Ilma oli kuin morsian – morsian, joka oli juuri jätetty alttarille. Vettä ja räntää satoi vuorotellen ja välillä tuulenpuuskat yrittivät irrottaa puita maasta. Lämpötila lähenteli nollaa, mutta tuntuu kuin oli varmasti miinuksen puolella. Mikä mainio päivä ensimmäiseksi tallipäiväksi.
Kello löi kaksitoista. Jenna oli juuri saapunut Ansamaan pihaan tavaroineen. Nuori nainen katsoi maisemia haltioituneena, tietäen, että täällä hän viihtyisi. Opiston tilat olivat laadukkaat, mutta eivät otollisimmat tavoitteelliseen treenaamiseen ja kilpailemiseen. Ansamaasta löytyi kaikki: tilavat puitteet, hyvät pohjat, paljon maastoja ja samanhenkistä talliporukkaa. Mahtavaa. Jenna hymyili. Nainen oli ottanut mukaansa joitain tavaroita ja varusteita, mitä hän oli ylläpitohevoselleen hankkinut, toivoen, että ne sopisivat uudelle ratsulleen. Varusteet oli pakattu siististi isoon muovilaatikkoon, joka painoi kuin synti.
”Huh!” Jenna sanoi laskiessaan muovilaatikon varustehuoneen lattialle.
Nesva oli enää vain noin tunnin ajomatkan päässä Kuukarista – tamma oli tulossa Lahdesta hevosrekassa, yhdessä muiden muualle muuttavien ratsujen kanssa. Jenna oli halunnut tulla tallille aikaisemmin, jotta hän kerkeisi laittaa tavarat paikoilleen ja katsella valmiiksi hieman paikkoja. Tallin omistajatar Majinà, oli aiemmin ilmoittanut, ettei olisi enää siihen aikaan paikalla, mutta joku muu tallilainen auttaisi mielellään. Nyt Jennan oli löydettävä se joku muu. Majinà oli merkinnyt yhteen kaappiin nimeni ja saatekirjeen, jossa luki: ”Kaappisi ole hyvä! Tänne saat tuoda niin paljon tavaraa kuin vaan mahtuu ja lisätilaa saat tarvittaessa. Lukko ja avain löytyvät kaapin sisältä. Tervetuloa! Ps. Toivottavasti törmätään pian.
”.
”Heippa!” Kuului varustehuoneen ovelta. ”Ajattelinkin, että tänne saapui juuri joku”, suurin piirtein Jennan kanssa saman ikäinen tummaverikkö sanoi ovelta. ”Moi, mun nimi on Mirka”, hän jatkoi.
”Moikka, Jenna”, Jenna ojensi kätensä hymyn kera. ”Joo, mä juuri tulin. Olen uusi yksityisenomistaja, hevoseni saapuu kohta”, hän jatkoi. Nainen katsoi lähes täydellistä kaksoisolentoaan päästä varpaisiin ja hymyili. Mukava, että joku muukin osasi pukeutua tallilla tyylikkäästi.
”Voi, kuinka kiva!” Mirka vastasi. ”Mä olen myös yksärinomistaja, mulla on 11-vuotias irlannincob ori Arttu”, hän jatkoi.
”Vau, ne ovat kyllä kivan näköisiä”, Jenna vastasi hymyillen. ”Mä vasta ostin itselleni hevosen, se on 9-vuotias puoliveritamma, Nesva”, hän jatkoi. ”Saa nähdä, miten meidän yhteiselomme lähtee sujumaan”, nainen naurahti. ”Mutta hei, haluaisitko esitellä mulle hieman paikkoja, kun Majinà ei ilmeisesti ole paikalla?”
”Totta kai! Majinà ja muutama muu lähtivät hieman aiemmin kohti Lappia, siellä on huomenna Tie Tähtiin kilpailun toinen osakilpailu”, Mirka sanoi. ”Mä lähden mielelläni näyttämään sulle vähän tallia ja pihapiiriä. Tiedätkö mihin sun hevonen majoittuu?”
”Okei, vähänkö kiva”, Jenna vastasi. ”Ja mennään vaan, kiitos! Ilmeisesti karsinassa on tällainen post-it lappu, kuin tässä mun kaapin ovessa – eli sitä metsästämään”, nainen jatkoi naurahtaen.
Mirka kierrätti Jennan pihapiirin ympäri, näytti maneesin ja kentän sekä tarhat. Tämän jälkeen he palasivat talliin ja silmäilivät karsinoiden ovia – mikä olisi oikea.
”Täällä!” Mirka huudahti. Jenna suuntasi Mirkan luokse ja näytti peukkua. Paikka oli loistava, ikkunat ja kaikki. Nainen otti post-it lapun käteensä. Lapussa luki, että Nesva saisi jäädä karsinaansa tai voisin viedä sen ulos siihen asti, kunnes iltatalli toisi hevoset sisälle kello 20. Ulkona oli kuitenkin sellainen ilma, että Jenna aikoi jättää tamman ensimmäiseksi päiväksi sisälle. Koska oli ruokinta-aika, nainen kävi viemässä muutamat siivut heinää karsinan pohjalle.
”Nyt taisi joku auto tulla tallin pihaan”, Mirka sanoi ja viittilöi Jennalle. Naiset suuntasivat yhdessä pihalla, jossa suuri rekka odotti. Kopista pihalle nousi yrmeä, keski-ikäinen mies.
”Jenna Ahmo?” Tämä kysyi. ”Täällä olisi sinulle toimitus.” Jenna nyökkäsi ja suuntasi lastaussillan viereen. Pian mies talutti kauniin ja kiiltäväkarvaisen tamman ulos. Jenna ei voinut lopettaa hymyilyään.
”Kiitos”, Jenna sanoi ottaessaan riimun käteensä.
”Täällä olisi vielä tämä laatikko, jossa on jotain tamman varusteita”, mies sanoi ja nosti laatikon maahan.
”Minä voin ottaa sen!” Mirka hihkaisi ja nosti laatikon syliinsä. ”Onpas se kaunis”, nainen jatkoi. Jenna vain hymyili.
Rekka poistui näköpiiristä ja Jenna ja Mirka suuntasivat Nesvan kanssa kohti tallia. Tamma käveli rauhallisesti, mutta pää pystyssä silmäillen pihapiiriä ja muita hevosia. Joku hirnui tarhasta, Nesva vastasi.
”Onpas sillä kimakka ääni”, Mirka naurahti.
”Jep”, Jenna sai ensimmäisen sanan suustaan. Nainen oli häkeltynyt tamman kauneudesta ja siitä, että hän piteli ensimmäistä omaa <i>hevostaan</i>. Jenna talutti Nesvan käytävälle ja kiinnitti sen molemmin puolin. Nainen taputti tammaa, joka nuuhki mielenkiintoisena uutta omistajaansa. Jenna tiesi hevosen luonteesta sen verran, että se kyllästyisi nopeasti, joten hän otti reippaasti kuljetussuojat ja loimen tamman päältä pois ja harjasi sen kauttaaltaan läpi. Mirka oli ollut avulias ja oli sillä aikaa vienyt toisen varustelaatikon Jennan kaappiin ja tehnyt lämmintä melassivettä tammalle. Kun Jenna oli harjannut hevosensa, hän talutti sen karsinaan ja kaatoi ruokakuppiin melassiveden. Aluksi Nesva kiersi karsinan tarkkaan läpi, mutta rauhoittui sitten juomaan ja pureskelemaan heiniä. Jenna katseli kaunista hevostaan. Sittenkin, paras – päivä – ikinä!