Andrew
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 12
♥ 15
|
by Andrew on Jun 11, 2021 23:35:37 GMT 2
Drewn matkapäiväkirja
|
|
|
Andrew
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 12
♥ 15
|
by Andrew on Jun 11, 2021 23:37:33 GMT 2
Huhtikuun loppu 2021
”Drei what the heck?” Amon puuskahti kunhan selvisi yskänkohtauksestaan mikä tuolle aiheutui henkeen vedetystä oluesta. ”Mä lähden Suomeen. Ainakin kesäksi ja ehkä jatkan syksyllä opiskelemaan” kohautin olkiani ja nostin shotin huulilleni. ”Miksi ihmeessä sinne? Eikö se ole jossain perseessä?” ”Miksi ei. Dochaksella on sielä joku paikka ja vissiin muutama hyvä hevonen. Ja ainahan sieltä pääsee helvettiin jos se osoittautuukin olevan ihan paska paikka” seuraava shotti katosi kitusiini.
--
Keskustelusta Amonin kanssa oli nyt muutama päivä, ja mä katsoin lentokoneen ikkunasta alapuolellani aukeavaa metsämaisemaa. Suomi näytti ihan erilaiselta kuin mihin mä olin tottunut, mutta onneksi mun ei olisi pakko jäädä tänne, enkä mä todennäköisesti jäisikään pitkäksi, jos maa olisi ihan perseestä. En mä tiennyt että oliko Doc ottanut mua tosissaan kun mä olin kysynyt siltä että saisinko mä tulla niiden luo kesäksi, mutta astellessani lentoaseman saapuneiden aulaan mä näin leveän hymyn kasvoilla, jotka ei tuntuneet löytävän mistään vuosia.
”Nice to see you cuz” taputin Dochasia selkään meidän halatessa. ”Never tought that you would grow up kiddo” ruskeiden silmien pilke paljasti sanoihin piilotetun piruilun. ”Ootsä ihan varma että sä pärjäät tämmösessä takapajulassa koko kesän?” ”Jos täältä löytyy ees joku hottis niin ehkä mä pärjään jotenkin”
--
Ajomatka Dochasin tallille meni kuulumisia vaihtaessa, ja mä en tajunnut että miten mun serkusta oli tullut tuollainen. Auton kääntyessä tallin pihaan mä odotin että mä olisin nähnyt jotain paljon hienompaa kuin mitä mä näin. Kai rakkaus ja avioliitto oli pehmentänyt mun serkun pään lopunkin ja mä toivoin että Dochasista ei olis tullut täysi pehmo. Parkkeerattuaan autonsa Doc näytti mulle mihin mä voisin heittää laukkuni.
Mä en odottanut kovinkaan paljoa asuinrakennukselta, mutta mun yllätykseksi se oli ihan viihtyisä. Mä en ollut asunut pariin vuoteen kämppisten kanssa, mutta kuullessani serkkuni kuvauksen tulevista kämppiksistäni, varsinkin violettihiuksinen kuulosti todelliselta namupalalta ja mä ootinkin mielenkiinnolla että mä pääsisin tapaamaan sen kasvotusten.
Kai Dochas tiesi mitä mun mielessä liikkui kun se melkein veti mut tallille ja se esitteli mulle paikkoja ja hevosiaan. Mitä useamman hevosen mä näin sitä varmempi mä olin ainakin siitä faktasta että ratsut ei tulisi olemaan surkeita koko kesän ajan, ellen mä joutuisi sitten ratsastamaan niitä poneilta näyttäviä karvapalloja koko kesän.
|
|
|
Andrew
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 12
♥ 15
|
by Andrew on Jun 16, 2021 12:46:37 GMT 2
Toukokuussa 2021
Mä olin hengaillut jo muutamia päiviä Ansamaassa ja mä olin tavannutkin tallilaisia. Se violettipää, Anni oli varsinkin ihan hyvän näköinen tipu, vaikka ei nyt voinut sanoa parista muustakaan että ne olisi huonolta näyttänyt. Harmittavasti toinen niistä oli jo keretty rengastaa, mutta ei se silti hidastanut flirtin heittoa, varsinkin jos Dochas oli näköpiirissä. No hard feelings cuz.
Se, millaisena kakarana serkku mua piti ei ollut vielä ihan täysin auennut mulle ja mä olinkin kerran (tai kymmenen) nakannut Dochasta märällä, välillä ”vahingossa” myös limaisella tai muuten vain oksettavalla sienellä menettäessäni hermoni siihen. Kai mä olin tarpeeksi kauan toiminut sen puomipoikana ja käynyt muutenkin vain serkun hermoille, kun se sanoi mulle että mä pääsisin tänään ratsastamaan.
Mä jo hetken ajattelin sen virnuilusta että se pistää mut ratsastamaan jotain niistä karvapalloista, mutta lopulta me pysähdyttiin tarhan eteen, jossa oli pari puoliveristä. Mä mietin hetken että missä oli koira haudattuna ja se selvisikin nopeasti, kun Doc kertoi että mä saisin tarhassa seisovan harmaan Salvan ratsukseni. Edestäpäin katsottuna hiirakko ei ollut perus hevosta kummoisempi, mutta kun mä näin sen sivulta mä mietin minkä hemmetin vinttikoirasilakan selkään mua oltiin punkemassa.
”I thought that you have horses. Not greyhouds” mä virnistin taluttaessani hiirakon ulos portista. ”Ha-ha… Trying to be a funny one? You can also take Unikko if you don’t want to ride a Real Horse” viimeiset sanat painottuivat tavalla millä ne oli todellakin merkattu vittuiluksi. ”I thought that I came to visit a human, not a monkey” pyöräytin virnuillen silmiäni ja lähdin taluttamaan hiirakkoa kohti hoitopuomia.
Kaikesta huolimatta se silakka oli ihan kiva kaikessa rasittavuudessaankin laittaa kuntoon ja lopulta me suunnattiin maneesiin. Mun yllätyksekseni Doc jäi istumaan maneesin laidalle, ja mä aloin yrittämään nousemista silakan selkään. Heti kun mun paino vaan oli täysin vasemman jalustimen varassa, tamma lähti liikkeelle ja mä löysin itseni perseeltäni maneesin hiekalta. Dochas räkätti katketakseen aidalla ja mun teki mieli käydä tyrkkäämässä serkkupoika alas aidalta, mutta ainakin vielä toinen sai pitää paikkansa, ja mä kävin metsästämässä sen silakan uuteen yritykseen. Tällä kertaa mä taisin olla tarpeeksi nopea, sillä mä pääsin sen vinttkoirasilakan selkään, ja lopulta kun mä olin kiristänyt vyötä vielä lisää ja lyhentänyt vähän jalustimia yhden lipputangon jäljiltä, mä olin valmis pyytämään tamman liikkeelle.
Visla oli kaikesta vinttikoirasilakkamaisuudestaan ihan kiva hevonen ratsastaa, vaikka ei ehkä ihan sellainen mitä mä toivoin hevoselta. Kyllähän hiirakossa vauhtia oli ja se teki mitä pyydettiin mutta jotenkin mä olisin silti kaivannut jotain muuta kuin tuollaista tavallaan sunnuntairatsua. En mä tiennyt että millaisen aivokuoleman Doc oli kokenut ostaessaan tällaisen hevosen, mutta kai serkkupojalla oli joku syy siihen miksi se omisti vinttikoiran.
Kunhan me oltiin Vislan kanssa valmiita, me palattiin takaisin talliin ja mä jäin hoitamaan vinttikoiraa tarhakuntoon samalla kun Dochas katosi johonkin asioilleen. Kyllä se taisi käskeä mua käyttäytymään mutta miksi vaivautua kun voi heittää vähän lisää vettä myllyyn ja flirttailla sen kauniimmalle ja viisaammalle puoliskolle, tai sitten vaikka sille violettipäälle…
|
|
|
Andrew
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 12
♥ 15
|
by Andrew on Jul 1, 2021 10:41:29 GMT 2
26.06.2021
Dochas oli vitun rasittava. Me oltiin lähdetty juhlimaan mun synttäreitä ja mä en tiennyt että mitä huumejohdannaista Dochakselle oli myyty. Jos me ei olisi oltu baarissa, mä olisin heittänyt sitä jo jollain.
Meidän seurassa istui myös sen hopean orin omistaja ja sen poikaystävä joten mä en voinut menettää kasvojani senkään vuoksi. Doc oli juomien haku vuorossa ja sen palatessa ihan vitun pirteänä ja kännisenä pöytään mä en enää jaksanut virnettä sen naamalla. Mä odotin hetken kunnes se varmasti näkisi ja mä nousin ylös, kiinnitin Majinán huomion itseeni ja otin hellästi kiinni naisen leuasta ja suutelin mustahiuksista suoraan suulle.
Jos virne serkkupojan kasvoilla ei nyt laannu, se saa seuraavaksi tuopista.
|
|
|
Andrew
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 12
♥ 15
|
by Andrew on Aug 10, 2021 18:20:43 GMT 2
26-27.06.2021
Mulla ei ollut montaakaan asiaa mun elämässäni mitä mä pelkäsin, mutta lyhyen listan jatkoksi olin saanut lisätä mun serkkuni nimen. En mä jotenkin ajatellut että se olisi reagoinut niin voimakkaasti siihen mitä mä menin synttäreilläni tekemään, mutta siinä kohtaa kun toinen kävi muhun käsiksi ja nosti mut ilmaan mun kauluksistani siten, että mä en ollut tuntenut maata mun varpaideni alla, mä en ollut ihan varma siitä että pystyisikö Dochas halutessaan tappamaan. En mä tiedä kuka oli saanut sen lopulta irrottamaan otteensa musta, sillä mä olin keskittynyt vain siihen että mä olin saanut taas keuhkoni täytettyä ilmalla sen sijaan että mä köhisin niitä pihalle.
Mä olin kompuroinut mahdollisimman kauas seurueesta ja oikeastaan vain istahtanut lattialle vaikka mä en edes tiennyt oliko se järkevää. Ainut minkä mä tiesin, oli se, että mun oli pakko saada hengitettyä. Joku pysähtyi mun viereeni ja vaikka mä en ollut täysin varma siitä että kuka se oli mutta nopeasti se paljastui Kaapoksi. ”You ok?” ”Mhhmmm. Just need a moment” mä pihisin ja musta alkoi hiljalleen tuntumaan siltä että elämä alkoi voittamaan. Mä istuin vielä hetken lattialla ennen kuin mä uskalsin yrittää nousta ensin polvilleni ja siitä seisomaan, vaikka tietyissä vaiheissa mun olo ei todellakaan tuntunut hyvältä. Onneksi kuitenkin se parani kunhan mä olin saanut vain hetken orientoitua uuteen asentoon. Kun mä sain itseni viimein ylös, mä suuntasin ulos baarista kertomatta kenellekkään että mä lähdin. Palattuani taksilla Ansamaahan, mä kävin keräämässä tavarani Maikun ja Dochaksen vierashuoneesta, jossa mä olin majaillut siitä asti kun mä olin saapunut suomeen. Nyt mä en kuitenkaan tuntenut oloani kotoisaksi niiden katon alla joten mä siirsin kantamukseni B-asuntolalle ja majoituin yhteen vapaista huoneista.
Kunhan päivä vaihtuisi ja mä selviäisin, mun olisi pakko istua alas ja miettiä oliko mun tulevaisuus sittenkään suomessa vai pitäisikö mun pakata laukkuni ja palata kotiin…
|
|
|
Andrew
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 12
♥ 15
|
by Andrew on Nov 10, 2021 22:27:32 GMT 2
10.11.2021
Well, things turned out with a slightly interesting end….
Doc ja Maikku kertoi että ne oli pakkaamassa kimpsut ja kampsut kasaan ja suuntaamassa britteihin koko tallin kanssa. Siinä kohtaa meikäläisen piti päättää että mitä mä teen, pakkaanko kamat ja luikin takaisin kotiin ja suuntaan collegeen vai haistatanko pitkät kaikille ja suuntaan britteihin serkun kanssa. Well to be honest it was an easy choise to make. Ainut, mitä mä en ihan ajatellut tapahtuvan oli se, että mä muuttaisin hevosen kanssa.
Maikku kertoi jotain siitä että Valerianan tyypit olivat vähentämässä hevosia ja näytti parista myynti-ilmoitustakin. Vaikka mun ei ollut ajatuksissa ostaa hevosta vielä pariin vuoteen vaikka mun veri vetikin kisakentille, niin vain mä olin sopinut koeratsastuksen nelivuotiaasta Valerianan Pyromancerista. En mä oikein tiennyt mikä siinä kiinnitti mun huomion, oliko se sitten orin isä vai sen nimi, mutta jokin siinä vaan herätti mun kiinnostuksen. Ei mulla oikeestaan ollut edes kunnolla ostohousut jalassa kun me lähdettiin sitä kattoon Dochaksen ja Maikun kanssa, mutta joku orissa vaan klikkas ja niin me istuttiin Tinon toimistossa kirjoittamassa papereita orista. Enhän mä paljoa kerennyt orin kanssa tutustua kun oli jo aika muuttaa britteihin ja sielä sitten meidän todellinen testi alkoikin.
Järkevä (what???) ihminen olisi varmasti ottanut ensimmäiseksi kisaluokakseen uuden ja varsinkin nuoren hevosen kohdalla jonkin pikkuluokan, tyyliin 90cm mikä oli matalin mitä oli Ansamaiden ekoissa skaboissa tarjolla. Well that would be too easy so why not lift the bar. Kirjaimellisesti, sillä mä naputtelin osallistumisen 120cm luokkaan. Hyppyjään meillä ei ollut varmaan ees yhden käden sormilla laskettavaa määrää mutta lahjattomat treenaa jne. No joo, eihän siinä auttanut muu kuin pistää poni mahdollisimman edustavan näköseksi, hankkia ittelle kisakamat ja ehkä vähä pyytää tolta yläkerran ukolta siunausta ja lähteä radalle.
Noh, eihän se nyt katastrofi ollut. Tyylipuhdasta siitä ei saanut paitsi ehkä kolmen promillen kännissä, mutta me selvittiin. Tokihan ”pientä” hienosäätöä meidän meno vielä tarvii, mutta sentään me tultiin koko rata yhtä matkaa Pyron kanssa. No joo, toki jos ois jaksanut olla siinä kohtaa järkevä, mä oisin hidastanut Pyron menoa kaksoissarjalla, jolloin okserin etupuomi ei ois lähtenyt meidän mukaan, mutta mitäs pienistä. Kyllä meikä uskaltaa sanoa että eka rata uuden hevosen kanssa tommosella korkeudella ja vaa yhdellä puomilla on ihan perkeleen hyvä suoritus. Tokihan Dochaksella oli omat mielipiteensä mutta who cares. Ois ite hypännyt Pyron kanssa radan jos kerta piti päästä jotain kitisemään. Noh, long story short: mulla on hevonen, me ollaan jo kisattu ja mulla ei oo mitään helvetin ajatusta siitä että miten me jatketaan. No jaa, kai ne on pieniä murheita tässä hetkessä joten ei tässä kai auta kun oppia ratsastamaan tota hevosta paremmin ja suunnata kohti seuraavaa pettymystä. Eihän se oo kun estemestaruuksissa että no biggie.
|
|
|
Andrew
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 12
♥ 15
|
by Andrew on Nov 17, 2021 23:29:00 GMT 2
17.11.2021
Oh dear god mä en kestä Dochas Ansamaata. En mä tiennyt että pitikö Maikku sitä puutteessa vai mikä hemmetti sillä oi, mutta perseestä se on. Mä olin antanut Pyrolle pari päivää vapaata sen jälkeen kun me oltiin saatu meidän edelliset kisat pakettiin ja ennen kuin me alettiin valmistautumaan kohti estemestaruuksia mihin mä olin meidät ilmoittanut. En mä tiennyt että oliko se ihan hullua lähteä kisaamaan tommosiin pippaloihin meidän toisena kisana, mutta yrittänyttä ei laiteta ja me saataisiin vähintään kokemusta jos me ei tuotaisi tulosta.
Kyllähän mä tiesin että mä olin nuori ja että mä en ehkä ollut ihan niin kokenut kuin se mutta niinkun miksi ihmeessä se ei voinut antaa mun tehä asioita sillä tavalla kuin mä halusin ja auttaa vaan silloin (jos) kun mä tarvin sen apua? Noh, ehkä täydellisessä maailmassa se osaisi olla hiljaa ja vain keskittyä siihen että se treenaisi omia hevosiaan ja valmistautuisi omiin kisoihinsa tai vaikka sitten vikittelisi vaimoaan. Kyllähän mä olin yrittänyt alkuun kestää sitä ja kuunnella sen neuvoja sekä ehkä ottaa niistä opikseni – sillä oli kuitenkin hyviä pointteja ajoittain – mutta pääasiallisesti mä en vaan jaksanut sitä. Mä yritin kyllä parhaani mukaan olla sille mahdollisimman mukava ja esittää että mä kuuntelin ja otin vastaan sen oppeja.
Totta puhuen mä olisin halunnut vain tehdä ja treenata oma-aloitteisesti koska en mä muuten oppisi ikinä treenaamaan hevosia. Olinhan mä luonut jonkinlaisen suunnitelman sen suhteen että miten me harjoiteltaisiin Pyron kanssa kohti kisoja ja tarvittaessa mä olin valmis pyytämään apua joko Kertulta tai sitten Fransilta tai jos pakko oli, Dochasilta. Kuitenkin mun suunnitelma meni jo ekana päivänä vituilleen, ennen kuin mä olin saanut edes ensimäistäkään harjaa laskettua kädestäni. En mä tiedä miten ihmeessä mä onnistuin valitsemaan Pyron ratsastamiselle juuri sellaisen ajan kun Dochas oli tallissa eikä ratsastanut kolmea hevosta peräkanaa. Mun suunnitelma oli ratsastaa Pyro lävitse sileällä ja vähän kokeilla että miltä ori tuntui sekä valmistella sitä seuraavan päivän hyppyihin.
Ollessani saanut juuri harjattua puolet hevosestani, Dochas tuli ”juttelemaan” mulle. Tokihan sen juttelu oli oikeastaan enemmänkin sitä, että se yritti kaivaa esiin mitä mä olin suunnitellut tekeväni Pyron kanssa. Mä yritin kertoa sille mahdollisimman informatiivisesti mutta tylsästi siitä, että mitä mä olin ajatellut tehdä orin kanssa ja sulattaa näin mun serkun mielenkiinnon siihen että se haluaisi tulla seuraamaan mun treenejä. Kuitenkin mun ärsytyksekseni se halusi tulla seuraamaan mun treenejä ja mä tiesin että se menisi vain tappeluksi joten mun treeni-intoni laski vain entisestään. Dressage ei ollut mun lajini, mutta mä tiesin että mä tarvitsin sitä myös rataesteillä joten mä yritin parantaa tapani nyt oman hevosen kanssa vaikka ajoittain se oli hankalaakin.
Mä olin saanut just Pyrolle satulan selkään kun Eleanor tuli taluttaen sen päivän ratsua. Me oltiin juteltu jonkin verran, se oli kuitenkin aloittanut aikalailla samaan aikaan kuin me oltiin saavuttu englantiin. Lia oli mun kanssa saman ikäinen ja se oli ratsastanut myös lapsesta asti ja me oltiin löydetty paljon yhteisiä puheenaiheita. Oltiinhan me ehkä jatkettu kerran tai kaks myös johonkin paikalliseen pubiin tai sitten syömään johonkin mikä oli meistä kuulostanut hyvältä just siinä hetkessä.
”Tulossa vai menossa?” ”Valitettavasti vain menossa. Toki mun tekis mieli vain unohtaa että mä olin ees ajatellut liikuttaa Pyron tänään…” ”Ah, serkkusko aiheuttaa taas ongelmia?” ”Mhhhmmm…” ”Lähe meidän kans maastoon? Saisit ajatuksias johonkin muualle ja mä uskon et Pyroakaan ei haittaa vaikka se ei joudukaan leikkimään dressagehevosta tänään.” ”Totta puhuen, se kuulostaa kyl paljon paremmalta ajatukselta kun suunnata maneesiin Dochasin grillattavaksi koska ei se kuitenkaan osaa pitää turpaansa kiinni katsomossa. Oispa se kiinostunut vaikka jalkapallosta tai jostain mihin se voisi keskittyä silloin kun se ei oo ratsastamassa…” ”Nonnin, eli sitten vaan Pyrolle suitset päähän ja menoks. Varmaan parasta ans lähtee ennen kuin Dochas näkee että sä luistat sun sunnitelmasta?” ”No joo… Toi on kyl hyvä pointti” mä virnistin samalla kun aloin suitsimaan oriani. Lopulta Pyrokin oli valmiina ja me talutettiin molemmat ratsut ulos, ennen kuin Lia ratsautui edeltä ja mä seurasin sen esimerkkiä ja kunhan me molemmat oltiin ratsujemme selässä, me lähdettiin suuntaamaan sellaiselle maastopolulle, jossa me voitaisiin antaa ratsujen revitellä kunnolla.
Tunnin maastolenkki vauhdikkaalla laukkapätkällä oli juuri se mitä mä oikeastaan kaipasin ja kun me lopulta palattiin Lian kanssa tyytyväisiltä vaikuttavien hevosten kanssa tallille, päätös lähteä maastoon koulutreenin sijaan tuntui enemmän kuin hyvältä päätökseltä.
|
|
|
Andrew
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 12
♥ 15
|
by Andrew on Jan 22, 2023 1:14:11 GMT 2
Elämä Oxfordissa oli erilaista kuin mihin mä olin tottunut sinä aikana, kun mun elämääni ei oikeastaan kuulunut muuta kuin Helvetisti vapaa-aikaa ja hevoset. Olinhan mä pariin otteeseen katunutkin hakemukseni lähettämistä yliopistoon, mutta kuitenkin mä päätin näyttää kaikille, että musta olisi tähän ja yritinkin parhaani mukaan keskittyä opintoihini. Ihan kaikista ensimmäisen vuoden kursseista mä en pitänyt, mutta yritin silti parhaani, jotta pääsisin kurssit edes rimaa hipoen lävitse ja voisin jatkaa seuraavalle lukukaudelle.
Viikonloppuisin sekä joululomalla olin käynyt serkkuni luona Green Magessa jotta saatoin käydä ratsastamassa Pyroa. Silloin kun olin kiinni luennoilla ja muutenkin yliopistolla Lia oli hoitanut orin liikuttamista. Pariin otteeseen olin jopa maksanut ulkopuoliselle ratsuttajalle siitä, että tuo oli käynyt hyppäämässä orilla hieman isompia tehtäviä. Pyrosta oli selkeästi huomattavissa, jotta orilta puuttui samanlainen rutiini kuin mitä sillä oli ollut minun ratsastamanani. Olinhan yrittänyt löytää orille jonkinlaista ylläpitodiiliä opiskelujeni ajalle, kuitenkaan siinä suuremmin onnistumatta.
Dochasin ollessa nykyään isä ei tuokaan kerkeäisi ottamaan oria kisattavakseen, joten todennäköisesti jossain kohtaa minun täytyisi tehdä uusia suunnitelmia Pyron jatkon suhteen. Tokihan jos mikään muu ei auttaisi, sitten todennäköisesti minulla ei olisi mitään muuta mahdollisuutta kuin laittaa ori myyntiin, mutta niin kauan, kunnes muita vaihtoehtoja olisi tarjolla, en siihen puuhaan ryhtyisi. Varsinkin kun orin esittely potentiaalisille asiakkaille olisi oma projektinsa ollessani useamman kymmenen kilometrin päässä Green Magesta. Onnekseni Lia piti oria edes jonkinlaisessa kunnossa, joten Pyron kunto ei pääsisi toivottavasti rapistumaan ihan täysin ennen kesäkuuta, kun pääsisin ensimmäiselle pidemmälle lomalleni Oxfordista ja minulla olisi vihdoin ja viimein aikaa treenata orin kanssa kunnolla.
Ehkä syksyllä kävisimme hyppäämässä orin kanssa jotkin pienet kilpailut ihan vain selvittääkseni minkälaisella tasolla Pyro sillä hetkellä olisi, mutta mitään kiirettä tai muuta en sen kanssa pitäisi. En edes tiennyt olisiko ori edes sellaisessa kunnossa, jotta sen kanssa olisi kannattavaa lähteä kokeilemaan onneaan kilpailuissa, joten tarkemmat suunnitelmat voisi tehdä vasta lähempänä sitä hetkeä, kun kilpailuilmoittautumista olisi järkevämpi lähettää. Sitä ennen täytyisi vain selvitä seuraavista lukukausista ja odottaa kesäkuuta ja kunnollista lomaa.
|
|
|