|
by Saaga on Mar 12, 2022 15:45:09 GMT 2
Kuulumisia
12.3.2022
Ulpun vakiintunut lempinimi, "Saatanan Niiskuneiti" kaikui vähän väliä Green Magen käytävillä, kun se toheloi jotain omiaan mun kärsiessä henkisesti sen toilailuista. Tällä kertaa se oli onnistunut kippaamaan kottikärryt kumoon, kun olin jättänyt ne sopivasti hollille siivotessani sen karsinaa. Ulpu oli kytkettynä käytävälle ja otti tilaisuudesta vaarin. Katselin sotkua toivottomana hetken ja jyrsin peukaloani jotta en kiroaisi enempää. Ulpu höristi vain söpösti korviaan ja se ojensi turpaa kohti mun poskea hellästi puhaltaen. Se tiesi varsin hyvin, miten söpö se oli talvikarvoineen kaikkineen. Oikea pörröponi kaikkien näiden hienojen kilpapuoliveristen seassa. Jos Ulpu olisi ihminen, ja jos Green Mage olisi vaikka koulu, Ulpu olisi varmasti kiusattu.
Lopulta mukisematta siivosin sotkut, väistellen turpaa joka vuorollaan yritti napata mua hupparin hupusta, tukasta tai jostain muusta mistä sai vaan kiinni. Ulpu ei ollut varsinaisesti tuhma, mutta utelias ja rasittavalla tavalla kaikkeen osallistuva se kyllä oli. Korjasin ponnariani siivoustuokion jälkeen ja pistin kipaten kottikärryjen kuorman lantalaan. Kun tulin takaisin, katselin hevostani nyt jo hieman leppyneenä. Ulpulle ja mulle kuului oikein hyvää. Ulpu oli valmentautunut koulupuolella aika tehokkaasti, siitä odotetaan VaA-tasoista kilpahevosta. Taitava se oli, ja mietin tulevaa kesää kilpailujen kannalta. Ehkä meistä tulisikin mainio kilpakaksikko. Kuka tietää.
Muussakin elämässä kuului varsin, no, arkista mutta hyvää. Majina maksoi mulle vaivanpalkkaa kun olin puolivahingossa nakittanut itseni jonkinlaiseksi tallityöntekijäksi. Olimme ostaneet talon Kaapon kanssa vain vaivaisen kivenheiton päästä Green Magen tiluksilta. Vielä tuo pojantohelo jaksaa mua, meillä on kesällä 2-vuotisvuosipäivä. Puhumme tulevaisuudestamme usein. Kovasti mä yritän vihjailla kaupungillakin, kun nään sormuskaupan, että voi kun olis nättejä. Mutta ehkä miehet eivät vaan tajua. Samppa sanoi että mun pitäisi vaan sanoa suoraan, että haluan naimisiin, mutta pitäisihän sen nyt tajuta semmoiset itsestäänselvyydet.
Sita on päässyt paimentamaan lampaita naapurissamme ja se on niin hyvin sopeutunut Englantiin, että emme halua Sitaa enää Suomeen viedäkään. Se on niin onnellinen, kun pääsee toteuttamaan paimenviettiään ja juoksemaan vapaana isolla tontilla, ja myös kiusata ihastella hevosia mielensä mukaan. Se tuli aina tallille mukaan, kun lähdin töihin. Töiden ja kodinhoidon lisäksi mulla on juuri ja juuri aikaa valmentautua Ulpun kanssa. Sanoisin, että elämä menee melkoisen mallikkaasti juuri nyt.
|
|
|
|
by Saaga on Apr 4, 2022 13:30:43 GMT 2
Rakastettu on oikea nimesi04/04/2022
Meillä oli riita.
Mä ja Kaapo riideltiin ekaa kertaa vakavasti.
Ja ihan turhasta.
Istuin yksin meidän olkkarissa kun Kaapo mökötti makuuhuoneessa. Itkin räkä poskella, mutta koetin olla hiljaa etten huolestuttaisi Kaapoa. Musta tuntuu että olin mokannut koko tän jutun. Sita tuli sohvalle mun viereen ja laski kuononsa mun reidelle katsoen mua silmiin kysyvästi. Se heilutti häntäänsä vienosti kun mä otin sen syliin ja rutistin rintaani vastaan vähän turhankin lujaa. Mä kaduin kaikkia sanoja mitä olin tunnekuohuissani sanonut. Kaapo itse oli pysynyt järkevämpänä eikä sorsinut mua. Mä en tietenkään tarkoittanut sitä. Mä jumalauta rakastin tätä ihmistä.
Kaappasin Kaapon villapaidan sohvan selkänojalta ja otin myös sen syliin. Mun parsimat reiät, pari heinänkortta. Koirankarvaa ja muutama vaalea puolipitkä hius. Kaikki kertoi meidän yhteisestä elämästä enkä kestäisi jos tää kaikki päättyisi nyt. Kyyneleet purkautuivat kyynelkanavistani yhä uudestaan enkä saanut enää kunnolla henkeä kaiken itkemisen vuoksi.
Ovi kävi. Varovaiset askeleet lähestyivät mua. Kuivasin kyyneleeni hihoihini ja väänsin naamani takaisin peruslukemille, vaikka vaikeaa se tekikin. Kaapo katsoi mua ovelta, mutta mä en pystynyt katsomaan siihen. "Ootsä itkenyt?" vakavoitunut, yleensä niin lohdullinen ja rauhoittava ääni kysyi ja mä pudistin päätäni huulta purren. Halusin sanoa niin paljon, mutta en pystynyt sillä olisin itkenyt heti uudestaan. Kaapo hivuttautui viereeni sohvalle, mä käänsin katseeni muualle ja laskin Sitan lattialle.
"Meidän pitää puhua".
Noita sanoja mä pelkäsin, ja sieltä ne nyt tulivat. Tässäkö tämä nyt sitten oli.
Kerkesin miettimään Sitan yhteishuoltajuutta. Lusikoiden jakoa. Muuttoa toiseen asuntoon. Mun sydän vajosi vatsanpohjalle asti. Älä vittu kehtaa jättää mua.
"Tää kaikki on vaan..", Kaapo jatkoi. Paskaa, jatkoin mielessäni lausetta. Ei se jaksa mua enää. Kuka jaksaisi hermoheikkoa ja rasittavaa ylihuolehtivaa pikkulikkaa.
Kaapo rykäisi. "Anna tulla vaan", kuiskasin ääni väristen. "Ehkä se on parhaaks kaikille", purin huuleni melkein verille ja värisin pidättäessäni itkua.
"Mitä?", Kaapo sanoi monotonisesti, mutta ehkä kysyvän kuuloisesti.
Nostin katseeni Kaapoon ja melkein huusin "Jätä nyt saatana mut ettei tarvitse-"
Yllätyin mitä katseeni kohtasi.
Sormus. Kaapo oli kohottanut kätensä mua kohti, ja niissä oli avattu sormusrasia. Valkokultainen, kauniisti kirjailtu sormus kimalsi silmissäni, ja vielä kauniimmin kimalsi keskellä oleva kirkas kivi. Timantti?
"Mä rakastan sua Saaga. Oon meinannut jo pitkään tehdä tän, mutta nyt ajattelin että se on nyt tai ei koskaan", Kaapo sopersi. Yllätyin kamalasti, sillä kuulin Kaapon ensi kertaa olevan murtumisen partaalla. "Mä en halua menettää sua. Pliis mee naimisiin mun kanssa. Oot mun elämän nainen", Kaapo sanoi kliseisesti. Sita mulkoili Kaapoa pöydän alta mustasukkaisesti ja se sai mut väkisin hymyilemään ääneen. "Älä viitti", Kaapo katsoi Sitaa takaisin ja sitten mä repesin.
"Rakas hyvänen aika!", itkin ja nauroin yhtä aikaa. "Mä tulen sun vaimoks. Oon halunnut jo pitkään", parkaisin jotenkin nolosti ihan hysteerisenä ja räkä poskella. "Luulitko sä että mä jättäisin sut?", Kaapo vielä kysyi ja pyyhkäisi peukalollaan poskeltani ison kyyneleen. "Hölmö tyttö", hän sanoi ja tarttui käteeni.
Sormus sujahti sormeeni. Se oli nyt virallista. Mä olin kihloissa Kaapon kanssa. Me mennään naimisiin. Me mennään naimisiin.
Olin sanaton, mä en osannut sanoa mitään. Olin helvetin onnellinen. Otin Kaapon kasvot käsiini ja suutelin tätä pehmeästi ja pitkään. Kaapo nosti mut syliini ja syleilimme toisiamme kauan.
"Älä pelkää, älä pelkää, Sinä et pääse putoamaan Rakastettu on oikea nimesi Ja tulee nimenäsi olemaan"
|
|
|
|
by Saaga on Apr 15, 2022 17:50:53 GMT 2
15/04/2022 Olin saanut esitellä uutukaista sormustani nyt suuntaan ja toiseenkin. Kaikki halusivat nähdä sen ja onnitella tuoreesta kihlauksesta. Olin kuin olinkin onneni kukkuroilla, rustasin kalenterini täyteen hääsuunnitelmia ja katselin hääpukuja. Meillä olisi suunnitelmissa avioitua loppukesästä, kenties elokuussa vielä lämpimän aikaan. Halusimme ulkohäät, joten sään oli paras olla armollinen meille. Olimme Kaapon kanssa yhdessä katselleet kaikenlaisia ulkohääpaikkoja, mutta kaikki oli vielä ihan auki.
Tänään perjantaina me olimme porukalla lähteneet risteilemään, mukana oli yksäreiden omistajia ja tallin henkilökuntaa. Illansuussa istuskelimme laivan hienommassa baarissa, toiset baarit olivat vähän yökerhomaisempia mutta pidimme Kaapon kanssa enemmän fiinimmästä tunnelmasta ja siitä, että äänentaso oli vielä juttelun sallivaa. Majina ja Dochas istuivat meitä vastapäätä. Valkeat nahkasohvat, fiini marmorin ja kirsikkapuun värinen sisustus sekä herkullinen valkoviini tekivät mun olon oikein prinsessamaiseksi. Olin saanut vihdoin rentouduttua kunnolla, ja enimmäkseen olimme viettämässä aikaa Majinan, Docin ja Kaapon kanssa nelistään. Lie mihin Andrew oli hävinnyt, ja Samuel myös siippoineen. Ajattelin ainakin Samuelin hyttiä käydä myöhemmin vähän kolkuttelemassa, toviottavasti keskeyttämättä mitään "tärkeää".
Poskeni hehkuivat nousuhumalasta hieman punaisina, vaikka näytimmekin hienoilta ja joku väittäisi varmaan että rikkaalta hienostoporukalta, meidän räkäiset naurumme nelistään saatttoivat häiritä naapuripöytiä huomattavasti. Majina ja minä olimme myös lähentyneet ihanasti, olimme pitkään hieman etäisiä, lähinnä kavereita, mutta nyt voisin kutsua Majinaa sydänystäväkseni. Musta oli ihanaa nähdä aina niin kiireinen Majinakin selkeästi rentoutuneena, lomalla! Hän suorastaan hehkui, hänen kiharretut hiuksensa laskeutuivat kauniisti hänen hartioitaan pitkin ja meikkikin oli aivan viimeisen päälle.
Mulla oli tänään myös huomattavasti näyttävämmät meikit kuin yleensä. Hopeanmusta smokey eye korosti tuikkivia silmiäni ja huulilleni olin maalannut tummanpunaisen, suorastaan seksikkäänpunaisen mattahuulipunan. Yllä mulla oli kermanvaaleaa satiinia oleva ihonmyötäinen kotelomekko, jossa oli uskaliaan avoin kaula-aukko, lisäksi mulla oli mustat reisisaappaat ja musta pikkulaukku, jonka olin laittanut olkahihnastaan ristiin ylävartaloni ylle jotta se pysyi tiiviisti matkassa mukana. Majina oli positiivisesti yllättynyt kuulemma siitä, miten tyrmäävältä näytin tällaisen panostuksen jälkeen. Viime aikoina en kiireen takia ollut jaksanut juuri panostaa ulkonäkööni, menin takkuisella mammaponnarilla ja risalla hupparilla talleilla lähinnä nykyään. Nyt olin harjannut hiukseni ja sitonut reunimmaiset sivuhiukseni taakse pikkuponnarille. Kampaus kehysti kivasti mun kasvoja mielestäni.
Majina ja Dochas äkkiä koettivat vakavoitua ja rykivät kovasti. Majina leyhytti kasvojaan naurua pidätellen, hän selvästi koetti rauhoittaa itseään, sillä pariskunnalla oli jotain tärkeää asiaa. Dochas naksautti sormiaan ja hieman kömpelö, mustavalkeaan hovimestarimaiseen asuun sonnustautunut tarjoilija kiikutti meille pullon kallista shamppanjaa, ja neljä lasia tarjottimella. Hän esitteli pulloa Dochasille, joka nyökkäsi myöntävästi, jonka jälkeen tarjoilija kaatoi tuota hirvittävän kallista kuplivaa laseihin. Tarjoilijan poistuttua Dochas rykäisi vielä kerran.
Dochas ei ollut kummoinen puheenpitäjä, mutta hän selitti lähinnä syyn miksi hän halusi nostaa maljan. "Saagan ja Kaapon kihlaukselle siis!", hän päätti lauseen ja kohotti maljan. Vastasimme kilistelemällä kaikki, ja maistoin shamppanjaa. Se oli älyttömän hyvää. Aitoa shamppanjaa sain todella harvoin maistaa. "Mistäs moinen?", Kaapo virnisti punastellen ja tuuppasi nyrkillä Dochasta leikkisästi olkavarteen. "Sehän oli aikakin jo. Me suunniteltiin jo pitkään jotain tällaista lahjaa, kun vihdoin päätät sormustaa Saagan", Majina hymyili avoimesti ja maireasti, ristien jalkansa sitten elegantisti ja siemaili lasillistaan. "Mä en tiedä miten mun pitäs reagoida", en edes tiedä miksi sanoin noin, mutta olin sen verran häkeltynyt. "Kiitos!", nousin seisomaan ja kävin halaamassa molempia.
Jossain vaiheessa me sitten kuitenkin eksyttiin sinne yökerhoon, että hupsista. Houkuttelin Majinaa tanssimaan mun kanssa, ja Kaapo ja Dochas menivät lähinnä tiskille. Mulla oli kädessä Sex on the beach-drinkki, Majinalla oli jokin paljon hienompi. Tanssimme yhdessä vähän sivummassa muista, mutta sitten meitä lähestyi mieskaksikko.
He esittäytyivät Danieliksi ja Trevoriksi. Veljekset kuulemma, Rannekelloistaan päätellen rikkaita, mutta rennosti pukeutuneita. Trevor halusi tanssia mun kanssa, ja annoin mennä. Trevorin metsäntuoksuinen hajuvesi tuoksahti nenääni, ja katselin miehen asua. Hänellä oli siisti kauluspaita, jossa oli ylimmät napit rennosti auki, sekä suorat housut. Juuri sopivat bailaamiseen, ei niinkään puvunhousumaiset. Trevorilla oli tumma, laineileva puolipitkä tukka, jonka suortuvat laskeutuivat hänen poskipäilleen. Meillä oli ihan mukavaa, Daniel yritti selkeästi iskeä Majinaa mutta Majinahan ei moiseen alentunut. Henkisen tyrmäyksen saatuaan Daniel jäi kuitenkin seuraamme, ja meillä oli ihan kiva risteilykaveriporukka siinä muodostumassa.
"Hei, mun on pakko lähteä ettimään Samuel!", sanoin äkkiä ja lähdin suunnistamaan hyttejä kohti. Trevor tarjoutui tulemaan mukaani, jotta pysyisin turvassa. En tiennyt, mitä Kaapo miettisi jos sattuisi huomaamaan mun livahtavan baarista vieras mies kintereilläni, mutta luotin siihen että Kaapo ajatteli järjellä. Alkuparisuhteen mustasukkaisuus oli jo laantunut, ja uskoin että Kaapo ajattelisi tosiaan miehen olevan vain kaveri. Toivoin.
|
|
|
|
by Saaga on Jul 5, 2022 21:10:10 GMT 2
05/07/2022
Yksisarvisin ja perhosin kuvioitu kalenterini oli täynnä hääsuunnitelmia. Milloin oli puvunsovitusta, milloin kakkujenmaistelua, ja milloin hääpaikan vuokraamista. Onneksi olin luonteeltani järjestelmällinen, ja olin saanut suunnitelmat hyvin haltuun. Majina, kaasoni, oli sitä mieltä, ettei mun kuulunut ottaa päävastuuta suunnittelusta morsiamena, mutta en malttanut seisoa tumput suorinakaan kun ukot lähinnä kittasivat kaljaa ja Kaapo odotti vain omia polttareitaan.
Olin katsellut hääpaikaksi ihanaa maalaisidyllistä huvilaa puutarhoineen, ei edes kovin kaukana Green Magesta. Morsian tulisi saapumaan hevoskyydillä. Ulpu saisi olla vetohevosena ja osallistua täten myös häihimme. Kaapo, minä ja Majina aioimme vielä katsastaa hääpaikan tämän viikon aikana livenä ennen vuokraamista, mutta netistä katseltuani en olisi voinut kuvitella täydellisempää häidenviettopaikkaa. Vaaleansininen suuri huvilarakennus, suuri hurmaava puutarha omenapuineen ja marjapensaineen, luonnonvalkoiset rustiikkiset puuaidat, ja vanhanaikaiset maalaistalon elementit tekivät paikasta todella kauniin.
Puku mulla oli jo valittuna ja se oli tulossa ompelijalta parin viikon kuluessa. Se oli helmenvalkea, hohtavaa satiinia oleva prinsessaunelma. En halunnut rönsyillä liikaa, mutta Majina joka oli myös katsomassa mulle pukua mun kanssa oli sitä mieltä että kymmenien pienten kristallien koristama rintamus ja avonainen selkäpuoli olivat juuri mun juttu. Vartalonmyötäisesti istuva, mutta merenneitomaisesti laskeutuva helma korosti mun lantio-vyötärösuhdetta. Olin yrittänyt opetella pitämään kurveistani. Venemallinen, olkapäät paljastava kaula-aukko tasapainotti taas suhteessa kapeaa ylävartaloani ja vyötäröä somisti vielä kapea samettinauha. Se miltä puku näytti sovituksessa mun yllä, oli satumaista ja aloin itkeä silkasta onnesta ja innostuksesta.
6.8.2022 menisimme naimisiin. Se tuntui vielä niin kaukaiselta mutta vatsaani kihelmöi tajutessani, että häihin oli enää kuukausi aikaa. Sen jälkeen mut valtasi ylitsepursuava stressi, ja sitten kynäni jo taas sauhusi muistilehtiöllä. Vielä olisi niin, niin paljon muistettavaa järjestelyjä varten. Kaapo laski kädet takaani hartioilleni ja alkoi hieromaan, hänen mielestä mun kuuluisi hiukan relata. Olisin muuten hääpäivänä loppuunpalanut, ja mistään ei tulisi sitten yhtään mitään. Olihan siinäkin pointtinsa.
|
|
|
|
by Saaga on Aug 13, 2022 11:18:57 GMT 2
Herra ja rouva Maalismaa
06/08/2022
Hääpäivämme oli taianomainen. Sää suosi ulkokesähäitä, kuohuva kupli ja nauru raikasi. Kyllä se kaikki uurastaminen kannatti, sillä kaikki meni aivan nappiin. Mitä nyt morsianta piti vähän toppuutella välillä, että ottaisi rauhallisesti eikä emännöisi aivan turhaan. Pitopalvelu piti siitä huolen. Ruoka oli herkullista, kakku oli niin kaunis että sitä ei olisi melkein raaskinut edes leikata. Ilmassa tuoksui kesän kukkaisloisto ja orkesteri soitti suosikkikappaleitamme. Koko hääpäivä tuntui aivan unelta.
Illan tullen pidätin kyyneliäni silkasta onnesta. Rouva Maalismaa kuulosti niin ihanalta juuri nyt, ja kun katselin tuoretta aviomiestäni tämän naljaillessa bestmaninsa Dochasin kanssa hymyilin suupielet korvasta korvaan niin, että poskiani särki. Päivä oli tulossa päätökseensä, viimeisten tanssien aika oli ja musta oli ihanaa nähdä ihmisten nauttivan olostaan ja tanssivan hämärtyvässä ja viileässä kesäillassa. Korsettiani puristi, tuli kai syötyä yksi kakkupala liikaa. Kävin istumaan ja vain nautin hetken aikaa kaikesta tästä. Hieman mietin, missä rakas kaasoni Majina oli viipyillyt viimeisen kolmevarttisen.
Äiti ja isäkin olivat päässeet paikan päälle, ja heidän jälleennäkemisensä toi valtavia tunteenpurkauksia edelleenkin. Isä sai saattaa minut alttarille niinkuin oli aina toivonut. Illan viimeisen tanssin tanssinkin juuri isäni kanssa. Heidän oli lähdettävä kuitenkin ennen iltayhdeksää, ja hyvästelimme heidät Kaapon kanssa haikein mielin. Vanhempani pitivät hirveästi Kaaposta. He käskivät pitää prinsessastaan erikoishyvää huolta, ja mua hieman nolotti.
Juuri kun olin menossa takaisin keskelle juhlahumua, haistoin tutun hajuveden ja Majinan käsi tarttui minua hellästi olkavarresta. "Mulla on sulle erikoistärkeää asiaa. Tule!", nainen viittoi selkeästi intoa puhkuen. Nainen johdatti mua kauas muusta porukasta, jotta olisimme aivan kahden. Mun sydän pamppaili, en osannut mitenkään odottaa sitä mitä tulisin seuraavaksi kuulemaan.
|
|
|
|
by Saaga on Aug 30, 2022 20:29:32 GMT 2
30/08/2022
Vain pari päivää häiden jälkeen mä sain selville jotain ihmeellistä. Majina oli juuri hääiltana kertonut minulle raskaudestaan, kaksostyttöjen odotettaisiin syntyvän joulukuussa.
Mä mietin oliko mulla alkanut jotkut sympatiahormonit hyrräämään, mutta niin siinä vaan kävi että mittariin putkahti plussa. Istuin vessan lattialla monttu auki varmaan kolme varttia sydän hakaten ennen kuin kehtasin edes soittaa Kaapolle töihin. "Tuu kotiin heti ku ehdit. Mul on jotain tosi tärkeetä nyt meneillään".
Kaapo itki, ensin luulin että se oli harmistunut mutta sitten se nosti mut syliin ja rutisti lujaa. Olimme puhuneet lapsista, ja tiesin ainakin jollain tavalla että tämä oli jokseenkin toivottu uutinen. "Varo nyt pikkuista", naurahdin silmänurkat itsekin kosteana ja Kaapo hellitti välittömästi hieman otettaan. Sitten hän tarttui mua hartioista ja katsoi mua silmiin. Se rakkauden määrä, sellaista mä en ollut nähnyt tämän miehen silmissä vielä kertaakaan näin konkreettisesti. Syleilimme vessan lattialla onnesta nyyhkyttäen vielä pitkän tovin.
Lääkärissä sitten selvisi että raskaus oli pitemmällä kuin osasin odottaa. Neuvolatäti tyynesti kertoi, että tuohon aikaan olin jo viikolla 13. Sydämeni tuntui hieman tipahtavan. Ehkäisyähän me emme olleet käyttäneet kevään jälkeen, ja ilmeisesti olin pamahtanut paksuksi juuri niihin aikoihin. Vauva oli kuitenkin terve ja kaikki muutenkin vaikutti olevan hyvin.
Nyt olin viikolla 16, ja ensi viikolla saisimme todennäköisesti tietää vauvan sukupuolen. Mä en enää malttanut odottaa siihen, vaan mä soitin Majinan akuutisti kylään meille.
"Mäkin oon." "Mitä?" "Raskaana" Majina nauraa ja vakavoituu "...ai siis" "Jep." "Laskettu?" "Helmikuu"
Pienen shokkihengähdyksen jälkeen Majinan ilme kirkastui ja hän nousi tuoliltaan niin että se meinasi keikahtaa kumoon, ja syöksyi nappaamaan mut tiukkaan halaukseen. "Meistä tulee äitejä!" "Meistä tulee parhaita äitejä", kuiskasin halaten Majinaa takaisin. "Niin tulee".
|
|
|
|
by Saaga on Oct 9, 2022 21:32:45 GMT 2
09/10/2022
Viikko 21, 22 alkamassa. Raskaus oli sujumassa oikein hyvin. Ainoastaan alaselkäkivut olivat aika kovia, jouduin nukkumaan usein lämpötyyny unikaverina. Meidän tyttömme voi oikein hyvin, ja kaikki oli menossa suunnitelmien mukaan. Mulla oli päällä myös kunnon neuloosi, nyt kun olin tauolla ratsastamisesta niin arki- ja vapaapäivät kuluivat usein neuloen kaikenlaista vauvantossua ja myssyä. Olin lahjoittanut myös Majinan kaksostytöille liki tusinan pikkuruisia tossuja.
Kaapo ja Dochas viettivät entistä enemmän aikaa yhdessä, ja hermojani koetteli se kuinka armas mieheni saapui usein kaatokännissä tupaan aamuyön puolella. Tuo oli totta kai luvannut, että juominen tyssäisi (tai ainakin vähenisi-) kun lapsi syntyy, ja mä luotin siihen. Kaapo osaisi kyllä hillitä nytkin juomistaan tarpeen tullen, mutta musta tuntui että hän halusi irrotella ennen vanhemmuutta. Olinhan mäkin ollut pari kertaa pubissa mukana, juomassa limsaa. En ollut katkera siitä, etten saanut juoda alkoholia. En oikeastaan kaivannut enää sitä nuoruuden rellestämistä, tanssimaan toisaalta tekisi mieli. Ehkä Majina lähtisi viettämään tyttöjen iltoja yhdessä sitten, kun vauvat ovat saapuneet maailmaan ja miehet pitäisivät sillä aikaa heistä huolen. (tsemppiä dochas ja kaapo)
Ulpua kävin päivittäin katsomassa, mutta ratsuttamisesta piti mun äitiysloman ajan huolta mukava nuori tyttö nimeltä Michelle. Michelle on 19, atleettinen ja pirtsakka pakkaus, joka oli uskomattoman innoissaan päästessään liikuttamaan näinkin, öh, eksoottisen rodun edustajaa. Michelle ja Ulpu olivat hieno pari, ja ehkä tekisimme yhteistyötä silloinkin kun itse olin taas ratsastuskunnossa. Ulpu oli päässyt lievästä lihavuudenpuoleisuudestaan poispäin, ja tamma olikin aika lihaksikkaassa kunnossa juuri nyt.
Tuvan lastenhuoneen sisustus alkoi olemaan myös valmis. Olimme saaneet tänne Englantiin Kaapon vanhempien ostaman kehdon, jossa oli roosanvärinen verhoilu ja huntumainen harso päällä. Oikea prinsessasänky. Mä rakastin sitä, Kaapon mielestä se oli ehkä vähän överi. Saimme maalattua seinät rumasta sinapinkeltaisesta neutraaliin valkoiseen, joka toi kivan kontrastin tumman puuparketin kanssa. Lattialle tuli rakkaan mummovainaani virkkaama pitsimatto. Verhot mätchäsivät kehdon verhoiluun. Kaikki vauvan tavarat olivat myös täällä. Vielä olisi tehtävä muutama tärkeä hankinta, mutta tässä oli onneksi vielä hyvin aikaa.
Elämä tuntui yhtä aikaa kovin onnelliselta ja jännittävältä. Olivathan mun hermot ajoittain kireällä, mutta oikeasti mä en voisi kuvitella parempaa elämää ja tulevaisuutta meidän perheelle kuin se, mikä olisi juuri nyt siunaantumassa.
|
|
|
|
by Saaga on Dec 26, 2022 19:59:45 GMT 2
26/12/2022
Joulu vietettiin enimmäkseen kolmestaan Kaapon ja Sitan kanssa. Kävimme Misangeilla syömässä jouluaterian joulupäivänä, meillä oli myös suomalaisia jouluruokia. Nautimme yhdessäolosta. Majina oli saanut kaksostyttönsä jo kuun alussa, ja tyttöjen näkeminen on saanut mut haluamaan pikakelata raskauteni loppuun. Viikko 33 oli nyt alkamassa, voiton puolella ollaan. Toivoisin kuitenkin, että tyttö syntyisi laskettuna ajankohtana, sillä se olisi ystävänpäivä.
Olin myös alkanut kaipaamaan kisakentille. Ulpu oli kovin rakas, mutta sen kapasiteetti mietitytti mua. Majina ja Dochas olivat luvanneet olla apuna, jos haluaisin vauvan synnyttyä hankkia itselleni toisen, tasokkaamman ratsun. Ulpusta en silti luopuisi mistään hinnasta. Olin jo alkanut katsomaan myynti-ilmoituksia netistä, ihan vaan jos sopiva sattuisi löytymään. Vielä en aktiivisesti katsellut, mutta jos. Olin alkanut miettimään lusitanoa rotuna, mutta kaikki tämä oli vasta harkinnan tasolla ja olihan mulla vielä asukas vatsassani, joten ihan heti uuden hevosen ostaminen ei olisi ajankohtaista.
Ulpulle kuului hyvää, se treenasi nyt ahkerasti Michellen kanssa. Itsekin olin käynyt muutaman kerran vielä selässä, ennen kuin vatsani oli niin iso jo että satulassa istuminen ei tuntunut enää luontevalta. Päivittäin vietimme aikaa tallilla, toivon että aika riittäisi Ulpulle tarpeeksi myös vauvan synnyttyä. Onneksi Michelle auttoi Ulpun kanssa paljon, ja vauvalle oli kyllä varmasti aina hoitajaehdokkaita kun tahdoin tallille. Sitten kun tyttö olisi tarpeeksi iso, ottaisin hänet tallille mukaan. Tyttö saisi heti halutessaan myös oman ponin, Kaapo lupaili ja minä komppasin. Toivottavasti tyttö innostuisi hevosista, niinkuin minä tein jo ihan pienenä itsekin.
Britannian maaseudulla asuminen oli sekä minusta että Kaaposta erittäin miellyttävä kokemus. Emme ehkä haluaisi enää muuttaa takaisin Suomeen. Oma pikku tila oli hurmaava, ja siellä olisi tilaa pitää esimerkiksi kanoja. Ehkä ensi kesänä, tavoitteena olisi myös tehdä kunnon puutarha ja kasvattaa kaikenlaisia vihanneksia, hedelmiä, juureksia ja kukkasia. Talomme oli todella suloinen pikkutupa. Alakerrassa oli vain olohuone, kodinhoitohuone ja keittiö, yläkerrassa kaksi makuuhuonetta josta toinen tulisi olemaan lapsen oma huone. Meillä oli myös yksi piharakennus joka oli vain varasto, mutta siitä voisi kunnostaa vaikka vierastuvan. Haaveet elivät ja kodista oli muodostumassa juuri sellainen kun olin aina toivonut. Kaapo oli saanut toimia aika paljon remppareiskana erityisesti vauvan huoneen kanssa, mutta hän vain nautti kun sai nikkaroida ja puuhastella. Nyt vauvan huone olisi vain viittä vaille valmis vastaanottamaan uuden asukkaansa. Vielä pari kuukautta, niin meilläkin on oma tuhiseva käärö. Kateus Majinan äitiyden onnesta kaivoi vatsanpohjaa. Halusin aina silloin tällöin käydä katsomassa Misangien tyttöjä, ja neuloin heille paljon lahjoja.
Kaapo oli heltynyt aivan sulaksi vahaksi mun raskauden myötä, ja ryyppääminenkin oli nyt tällä puoliskolla raskautta vähentynyt reippaasti. Hän hieroi selkääni tarpeen tullen, kyseli jatkuvasti miten voisi parantaa oloani ja suukotteli vatsakumpuani. En olisi ehkä uskonut jurosta Kaaposta tulevan näin paljon isällistä rakkautta vauvaa kohtaan. Odotimme tyttöä kuin kuuta nousevaa. Sitakin ilmeisesti tiesi, mitä tuleman piti. Se tuli hyvin usein viereeni köllöttelemään ja ikään kuin vartioi minua ja masua. Olin varma, että koira tiesi että meille tulisi pian uusi perheenjäsen. Baby girl, we are waiting for you. Mommy, daddy and Sita <3
|
|
|
|
by Saaga on Feb 5, 2023 16:00:53 GMT 2
Muutoksen tuulia
01/02/2023
Viime aikoina oli tapahtunut hurjasti. Saagan ja Kaapon lapsi oli juuri syntymäisillään, mutta suuri projetki nimeltä "hevoset pihaan" oli määrä toteuttaa napakalla aikataululla. Saaga oli todella iloinen siitä, että Ulpu sekä uusi tulokas Chocola tulivat kotiin. Chocolasta oli määrä tulla Saagalle kisahevonen. Se oli Majinan hevosen varsa, joka oli juuri parahiksi vieroitettu emästään ja tutustutettu Ulpuun. Tammat olivat molemmat helposti sopeutuvia tyyppejä, joten niistä tuli aika pian kavereita. Niin niiden oli helpompi muuttaa yhdessä uuteen kotiin.
Green Magen toiminta tosiaan loppui sellaisena kun se oli, ja se oli sekä Kaapon että Saagan mielestä valtavan surullista. Kaverusten yhteiselo keskenään ei toki päättyisi siihen. Majina, Dochas, Samuel ja kaikki muutkin aikoivat edelleen pitää tiivistä kontaktia Maalismaihin ja toisinpäin. Kaapon ja Saagan elämä toki muuttui kohtalaisesti hevostelun suhteen, mutta suurin muutos olisi vielä vasta edessä.
Saagan raskaus oli viimeisillään, laskettu aika olisi jo alle kahden viikon kuluttua. Raskaus oli sujunut hyvin, kovia selkäkipuja toki lukuunottamatta. Saaga oli vielä pitkälle raskautta satulassa, toki Ulpua ratsasti nyt aktiivisesti Michelle. Michelle jatkaisi tallilla auttelua myös sitten, kun Saaga olisi siinä kunnossa että pystyisi taas ratsastamaan.
Kaapo poti hevoskuumetta, ja kotitallilla oli kaksi karsinaa vielä tyhjillään. Saagalla oli kaksi omaa hevosta, ja tulevalle lapsellekin oli suunniteltu jo omaa ponia, vaikkei tuo ollut syntynytkään vielä. "Totta kai me sulle kaakki keksitään!", Saaga nauroi iloisesti Kaapon ujosti kerrottua haaveistaan. Kaapolla ei ollut ikinä ollut täysin omaa hevosta, hän oli aina ollut Dochasin siivellä lähinnä kisaajana ja tallityöntekijänä. Nyt hänkin pääsisi vihdoin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa, ja ruveta sekä tilan isännäksi että hevosenomistajaksi. The boss of these lands.
|
|
|
|
by Saaga on Feb 9, 2023 13:10:00 GMT 2
Lauma kasvaa
08/02/23
Sani Serafina Maalismaa syntyi varhain aamulla 06.02.2023.
Äiti ja lapsi voivat hyvin, Saagan mielestä tosin Majina oli antanut turhan lepsun kuvan synnytyksestä. Synytys oli rankka ja pitkä, mutta urakka oli nyt viimein hoidettu. Terve vauva vanhempineen pian kotiin ja koko perhe asettui pikkuhiljaa uuteen arkeen.
Perhe kasvoi muutenkin kuin vauvalla, talliin muutti viime viikolla kaksi uutta hevosta; Ripa ja Bea. Ripa oli Kaapon oma hevonen, eestin raskas vetohevosruuna. Bea oli ostettu ajatellen Sania, nuori ponitamma varttuisi hyvin myös Sanin kasvaessa isommaksi.
Kaapo teki enimmän osan tallitöistä juuri nyt, Michelle ratsasti hevosia ja Saaga keskittyi hoitamaan vauvaa. Kaikilla oli kädet täynnä hommaa, ja tästä se farmin tarina vasta alkoikin.
Saaga istui kiikkutuolissa parin päivän ikäinen Sani sylissään, imetti tätä ja hyräili hiljaa. Takkuiset hiukset oli sidottu huolettomalle nutturalle, josta pari suortuvaa oli irronnut ja laskeutui Saagan hartioille. Sani tuhisi ja äännähteli hiljaa tyytyväisenä. Kaapo katseli tätä näkyä heltyen, miehen suupielet nousivat huomaamattakin pienelle kaarelle. Saagan katse kohtasi Kaapon ja hän nauroi. "Mitä ihmettä sie siinä toljotat?", ruskeaverikkö hykerteli ja piteli Sania suojelevasti. "Öh. En mä tiiä, sua", Kaapo punastui ja liukeni vaivihkaa ovesta pihalle, tallityöt eivät odottaneet sen enempää.
|
|
|