Se tuijotti mua intensiivisemmin kuin kukaan koskaan. Se murisi ja ravisti saalistaan. Eloton saalis heilui voimakkaan ravistuksen jälkeen hetken. Peto lähti raahaamaan saalistaan kohti luolaansa. Sen alkukantainen voima ja raaka energia oli jälleen voittanut. Se oli repinyt saalinsa erikseen laumasta, tehnyt siitä elottoman napakalla ravistuksella ja nyt se sai saaliinsa luolaansa. Nyt sen piti enää repiä parhaat palat saaliista irti.
"PIIPAA! Mummi laittaa sut ulkoruokintaan jos viet vielä edes yhden kengän terassin alle. Tänne sieltä!" Huusin ovelta koiralle. Se tiputti mummin sandaalin suustaan mutta jatkoi pakenemista. Pieni musta sai hullutuksen ja juoksi pitkin pihaa niin lujaa kun töppö jaloistaan pääsi.
"Saat kyllä ottaa ton hullun mukaan tallille." Mummi nauroi mun selän takana.
"En tajua sitä. Käytiin kaks tuntia sitten seitsemän kilsan lenkillä samalla kun käytiin juottamassa Liinu. Se nukku välissä tunnin ja nyt se on taas tollanen." Ihmettelin samalla kun kävin pelastamassa mummin sandaalin.
"Minä voisin ottaa ainakin puolet tosta energiasta. Mieti miten nopeesti saisi siivottua ja leivottua." Mummi huokaisi ja lähti takaisin sisälle.
Mä seurasin mummia sisälle samalla vetäen oven kiinni Piipaan nenän edestä. Se sai jäädä ulos odottamaan. Siellä se olisi vähemmän vaaraksi isovanhempien omaisuudelle.
Mä keräsin nopeasti tarvittavat tavarat ja vaihdoin vaatteet. Varastin vielä keittiön pöydän hedelmäkorista kaksi omenaa Liinulle. Eteisestä mä nappasin mukaan Piipaan valjaat ja narun. Koiraa ei tarvinnut paljoa huhuilla kun se näki valjaat. Se kirmasi mua kohti häntä heiluen, hetken mua pelotti ettei koira ehtisi pysähtyä ennen kuin sen paksu kallo paukahtaa mun sääriluuhun.
"Sun pitää Piipaa nyt keskittyä, et voi vaan säntäillä jokaiseen suuntaan." Yritin selittää koiralle joka hyppelehti mun jaloissa edestakaisin. Meidän tallimatka kesti puolet pidempään kun normaalisti pikkumustan riehumisen takia. Musta tuntui että me oltaisiin kävelty ikuisuus kun päästiin vihdoin perille.
Liinu oli virallisesti kotiutunut. En olisi uskonut sitä mutta lauma tarhaaminen oli tehnyt ponille hyvää. Liinusta ja Kalmasta oli tullut ystävät. Ne rapsutteli toisiaan ja söi heinätkin samasta kasasta. Ponien sydäntälämmittävä ystävyys oli myös aiheuttanut minulle ja Majinalle harmaita hiuksia. Tammat olivat karanneet kaksi päivää sitten yhdessä. Kirjava kilpaponi Kalma oli selkeästi Liinua nopeampi, Kalma laukkasi pitkin pihaa niin lujaa kun jaloistaan pääsi. Kalma näytti paljon isommalta kuin Liinu vaikka ponien korkeusero on vain jotain sentin luokkaa. Liinu raukka koitti kipittää kirjavan ponin perässä. Pitkäjalkainen kirjava ratsuponi esitteli upeita askeleita. Liinu puolestaan näytti paksulta vanhalta epämääräisen ruskealta tuntipuksulta. Onneksi ponit antoivat nopeasti kiinni. Liinu luovutti Kalman kiinni saamisen suhteen ja Kalma kyllästyi juoksemaan yksin.
Tänään Liinu onneksi juuri siellä mihin olin sen jättänyt kun kävin juottamassa sen aikaisemmin. Tamma lähti korvat pystyssä tarhan perältä kävelemään kohti meitä. Piipaa jäi kiltisti portille odottamaan kun lähdin kävelemään Liinua vastaan. Liinun lisäksi tarhasta mukaan olisi halunnut lähteä Kalma. Jouduin portilla taistelemaan yhden pakenevan koiran, yhden vinkuvan ja jalkaa polkevan ponin ja yhden kirjavan tyypin ,joka olisi halunnut tulla mukaan, kanssa. Ohjasin Piipaata kauemmas, työnsin Kalmaa takaisin tarhaan ja pidin Liinua riimusta kiinni samalla kun koitin kääntää tammaa ulos tarhasta. Hetken taistelun jälkeen mulla oli oikea määrä poneja oikeissa paikoissa. Liinu lähti kävelemään talliin rauhallisesti mun vieressä, toisin kun meidän koiravahvistus joka repi ja riuhtoi innoissaan nähdessään Majinan. Kiskova ja vinkuva koira toisessa kädessä ja koiraan kyllästyny poni toisessa. Toisesta oli päästettävä irti ennen kuin meillä on Piipaa-muhennosta iltapalaksi. Piipaa onneksi pysyy vapaana kiltisti. Sen lisäksi se rakastaa Majinaa enemmän kuin mitään joten se ei kovin kauas menisi.
"Haluutko vähän käytetyn koiran?" Nauroin Majinalle.
"Voin mä sen ainakin hetkeksi ottaa jos haluut ratsastamaan. Piipaa on Majina-tädin kultapoika." Nainen lässytti samalla kun hän otti Piipaan narun maasta.
"Kiitos. Eikä oo kiire palauttaa!" Huikkasin naiselle kävellessäni pois paikalta nopeasti. Ratsastuksen verran vapaa-aikaa riiviö koirasta kuulosti taivaalliselta.
Tallissa Liinu vaikutti hieman väsyneemmältä kun normaalisti. Tamma nuokkui karsinassa puoliunessa nauttien harjauksesta. Se ei kuitenkaan vaikuttanu yhtään halukkaalta lähtemään töihin. Ponissa oli jotain outoa. Mä halusin kuitenkin testata ratsastaa sillä. Jospa se tosta heräisi. Nopean satuloinnin jälkeen me oltiin valmiita siirtymään maneesiin. Liinun uudet keltaruskeat suojat tuli eilen postissa. Mä halusin testata niitä jo tänään vaikka tarkoitus olikin vain käydä kokeilemassa liikkuuko poni kunnolla. Mä ponnistin itseni satulaan ja kiristin vyötä vähän.
Jo kävellessä Liinu tuntui jäykältä. Edes kaksikymmentä minuuttia kävelyä ei lämmittänyt tammaa. Ravissa se louskutti menemään selkeästi epäpuhtaasti. Muutaman metrin jälkeen se löi jarrut pohjaan. Tamma ei selkeästi halunnut liikkua. Kiipesin nopeasti alas tamman selästä. Löysäsin satulavyötä ja lähdin taluttamaan Liinua pitkin maneesia. Poni näytti helpottuneelta kun me pysähdyttiin. Nyt se on rikki.
Raahasin ponin takaisin talliin. En osannut sanoa mistä se on kipeä joten päätin varmuuden vuoksi kylmätä sen kunnolla. Levitin aarnikaa ponin koko selkään, kylmäsavea kaikkiin jalkoihin ja back on trackin verkkoloimen niskaan. Juotin ponille vielä noin kymmenen litraa melassivettä. Sen jälkeen vein ponin takaisin tarhaan. Eläinlääkäri ehkä määräisi koppilepoa mutta Liinu hajottaisi itsensä jos jättäisin sen yksin talliin.
Kaivoin tärisevin käsin puhelimen taskusta. Ensimmäistä kertaa mä ajattelin mitä tästä voi seurata. Mä en tiennyt kestäisikö poni enää ikinä käyttöä. Mitä jos se on monttu kamaa? Kirjoitin nopeasti puhelimeen ensimmäisen numeron jonka muistin.
"Mummi. Se ontuu. Pahasti."
Linet: pusne