Ruusa
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 4
♥ 9
|
by Ruusa on Sept 14, 2019 21:35:05 GMT 2
|
|
Ruusa
Arvaamaton Aromurmeli
viestien määrä 4
♥ 9
|
by Ruusa on Sept 15, 2019 18:57:02 GMT 2
Joku iloinen listahitti soi radiosta. Korvissa suhisi, enkä pystynyt keskittymään musiikkiin ollenkaan, vaikka yleensä lauloin autossa kovaa ja korkealta. ”Hei, nythän me voidaan hommata sulle se aikaistettu ajokortti!”, äiti selitti innostuneena. ”Häh? Eiku aa joo jep”. En oikeastaan pystynyt, enkä edes halunnut miettiä asiaa nyt. Oli äidin syytä, että olin joutunut tänne ihme maaseudulle, keskelle ei mitään, jossa kaikki tarvitsemani ei ollut mukavasti kilometrin säteellä. Eniten harmitti kuitenkin taakse jääneet kaverit, joita en tulisi nyt näkemään pitkään aikaan.
Kun auto kaartoi tallin pihaan, siirtyi ärtymys päästä jännitykseksi vatsanpohjaan. Mitä jos ne siellä eivät pidäkään musta ja mun rupusesta suomenhevosesta? Omistaja oli kyllä sanonut tallilla olevan hyvä yhteishenki, mutta niinhän ne kaikki sanoo. Eihän kukaan haluaisi tallipaikkaa huonolla myyntipuheella myydä?
”Mää meen tonne sisälle täyttään niitä lappusia, niin tuoppa sää se Sosuli sisälle”, äiti sanoi vetäessään käsijarrun päälle ja hypätessään ulos autosta. Olin seurannut tammaa kamerasta matkan ajan, ja onneksi se olikin matkustanut hyvin nätisti. Kun avasin trailerin luukun, tamma oli tyytyväisenä syömässä heiniään, eikä reagoinut perille saapumiseemme muuten kuin hieman heilauttamalla häntäänsä. Onneksi Sosuli oli helppo lastata, joten selvisin hommasta yksinkin.
Tallin ovella tulikin vastaan minua vähän lyhempi, varmaankin parikymppinen ruskeahiuksinen nainen, joka tervehti iloisesti. ”Moi! Majina on tuolla sisällä, kannattaa kysyä siltä mihin teidän pitää mennä”. ”Aa okei, kiitti”, vastasin muka itsevarmana, mutta äänestäni oli varmasti kuultavissa koko ajan vain kasvava jännitys ja epävarmuus. Avatessani ovea huomasin, että käteni tärisivät hieman.
Tallista nenääni pölähti tuttu ja kotoisa tuoksu. Hiki, lanta ja hevosten kuivikkeet – ei ehkä se parhaimmalta kuulostava yhdistelmä monen mielestä, mutta minulle erittäin tärkeä tuoksu. Sisältä tallista huokui samanlainen tunnelma kuin ulkoapäinkin. Tallirakennus oli avara ja valoisa, mutta siellä vallitsi silti kotoisa tunnelma. Siistiä, muttei liian kliinisen siistiä. Yleisesti tallista välittyi hyvä fiilis, eikä tunnelma vaikuttanut liian kilpailuhenkiseltä. Ihan huomaamattani huokaisin syvään, ja vaikka vatsanpohjassa edelleen muljahteli, tunsin jännitykseni hiukan hiipuvan.
”Moikka ja tervetuloa! Oot varmaankin Ruusa? Voit pistää Sosulin siihen neloskarsinaan, siinä onkin jo tuommoinen väliaikainen nimilappu”. Vaalea, kaunis nuori nainen astui lähemmäs kättelemään, ja esitteli itsensä tallin omistajaksi Majinaksi. ”Voit jättää Sosulin nyt ekaksi yöksi tänne karsinaan, niin saa rauhassa levätä ja pääsee sitten huomenna tarhaan muiden kanssa”. Heti karsinaan päästyään tamma kellahti piehtaroimaan kyljelleen, ja vaikutti onnelliselta mutta väsyneeltä pitkän matkan jälkeen. Kävin vielä nakkaamassa joitakin tamman perustarvikkeita satulahuoneeseen, ja takaisin tullessani Sosuli haisteli kaltereiden lävitse varovasti naapurikarsinan tummankirjavaa puoliveritammaa.
Ilta alkoi jo hämärtää, kun kävelimme äidin kanssa autolle päin. Puihin oli hiljalleen ilmestynyt ensimmäisiä oransseja lehtiä, ja päivällä kuulunut iloinen lintujen laulu oli vaihtunut sirkkojen hiljaiseen siritykseen ja hyttysten ininään. Vaikka olin ollut aluksi epäröivä ja pessimistinen uuden tallipaikan suhteen, olivat ajatukseni muuttuneet nyt positiivisempaan ja odottavaisempaan suuntaan. Ehkä tästä muutosta voisi seurata jotain hyvääkin.
|
|