muistiin, ehkä täällä ei ollut tapana pitää tallikamppeita, jotka pystyi likaamaan.
Dennis avasi suuren rakennuksen oven edessäni, jonka jälkeen minä luikahdin sisään kiittäen. Kengissäni oli pieni korko, se kopsahteli vaalealla marmorilattialla ja askeleistani lähtevä ääni kaikui leveällä käytävällä. Tulimme yhtäkkiä ulos rakennuksen toiselta puolelta, edessäni avautui valtava sisäpihan puutarha, jonka laidalla oli kahvila ja jonka keskellä komeili suuri hevospatsas suihkulähteineen. Ruusujen keskellä, aurinkolasit päässä ja kahvit kädessä istui lauma ikäisiäni tyttöjä, jotka vilkuilivat meidän kulkiessa ohitse, en saanut selvää mitä he puhuivat, mutta supatus oli kitkerää.
Lähestyimme pöytää ja mahassani väänsi, sillä näin sen ympärillä istuvan mieslauman. Jokaisen pukeutumisessa oli oma vivahteensa arvoa, omat tummat värit ja kuvionsa, mutta kaikki soljui yhteen harmonisesti. He kaikki olivat pukeutuneet pukuun, toisilla takki oli olalla, toisilla päällä tiukasti kiinni napitettuna. Osan rintaa koristi säihkyvä rintaneula, toisilla asuun lisä jännitystä toi timanttinen kello, sormus tai korvakoru. Jokainen kuitenkin hehkui tietyntasoista panostusta ja ylpeyttä.
"Boys! Introduce yourself, here is a new face. Tomorrow Majiná will start learning how to take care of your horses. Be nice! I'm going to get some coffee." Dennis kajautti ja tunsin pistoja ympäri kehoa, kun koko puutarha kääntyi päin. Mies lähti kävelemään, jättäen minut hikoilemaan tämän arvioivan pöydän eteen. Jokainen kuitenkin nousi yhden henkilön johdolla ylös ja tulivat kättelemään. "Nathan" ensimmäinen miehistä sanoi ja puristi kättäni melko kovaa. Sitten tämä haroi kädellään vaaleanruskeita hiuksiaan ja otti sitten aurinkolasit pois, paljastaen jään siniset silmät, jotka tuntuivat tuijottavan läpi sielustani. "She's kinda cute, am I right?" Nathan sanoi eleettömästi kääntyen takaisin pöytään. Hän sai vastaukseksi arvioivaa mutinaa ja naurua. Joku tummaverikkö käski minun istua alas, tein kuten käskettiin ja rukoilin jo Dennisin paluuta.
"I'm Keith, welcome to Ruby Stud." porukan ainoa blondi sanoi ottaen minua nätisti kädestä kiinni. Tällä oli vihertävät silmät ja iso valkoinen hymy. Täydellinen hammasrivistö loi ahdistusta, tajusin olevani melko paniikissa, kaikki nämä paineet, kestäisinkö niitä? Olin päättäväinen, olen aina ollut, joten pystyisin siihen kyllä. Näyttäisin näille hienohelmoille, että osaan ratsastaa ja tiedän hevosista paljon. Oli pelottavaa huomata, miten itsevarmuuteni rapistui täällä.
Valtavat tilukset kuuluivat kaikki Ruby Studille, jonka omisti melko koppavan näköinen kolmekymppinen Ruth Ruby, se kylmän oloinen nainen oli joka paikassa. Oliko tyttö niin itserakas, että piti omaa naamaa tunkea joka valotauluun ja seinien tyhjille tiloille. Vaikka paikka oli upea, henkeäsalpaava suorastaan, oli sen henki kolkko ja eloton.
Dennis palasi juuri kun kolmas aikoi selvästi esitellä itsensä, hänen katseensa oli niin kovin suora ja tutkiva. "Dochas, the most handsome and well-mannered of this group." tuo lähes mustahiuksinen sanoi, saaden mylvivää vastarintaa muulta porukalta. Nuorella miehellä oli erikoiset, vaaleanruskeat eläväiset silmät. Pistin hennon aksentin merkille heti, mutta se oli niin vieno, etten ollut varma, olisiko se sittenkin vain murretta.
"If you’re wondering why he speaks bad English, the reason is that he is korean." Nathan kiusoitteli ja muut naureskelivat. "If you’re wondering why Nathan’s shirt is dirty, it’s because he’s a pig" Dochas vastasi ja minun oli pakko tyrskähtää hieman. Ehkä porukka ei ollutkaan ihan niin tiukkapipoista, kuin ensin olin ajatellut.
Pöydän perukoilla istui viimeinen, joka ei vielä ollut tehnyt elettäkään tutustuakseen, en oikeastaan ollut varma oliko hän edes tervehtinyt minua. Loin tähän mystiseen henkilöön pitkän katseen, kuin pyytäen, ettei minun tarvitsisi kysyä kuka hän oli. Toinen ei reagoinut, mutta sitten Dennis käski tämän kertoa nimensä. "Russell, and you will not touch my horse unless I am there." kaikkein synkimpiin väreihin pukeutunut tummanruskeahiuksinen murahti. Tällä oli mustat silmät, jotka kiertelivät ympärilläni, mutta eivät koskaan sattuneet kohdalle.
Välillä Russel nosti pöydältä viinipullon, josta otti pitkiä huikkia. Aaah, tietysti porukassa täytyi olla se yksi musta lammas, se jonka kanssa tulisi varmasti ongelmia ja joka tulisi seisomaan tielläni haman loppuun saakka. Mierda! Tuhahdin ajatuksissani.
Pojat jäivät vielä istuskelemaan pöytään, korkeiden millin tarkkuudella leikattujen ruusupuskien varjoon, kun Dennis lähti kierrättämään minua tiluksilla. Menimme tietysti autolla paikasta toiseen, ei hänellä ollut aikaa kymmenien kilometrien lenkille keskellä arkipäivää. Kävelimme yhden tallirakennuksista päästä päähän, sen varrella oli jokainen hevosista, joita tulisin hoitamaan. Tiesin, että ottaisi aikansa, ennen kuin tuo porukka antaisi minun kivuta hevostensa selkään, mutta hoitaminenkin oli minulle riittävää. Se että sain edes koskea noihin miljoonien arvoisiin eläimiin, oli hullua. Russell ei ehkä ikinä lämpenisi ajatukselle, kun tämä ei näyttänyt tykkäävän edes siitä, että harjaisin tämän tammaa. Jos minun pitäisi hoitaa hänen hevostaan, vain tämän valvovan silmän alla, tulisin repimään hiukset päästä jo ensimmäisellä viikolla.
Nathanin hevonen oli siropäinen kimo ruuna, nimeltä
Fortune, Kohtalo. Siitä sai kaikkein lempeimmän ja rauhallisimman vaikutelman. Nathan oli kouluratsastaja ja kilpaili kuulemma ruunansa kanssa hyvin korkealla tasolla. Porukassa oli myös hänen lisäkseen toinen kouluratsastaja. Yllätyin sen ollessa Russell, olisin voinut vaikka lyödä vetoa että se olisi ollut Keith. Russelin tamma oli, noh.. ihan omistajansa näköinen. Se oli olemukseltaan hermostunut härkä, joka pyöri karsinassaan korskuen.
Cinder, eli Tuhka nimisen tamman vaaleanpunainen turpa, toi kuitenkin vivahteen suloisuutta.
Dochas ja Keith olivat esteratsastajia, mielestäni joukkue oli järkevästi kasattu ja vahvan oloinen, heillä oli molempiin lajeihin taitava parivaljakko. Keith ratsasti
Cinnamon, eli Kaneli nimistä oria. Se oli ehkä tähän mennessä kuitenkin suosikkini. Se hurmasi minut jollain syvemmällä tasolla heti kättelyssä. Sen silmissä loisti voiton tahto ja tarmo.
Viimeinen esiteltävä, ei juurikaan esittelyä kaivannut. Tunnistin tuon nimen heti,
Queen Consort, eli ehkä sitä voisi sanoa ihan vaan Connieksi. Tuo ruunikko, hieman muita pienempi tamma oli muutamia vuosia sitten pyörinyt lähes joka lehden kannessa, se oli hevospiirien silloinen kuuma tulokas. Sen jälkeen se on pitänyt yllä kovaa tasoa. En kuitenkaan osannut odottaa, että se majailisi Ruby Studissa, mutta oliko tuo yllätys. Dochas oli ratsastanut tammaa jo vuosia, mutta sillä oli kilpaillut nainen nimeltä Diana. Nyt olisi miehen vuoro ja he vasta aloittelivat.
Matkalla takaisin Dennisin kartanoa, pääni nuokkui. Olin päivän jäljiltä lopen uupunut. Menisin suoraa lämpimän kylvyn kautta nukkumaan, sillä huomenna olisi aikainen herätys ja ensimmäinen virallinen päiväni tuon nelikon alaisena ja heidän hevostensa hoitajana. Kaipasin kuitenkin jo vähän espanjaan, millainenhan sää siellä oli, ehkä vielä paahtavampi kuin Chicagossa. Onneksi ilta viileni aina.
Pystyin kuvittelemaan miten Tea haettiin sisälle ja se piehtaroi omassa karsinassaan ensin hetken, ennen kuin nukahti tyytyväisenä, miten se aamulla päästettäisiin irti tarhan portilta ja sen kaviot rummuttaisivat nurmikenttää.
[HASH]dochina