Elisa
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 14
♥ 28
|
by Elisa on Apr 24, 2020 18:30:59 GMT 2
|
|
|
Elisa
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 14
♥ 28
|
by Elisa on Apr 24, 2020 19:22:52 GMT 2
1. Uusi poni, uusi paikka Naputtelin aavistuksen hermostuneena auton ovea sen liikkuessa eteenpäin. Päivä oli ollut jo pitkä, sillä lähdimme jo aikaisin aamusta hakemaan ensimmäistä ylläpitoponiani sen omistajalta. Olin tykästynyt Saimiin heti. En edes tiennyt, mikä siinä oli kolahtanut niin kovasti istuessani ensimmäistä kertaa raudikon ruskeaan estesatulaan. Ponin omistaja Milja oli etsinyt jo jonkinaikaa Saimille uutta poni-ikäistä ratsastajaa, hänellä riitti hommaa jo oman puoliveritammansa kanssa ja halusi enemmän kuin mieluusti tarjota poniratsastajille mahdollisuuksia laadukkaalla ponilla. Edellisen ratsastajan ponivuodet päättyivät viime kauteen. Sain hetken suorastaan tapella vanhempieni kanssa Saimin kohtalosta, mutta lopulta he antoivat periksi.
Ja tässä sitä oltiin, matkalla kohti Ansamaata. Maisemat vaihtuivat, mutta ajatukseni eivät. Tulisimmeko viihtymään Ansamaassa ollenkaan? Mitä jos ihmiset siellä olisivat aivan kamalia? Entä jos minua katsottaisiin ikäni puolesta kieroon? Tai tuommoisen ponin vuoksi? Okei, nyt Elisa lopetat tuon yliajattelemisen, siitä ei oo mitään hyötyä. Vilkaisin silmäkulmastani auton ratissa olevaa isääni, hän näytti yllättävän tyytyväiseltä tilanteen nähden.
Ilta-aurinko oli pikkuhiljaa jo laskemassa horisonttiin saavuttuamme Ansamaan pihaan. En ollut ikinä siellä käynyt, vaikka asuimmekin muutaman kilometrin päässä. Olin itse asiassa hieman jopa yllättynyt siitä, että lähes naapurissa oli talli. Avasin oven ja astuin ulos. Ilma oli kylmä, joten laitoin aikaisemmin avaamani takin vetoketjun kiinni. Auton ovi takanani pamahti hieman turhan kovaäänisesti kiinni saaden kentällä olleen hevosen hieman säpsähtämään. Hups! Siirryin kuitenkin trailerin puolelle, missä rautias poni otti minut höristen vastaan. "Hei pikkuinen", höpisin tammalle. Isäni sai samaan aikaan lastaussillan alas ja puomin auki kun minä ponin irti trailerin naruista. Työnsin kevyesti Saimia ryntäistä saaden sen peruuttamaan. Silta tömisi hieman ja maan kamaralle päästyään Saimi nosti päänsä niin korkealle, kuin sen kokoinen poni vain sai. Se haisteli uuden tallin ilmaa päästen pienen hörinän nähdessään kentällä olevan hevosen. "Hei! Olet varmaan Elisa?" kuului naisen ääni takaani. Käänsin pääni ehkä hieman turhan nopeasti, sillä narun päässä oleva Saimi hätkähti hieman taaksepäin. Kysyjä osoittautui tummatukkaiseksi, selvät latinopiirteet omaavaksi naiseksi. Kysymys tuli myös todella itsevarmasti - niin itsevarmasti, että käperryin siihen omaan kuoreeni ja hetken vain tuijotin kysyjää. "Ähm, joo kyllä. Elisa Kinnunen. Ja tässä on Saimi. Oot varmaan Ansamaan omistaja?" totesin varovasti seuraten tarkkaan naisen eleitä. Tunsin itseni hieman ehkä epävarmaksi ja saatoin vain toivoa, ettei se näkynyt pahasti. "Kyllä, Majiná Ansamaa", kuului vastaus ja samalla ojentui käsikin. Tartuin siihen varovasti. "Tervetuloa!" "Kiitos! Mihinkäs voin Saimin viedä?" kysyin naurahtaen ponille, joka selkeästi halusi alkaa tekemään tuttavuutta Majinán kanssa. "Tulkaa perässä, näytän karsinan ja mihin voit viedä tavaroita", nainen sanoi ja lähti johtamaan meitä talliin.
Tavarat olivatkin jo pian paikoillaan, se kävi kahdelta ihmiseltä melko nopeasti. Onneksi Saimilla oli tavaraa paljon entuudestaan, minun ei ollut tarvinnut hankkia kuin uudet suojat maastoesteitä ajatellen. Edellinen ylläpitäjä oli henkeen ja vereen esteratsastaja eikä suostunut vilkaisemaankaan maastoesteitä, joten hän ei ollut hankkinut uusia rikkoutuneiden tilalle. Nämä suojat kyllä olivatkin melko arvokkaat eli saisivat kyllä kestääkin. Laitoin karsinan oveen pari loimea, mitä mahdollisesti tarvittaisiin ensimmäisenä; fleece-, villa- ja sadeloimet. Muut voisivat olla kaapissa ja kaikki muukin säilyy siellä ja varustehuoneessa. Huokaisin helpotuksesta, kun muutto sujuikin yllättävän kivuttomasti. "Eiköhän lähdetä kotiin?" isäni kysyi turhautuneena. Pyöräytin hieman silmiäni isän kärsimättömyydelle, häntä ei kyllä tulisi saamaan tallille muuten kuin traikun vetäjäksi - jos siihenkään.
En malttaisi odottaa, että pääsisimme starttaamaan kunnolla valmentautumisen ja kisaamisen. Mutta siihen olisi vielä aikaa.
|
|
|
Elisa
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 14
♥ 28
|
by Elisa on May 26, 2020 16:36:56 GMT 2
2. Kesä, kisat ja kärpäset Klik. Sinne meni. Ilmoittautuminen mun ja Saimin ensimmäisiin kisoihin. Ne olisivat jo tämän viikon sunnuntaina ja starttaisimme melko helpot 70 ja 80 sentin luokat. Painoin huokaisten läppärin kannen kiinni ja laitoin sen takaisin reppuun koulukirjojeni sekaan. Olin tullut käytännössä suoraan koulusta tallille, mikä ehkä oli hieman huono veto, sillä päivä oli ollut muutenkin pitkä. Vaikka varsinaista koulua meillä ei enää ollutkaan, verottavat pitkät koulumatkat paljon. Ja nyt pitäisi vielä treenatakin, miksi en opi ikinä, että on parempi käydä ensin hengähtämässä kotona?
Raudikon karva kiilsi lämpimässä auringonpaisteessa lähtiessäni hakemaan Saimia sisälle. Kelit olivat lämmenneet huomattavasti viime viikkojen aikana, mutta vilukissana ja herkästi palavana pyrin pitämään pitkähihaisia niin pitkälle kuin mahdollista. Luojalle kiitos urheiluvaatteista, joissa hikiläntit eivät näy! Saimi hörähti varovasti huomatessaan minut, enkä voinut estää pienen hymyn syntymistä kasvoilleni. Avasin tarhan portin alalankoja päästäkseni tarhan puolelle ponin kävellessä hieman minua vastaan. "Hieno tyttö", mutisin hiljaa rautiaan tutkiessa kättäni herkkujen toivossa. Kun herkkuja ei löytynytkään, päästi Saimi pettyneen oloisen huokauksen nyrpistyen silmissä. Ponin korvat kääntyivät taakse ja paino siirtyi lähes täysin oikealle takaselle Saimin alkaessa lepuuttamaan vasenta takastaan. Hymähdin hyvittuneesti riimunnarun lukon kilahtaessa kiinni ja käännyin avaamaan portin. Raskaan huokauksen saattelemana Saimi asteli perässäni talliin saakka. "Ymmärrän kyllä, mielummin minäkin nauttisin ulkoilmasta muuten kuin työn merkeissä", jatkoin puhelemistani ponille alkaessani harjaamaan sitä karsinan viileydessä. Vaikka sadetta ei ollut kuulunut useaan päivään, oli Saimi silti jostain löytänyt pienen kosteikon ja pyörinyt siinä. Nyt kura oli kuivunut melko tiukkaan tamman karvaan, joten päätäni pudistellen tartuin kumisukaan ja aloitin pyörittelyn.
Ja se kuivunut kura tarttui hyvin pitkälti kasvoihini. Mun oli aivan pakko huuhdella kasvot ennen varustamisen aloittamista, sillä tuntui siltä, etten pian näkisi yhtään mitään. Tai vähintäänkin pelottelisin jonkun tallikaverin kuoliaaksi. Painoin kypärän päähäni ja vaihdoin kulahtaneet harmaat tallitennarini ratsastussaappaisiin. Nappasin hanskat ja kouluraipan vielä mukaani ennen kuin otin Saimin suitset ja koulusatulan telineistään. Katselin samalla satulassa valmiina olevaa tummansinistä huopaa, joka täytyisi ehdottomasti pestä tämän päivän jälkeen. Heitin satulan varovasti Saimin selkään asetellen sen paikoilleen. Onneksi ponini oli melko helppo varustaa, pullistelu ja näykkiminen tästä vielä puuttuikin. Pian olimmekin kumpikin valmiita ja otin suunnaksi tyhjän kentän.
Tuttuun tapaan mulla meni aikaa, ennen kuin Saimin toimimaan edes jotenkuten avuilla. Edes lämmin keli ei tuntunut hidastavan ponia, joten vasta lähes puolen tunnin verryttelyn jälkeen alkoi Saimi antaa myöden ja jopa kuunnella. Näinpä pystyin aloittamaan varsinaisen työskentelyn välikäyntien jälkeen. Laukka oli meille ratsukkona vaikein askellaji, sillä Saimilla on tapana hieman kuumua siitä ja itse en vain osannut työstää laukkaa niin hyvin kuin käyntiä tai ravia. Näinpä hieman riskillä ajattelin tehdä vastalaukkatreeniä kolmikaarisella. Keräsin ohjat tuntumalle ja sainkin yllättävän nopeasti Saimin takaisin kuulolle. Nostin päädyssä myötälaukan, joka nousikin melko vauhdikkaasti. Vaadittiin kaksi pääty-ympyrää, jotta rautias tasoittui ja sain aloitettua varsinaisen tehtävän. Taivutin ponia sisälle kaarteessa pitäen hyvän sisäpohkeen tuen. Suoristus ja kaarre vastalaukassa. Katse pysyi tiukasti reitillä edessä samalla, kun tuin pohkeella pitäen laukan voimissaan. Suoristus, taivutus ja myötäys kaarteen jälkeen nopealla kehulla. Ai että, kuinka tykkäsinkään tästä ponista!
|
|
|
Elisa
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 14
♥ 28
|
by Elisa on Jun 7, 2020 23:14:21 GMT 2
3. Kisakauden avaus 31. toukokuuta 2020 Satula ja siinä sininen kisahuopa, suitset ja huovan kanssa samaa sarjaa oleva korvahuppu, martingaali, kisanumero, siistit kisasuojat, harja, kaviokoukku, ötökkämyrkky. Kypärä, raippa, saappaat, hanskat, kisahousut, turvaliivi. Silmäilin traileriin ja auton takapenkille pakattuja tavaroita hieman ehkä hädissäni. Olin kisannut kyllä ennenkin, mutta jostain syystä stressasin aivan hurjasti. En tiennyt miksi, mutta jokin mua ahdisti. Isästäni näki, että häntä ärsytti lähteä Rovaniemelle asti kisoihin, varsinkin kun kyseessä oli aivan pikkukisat. "Noh, jokos sitä ollaan valmiita?" tämä tuhahti. Mulkaisin isääni kiukkuisena mutisten jotain ponin lastaamisesta. Olin tullut jo aikaisin tallille laittamaan Saimia kuntoon ja parhaillaan tamma seisoi karsinassa. Minun piti laittaa sille vain kuljetussuojat jalkaan, jonka jälkeen poni olisi valmis lastaukseen.
Matka sujui oikein hyvin, Saimi oli melko tottunut matkustamiseen jo aikaisempien ylläpitäjien kanssa. Kisapaikalla menin tottuneesti ensin maksamaan startit, jonka jälkeen katsoin ratapiirrokset. Voi luoja, haastava rata molemmissa. Nappasin piirroksista kuvat, jonka jälkeen palasin autolle. "Joku hätänä?" isäni kysyi nähdessään turhautumiseni. Vaikkei isä tykännytkään siitä, että nakitin häntä aina kuskiksi ja hevosenhoitajaksi, ystäväpiirissäni kun ei sattunut olemaan hevosihmisiä, yritti hän aina tsempata. "Vaikeat radat. Paljon lyhyitä lähestymisiä ja mitä vilkaisin kentälle niin jonkinverran erikoisesteitäkin", huokaisin avatessani auton oven. Pälyilin äkkiä ympärilleni ihmisten varalta, ennen kuin vaihdoin juoksuhousut valkoisiin kisahousuihini. Onneksi isä oli oppinut viemään auton vähän syrjempään, joten pystyin usein huoletta vaihtamaan housut vasta kisapaikalla. Kiepautin jo valmiiksi letillä olevat hiukseni nutturalle niskaan ja huokaisten nousin traileriin sivuovesta.
Kun poni oli varustettu ja minullakin turvaliivi ja kypärä päässä, oli aika lähteä verkkaamaan. Tuttuun tapaansa Saimi kävi aika kierroksilla. Sain tehdä paljon töitä, että saisin tamman sileällä edes jotenkin kuulolle. Kun kuulutettiin, että rataan pääsee tutustumaan, hyppäsin Saimin selästä lähes vauhdissa ja ojensin ohjat isälleni, joka melko tottuneesti lähti steppaavan ponin kanssa kävelemään radankävelyn ajaksi. Ja mikäli rata näytti vaikealta jo piirroksesta, niin radankävelyssä se näytti vielä vaikeammalta: radalla oli muuri, pieni pressu okserin alla ja mitä kummallisempia koristeita joidenkin puomien alla. Huokaisin syvään kävellessäni takaisin verryttelyyn. Mulla olisi todellinen työmaa edessäni tänään.
Ja työmaahan se olikin. Ensimmäisenä meillä oli vuorossa 70 sentin rata. Matkamme tyssäsi heti ensimmäiselle esteelle, keltainen pysty, jonka alla oli peloketta. Saimi päätti stopata siihen, koska pystyn alla olevat kukat olivat pelottavia. Hengitin syvään ja lähestyin uudelleen. Yli päästiin, melkoisella ilmavaralla, ja loppurata mentiinkin sitten vauhdilla. Mutta ilman enempiä virhepisteitä! Mua vähän masensi, vaikkakin olin tyytyväinen siitä, ettei enempiä kieltoja tullut. Kun sitten katsoin tulokset luokan loputtua, niin masennuin entisestään. Olimme viimeiset, jotka olivat päässeet hyväksytysti loppuun.
Ei auttanut muu kuin tsempata seuraavalle radalle, joka oli kymmenen senttiä korkeampi. Saimi tuntui jotenkin väsähtäneeltä, vaikka tamma harvoin väsyikään. Luottavaisesti menin kuitenkin radalle. Pillin vihellys kuului ja lähdin lähestymään ensimmäistä estettä, joka oli sama kuin edellisessäkin luokassa. Pääsimme helposti yli, mutta toinen este ei ollutkaan meille tuttu. Ja Saimi huomasi sen, vaikka yritinkin tsempata. Uudella lähestymisellä yli, mutta tamma tuntui silti jotenkin vetelältä. Menimme siis melkoista etanavauhtia koko loppuradan.
"Mä luovutan! Ei tästä oikeasti tule yhtään mitään. Alan harrastamaan neulomista, ei tarvitse hävetä silmiä päästään muiden nähden!" paruin kävellessäni Saimin kanssa takaisin autolle. "Elisa! Vaikka mieleni tekisikin sanoa, että lopeta hevosharrastus niin et sinä voi luovuttaa. Ei kaikki ole seppiä syntyessään", isäni lohdutti. Tässä vaiheessa oikeasti jo itkin. Mua hävetti ja paljon. Ei se, että ensimmäisessä luokassa olimme viimeiset hyväksytyn suorituksen saaneet, vaan se, että toisessa luokassa saimme virhepisteitä enimmäisajan ylityksestä. Saimin kanssa, enimmäisajasta?! Olin hämmentynyt, shokissa ja pettynyt itseeni. Entä jos poni olikin kipeä? Tai ei vain sopinut minulle? Entä jos olinkin vain huono ratsastaja? Vaihtoehdot vilisivät päässäni, mutta eniten vihasin vain itseäni. Jotakin minä olin tehnyt väärin, mutten vain tiennyt mitä.
|
|
|
Elisa
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 14
♥ 28
|
by Elisa on Jun 18, 2020 15:00:15 GMT 2
4. Ei niin true koulutuuppari 17. kesäkuuta 2020 "Oikeesti, sinä koulukisoihin? Kaikkea sitä näkee!" ystäväni räkänauru kuului tuolille laittamaltani puhelimelta. Harjasin tyytyväisenä Saimia treenikuntoon jutellen samalla ystäväni Lotan kanssa. Olimme aikoinaan tutustuneet ratsastusleirillä ja meistä oli tullut erittäin läheisiä. Lotta esimerkiksi tiesi oikein hyvin, että meistä kahdesta minä olin se esteratsastaja ja hän niin sanottu true koulutuuppari. "Kyllä, ilmoittauduin koulukisoihin. Se on vielä viiden osakilpailun cup", huokaisin. Emme koskaan Lotan kanssa tapelleet, mutta juuri tämmöistä pientä ivailua harrastimme kyllä päivittäin. Siitä oli tullut jotenkin se meidän juttu. "Even better!" Lotan nauru vain paheni ja ensimmäistä kertaa ikinä mun teki mieli lopettaa puhelu juuri siihen paikkaan. Myönnän kyllä, etten ollut mikään paras kouluratsastaja, mutta miten voisin olla hyvä esteratsastaja, mikäli en osannut sileän juttuja? Ja kisatilannehan on melkeinpä parasta mahdollista treeniä.
Hopeiset jalustimet välähtivät nopeasti auringonvalosta taluttaessani Saimin kentälle. Tummansininen huopa näytti hyvältä ponin rautiasta karvaa vasten, joten hyvillä mielin ponnistin koulusatulaan. Satula tuntui hyvin oudolta takapuolen alla, normaalisti kun ratsastin lähes aina estesatulalla myös sileän treenit. Periaatteessa helppo B on helppo taso, enkä tiedä miksi olin sille jäänyt junnaamaan. Saimin kanssa toivon mukaan pääsisin kehittymään myös koulupuolella, olihan sillä kenttäponina osaamista sinnekin. Alkukäyntien jälkeen otin ohjia tuntumalle ja ratsastin ensin avut läpi käynnissä. Tykkäsin edetä melko rauhassa ja siten, että poni varmasti olisi kuulolla varsinaisen työskentelyn alussa. Siksi monesti työstin käyntiä, usein jopa melko pitkään. Tein nytkin paljon taivutteluja ja väistöjä tammaa herätelläkseni ja jatkoin samaa linjaa myös raviverryttelyssä. Laukassa annoin ponin edetä melko pitkällä kaulalla alkaen kokoamaan ponia enemmän parin kierroksen jälkeen.
Olin varma, että kyllä meistä Storywoods Dressage Cupiin mennessä tehtäisiin ihan kelpo kouluratsukko.
|
|
|
Elisa
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 14
♥ 28
|
by Elisa on Jun 25, 2020 20:20:45 GMT 2
5. Kenttäavaus 22.-24. kesäkuuta 2020 Olin hieman viime tingassa ilmoittautunut Auburn Estatessa järjestettävään Kalla Cupiin, kenttäratsastuksessa harrasteluokkaan ja myöhemmin viikolla kilpailtavaan kouluratsastuksen KN Specialiin. Itse cupin voitosta emme taistelisi, vaan menimme muuten kilpailemaan ja starttaamaan samalla myös kenttäuramme. Tämä hieman jännitti: Saimi oli tietynlaisesta kyttäämisestään huolimatta kokenut kenttäponi, mutta mulla oli alla vain pari starttia, eivätkä nekään olleet menneet mitenkään mainittavan arvoisesti. Niinpä kun matkasimme kisoja edeltävänä päivänä Auburniin, kerkesin miettiä ties kuinka monta kertaa viime hetken perumista. Mutta siinä sitä oltiin maanantaina, tekemässä Saimille sykeröitä. En sitä hommaa edelleenkään osannut, mutta muutamien epäonnistuneiden sykeröiden jälkeen olin oppinut tekemään niistä edes siedettäviä. Kertasin päässäni harrasteluokan kouluohjelmaa, jonka olin pari kertaa aikaisemminkin mennyt. Ruskeassa koulusatulassa oleva valkoinen huopa näytti oudolta, koska ensinnäkin käytin koulusatulaa harvoin ja toiseksi, en ollut käyttänyt vielä valkoista kisahuopaa kertaakaan. Kiristin vyön vielä kertaalleen ennen kuin painoin kypärän päähäni ja lähdin kohti verryttelykenttänä toimivaa derbykenttää. Siirsin oikeaa pohjettani taaemmas nostaakseni laukan. Vasen laukka nousi nätisti juuri pisteessä ja ratsastin (ainakin omasta mielestäni) lähes täydellisen pääty-ympyrän. Siirtyminen raviin tapahtui töksähtäen ja manasinkin asiaa hetken mielessäni. Siirsin ajatukset nopeasti kuitenkin seuraavan kirjaimen käyntiin, joka oli ratsukkona meidän heikoin askellaji. Monesti Saimi ei malttanut kävellä ja tälläkin kertaa sain kunnolla tehdä töitä oikean askellajin säilyttämiseksi. Sitten olikin enää lopputervehdys ja saatoin huokaista helpotuksesta. Meidän debyytti aitojen sisällä oli tehty, vaikkakin viikkoa aikaisemmin mitä piti. Ja tulokset yllättivät suuresti! Kaikki pisteet olivat 6,5 ja 8 välillä, heikoiten meni tuomarin mielestä oikea laukannosto ja askeleen pidennys ravissa, jonka lisäksi saman 6,5 pisteen tuomion sai alapisteissä lennokkuus. Lopputulos oli 70,36 prosenttia ja 44,5 virhepistettä kokonaiskilpailuun, jossa jatkaisimme toiselta sijalta. * * * Tiistai ja maastokoe. Olisin valehdellut, mikäli olisin sanonut etteikö olisi jännittänyt. Jännitti ja paljon. Mun kädet tärisivät ihan älyttömästi laittaessani Saimin sinisiä kenttäsuojia tamman jalkoihin. Tiesin, että ennen verryttelyä mun olisi pakko rauhoittua tai muuten kisasta ei tulisi mitään ja kiellettäisiin lopulta ulos. Ja sitä en tietenkään halunnut, halusin pitää paikkani kolmen parhaan joukossa alusta loppuun. Asettelin satulan tamman selkään, kiristin vyön, laitoin suitset ponin päähän sekä remmit ja martingaalin kiinni. Tarkistin vielä Saimin korvahupun, että se varmasti pysyy matkassa. Itselle kypärä päähän ja turvaliivi päälle, ja terveyskortin tarkastus. Huokaisin syvään ja lähdin johdattelemaan tummansiniseen vuorattua poniani kohti verryttelyä. Ja kylläpä me molemmat muuten nautittiin! Saimi paineli sellaista kyytiä, että alkoi kuskiakin jo hieman hirvittämään. Jouduin välillä jarruttamaan lähes pysähdyksiin asti, joka vei meiltä hieman aikaa. Mutta olin muuten todella äimistynyt, kun suorituksemme jälkeen tulospalvelun suunnalta kiirehtivä isäni kertoi, että olimme saaneet vain 5,8 virhepistettä yliajasta ja että menimme reiluun johtoon maasto-osuudella. Meitä seuraavalla ratsukolla oli peräti lähes 35 virhepistettä enemmän kuin meillä. Menin rauhassa loppuverkkaamaan ponia taputtaen sitä reilusti kaulalle. Ja mikäli edellisen päivän kouluosuus oli jo yllättävä, niin maastokoe yllätti vielä enemmän. Kiilasimme nimittäin koko kilpailun johtoon peräti 23 virhepisteen erolla seuraavana tulevaan Josefinaan ja Tigraineen. Tässä vaiheessa tiesin, että meidän voiton voisi viedä ainoastaan hylkäys estekokeessa... * * * Voi sitä paineiden määrää esteosuuden lähestyessä. Rataan tutustumisessa 80 sentin esteet näyttivät aivan jättiläismäisiltä ja tunnuin tärisevän kauttaaltaan. Paniikki alkoi tehdä tuloaan ja tiesin sen pilaavan koko suorituksen. Niinpä kävin vielä nopeasti huuhtelemassa kasvoni jääkylmällä vedellä, ennen kuin lähdin tekemään esteverryttelyä. Paniikki ei saisi olla syynä siihen, että suoriutuisin Saimin kanssa huonosti. Mikä tahansa muu syy olisi hyvä, mutta ei oma panikointi. Ratamestari oli radan suhteen erittäin leikittelevä ja derbyllä olikin paljon sellaisia esteitä, joita Saimi voisi pelätä. Niinpä näytin ponille kamalimmat esteet ennen suorituksen aloittamista. Lähtömerkki annettiin ja hengähdin rauhassa syvään ennen laukannostoa. Tein porttipäätyyn voltin, ennen kuin lähdin vasempaan kierrokseen uraa pitkin. Ensimmäinen este oli rakennettu täysin keskelle kenttää pituushalkaisijalle. En mennyt aivan päätyyn asti, vaan käänsin hieman ennen toista estettä pituushalkaisijalle. Ensimmäinen este oli ihan tavallinen pysty, jossa oli keltamusta lankku alla. Sen kanssa ei ollut mitään ongelmaa ja saatoin huokaista helpotuksesta. Kyllä tästä vielä selvitään! Seuraava este olikin erikoisempi, nimittäin viuhka. Ja töks, kielto. Saimi tuijotti järkyttyneenä estettä, vaikka tiesin sen hypänneen kummallisempiakin esteitä kuin tuo vihreä. Otin uuden lähestymisen ja Saimi hyppäsikin todella reilulla ilmavaralla yli. Mun oma tasapainoni heitti hieman, joten mulle meinasi tulla hieman kiire toisella pitkällä sivulla olevan sarjan kanssa. Olin laskenut, että Saimin askeleilla sarjaväli olisi kaksi. Ja niinhän se olikin! Hieman sain ottaa välissä kiinni, mutta hyvällä tuella hyppäsi rautias kummankin esteen yli. Seuraavana oli pituushalkaisijan tietämillä olevat nelos- ja vitosesteet, joiden väliin tuli melko jyrkkä kiemura. Nelonen oli muuri ja se ylitettiin kunnon megaloikalla. Otin ponia kiinni heti päästyämme alas ja käänsin reilusti ulkopohkeella. Pari askelta ennen päästin turhan paineen pois antaen ponin itse valita vauhdin, pitäen kuitenkin hyvän tuntuman. Kuului kopsahdus ja vaistomaisesti katsoin olkani yli: puomi. Ja jälleen mulla oli tulla kiire, koska seuraava este, sininen okseri, oli tiukan käännöksen takana. Siitä kuitenkin rämmittiin yli ja sain jatkaa kohti viimeistä estettä, jolle oli pitkä suora lähestyminen. Suomenlipun väreillä maalattu Suomi-este oli helppo, sillä suoran aikana kumpikin meistä sai itsensä koottua kahden edellisen esteen jälkeen. Kahdeksan virhepistettä, huonomminkin olisi voinut mennä. En lähtenyt kovin kauas kisa-areenalta, sillä tiesin varmasti olevani kolmen parhaan joukossa. Ja niin olinkin, nimittäin sillä korkeimmalla pallilla yli 20 virhepisteen erolla seuraavaksi tulleeseen Oskari Käkiharjuun. Oloni oli erittäin hyvä ja hieman epäuskoinenkin. Olisiko meidän paikkamme sittenkin kenttäradoilla esteratojen sijasta? Olin yhtä hymyä laukatessani kunniakierrosta kukkakimppu kädessäni ja sinivalkoinen ruusuke Saimin suitsiin kiinnitettynä. Voiko tämän onnellisempi kilpailija enää olla?
|
|
|
Elisa
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 14
♥ 28
|
by Elisa on Jul 4, 2020 23:29:19 GMT 2
6. Pitäisikö? 4. heinäkuuta 2020 Tallilla oli hiljaista, uskalsin melkein väittää, että autiota. Hiljaisuus oli alkanut keskiviikkona ja jatkuisi vielä sunnuntaihin saakka. Kuultuani retkestä Aavesaarelle olin vain nyrpistellyt nenääni. Reissu ei houkutellut ja kaiken lisäksi olin suunnitellut jo kisatkin sille viikonlopulle. Reissu jäi siis minun osaltani väliin, mutten varsinaisesti kokenut jääväni mistään paitsi. Olin muutenkin tallin nuorimpia, enkä kyllä tuntenutkaan ketään kasvoja kummemmin. Pitäisikö jo huolestua?
Olimme juuri ajaneet trailerin takaisin Ansamaan pihaan. Sunnuntaina olimme käyneet Storywoodsissa jo kouluvalmennuksessa, joka oli muuten mennyt yllättävän kivasti, ja tänään oli sitten ollut Storywoods Dressage Cupin ensimmäinen osakilpailu, jossa kilpailimme easy-sarjassa. Sarja ratsastettiin helppo B -tasolla, mikä tietyllä tapaa aiheutti mulle jännitystä. Mutta ihan turhaan: vaikkei ruusukkeita tästäkään koulukisasta tarttunut matkaan, saimme prosenteiksi silti himpun yli 60 prosenttia. Olin todella tyytyväinen jo siihen, että olimme jokaiselta kouluradaltamme saaneet tulokseksi vähintään 60 prosenttia. Pitäisikö sitä nostaa jo tasoa ylemmäs?
Painoin Saimia kevyesti ryntäistä pyytäen sitä peruuttamaan trailerista ulos. Tuuli alkoi voimistumaan entisestään ja ihoni nousi samantien kananlihalle, vaikka minulla oli hupparikin päällä. Ehkä kylmiä väreitä saattoi aiheuttaa jokin muukin. Saimin omistaja, tällä hetkellä Ruotsissa kenttätallin omistava Milja, oli laittanut aikaisemmin päivällä viestiä, että mitä tuumaisin siitä, että Saimi astutettaisin jollakin isolla poniorilla. Puoli- tai täysiveristä ei Saimille valitettavasti pystyisi käyttämään, tamman poniprosentti tulee siinä vastaan, mutta mikäli Milja löytäisi tammalle hyvän poniorin, voisi asiaa harkita. Nainen vihjasi myös, että varsasta voisi tulla minulle jossain vaiheessa kenties hyvä ensihevonen. Pitäisikö ottaa riski kauhuvarsasta vai jatkaa vain tyynesti kisaamista myös ensi kesänä?
Pääni oli täynnä ajatuksia ja tuntui siltä, että se räjähtäisi minä hetkenä hyvänsä. Päästin Saimin jaloittelemaan tarhaansa ja tamman tarhakaveri Minnie otti rautiaan innolla vastaan. Oli siinäkin kyllä kaksikko, niin hyvässä kuin pahassakin.
|
|
|
Elisa
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 14
♥ 28
|
by Elisa on Sept 18, 2020 22:56:51 GMT 2
7. Kalla Cup, koulukoepäivä 18. syyskuuta 2020 Olisin valehdellut mikäli olisin väittänyt, etten olisi innoissani kisamatkasta Kallaan. Edellinen Kalla Cupin kenttäkilpailu oli mennyt täysin nappiin, joten odotukset olivat korkealla nytkin. Olimme tulleet Saagan kanssa samalla kyydillä ja meillä oli kummallakin hyvä fiilis. Tallissa olimme naljailleet toisillemme siitä, kumpi meistä olisi parempi. Olin totta kai vähän ehkä turhankin itsevarmasti liikkeellä edellisen voiton vuoksi, mutta niin oli Saagakin. Fiilis oli katossa kummallakin laittaessamme tammoja kuntoon.
Saimi tuntui verkassa melko hyvältä, omalta itseltään, mutta melko hyvältä. Radalle päästyämme se hyvä fiilis kuitenkin "vähän" lopahti. Saimi jännittyi jostain syystä todella paljon ja etenkin alkuradasta mun oli todella vaikea saada poniin mitään kunnon otetta. Ensimmäinen laukka nousi mukavan pukin kera, mitä ihmettelin aika suuresti. Sen jälkeen poni kuitenkin toimi oikein kivasti ja normaalisti. Saimi palasi avuille kuin sormia napsauttamalla. Hämmennyin tästä niin paljon, että meinasin unohtaa ravisiirtymisen kokonaan. Siitä tuli siis hieman hätäinen, mutta edes tästä ei rautias pikkuponi häiriintynyt. Lopputervehdykseen tultaessa hämmennys tuntui vain kasvavan ja varmasti kasvoiltani paistoi niin vahva hämmennys, ettei se jäänyt keltään huomaamatta.
"Siis tää pukitti radalla ja heti sen pukin jälkeen se muuttu paljon paremmaksi ratsastaa", totesin Saagalle tallissa edelleen hämmennystä äänessäni. Minua muutaman vuoden vanhempi nainen katsoi minua kysyvästi kaltereiden välistä, ikään kuin asiassa ei olisi mitään ongelmaa. "Saimi ei siis ikinä pukittele." "Voisko olla, et siellä on ollut joku jumi selässä ja on sit vaan auennut sen pukin myötä?" Saaga totesi pohdiskellen. Aloin itsekin pohtimaan asiaa ja aloin heti vaistomaisesti kokeilemaan ponin selkää. En itse amatöörinä huomannut mitään outoa, joten laitoin samantien Saimin omistajalle viestiä, että oliko poni ennen arkonut selkäänsä tai muuta vastaavaa. Tottuneena Miljan hitaampaan vastaamiseen laitoin puhelimen takin taskuun laittaen ponille varulta villaloimen päälle hetkeksi.
Kävin myöhemmin vielä yhdessä Saagan kanssa hakemassa meidän arvostelupaperit. Tuomari ei luonnollisestikaan oikein pitänyt meidän pukista tai alkuradasta muutenkaan, joten prosentit olivat todella kehnot siihen nähden, mitä olimme aikaisemmin saaneet kyseisestä ohjelmasta. Samaan aikaan Saaga parkaisi vieressäni omia prosenttejaan. Olin ymmärtänyt, ettei Saagalla ja Unikolla oikein ollut mennyt koulupuolella kisoissa kovinkaan hyvin ja siltä näytti arvostelupaperi tälläkin kertaa. "Hei, huomenna maastokokeeseen hyvällä fiiliksellä!" yritin tsempata. En voinut väittää, etteikö itseänikin ärsyttänyt oma tulokseni Saimin kanssa. Viimeksi olimme koulukokeen jälkeen toisena, nyt sijoituksemme oli kymmenes. "Ei mulla oo enää mitään positiivisuutta loppukisaan. Mä en ees haaveile enää kouluratsastajan urasta", Saaga manasi. Tietyllä tapaa tiesin tunteen, ei meilläkään ollut esteradoilla varsinkaan oikein sujunut, vaikka esteratsastajaksi itseni luokittelin.
Ei muuta kuin ansamaalaisten menestys Kallassa noususuuntaan!
|
|
|